Leirikuvia

 

Tässäpä muutamia kuvia Tahoen telttaleiristä. Leirintäalue oli Tahoe-järven eteläpuolella rannan läheisyydessä ihan mukavalla paikalla. Ainoastaan viereinen autotie hieman häiritsi metsän rauhaa. Mutta toisaalta se ehkä piti karhut ja muut villieläimet vähän loitommalla.

Matkassa oli mukana meidän jättiteltta, johon mahtui koko kahdeksan hengen retkueemme. Äidit nukkuivat/torkkuivat oleskelutilassa ja lapsoset jaoteltiin sopuisasti kolmeen makuuhuoneeseen. Leirielämä oli mukavaa arkista touhuilua, ruoanlaittoa retkikeittimellä, tiskausta ja nuotiohommia. Amerikkalaiseen tyyliin iltapalaksi oli kepin nokassa paahdettu vaahtokarkkia keksin väliin liiskattuna, nam! Kertaakaan ei lapset valittaneet tekemisen puutteesta tai olosuhteista, vaikka saimme nauttia vuoden parhaista sateista.

Tahoen rantamaisemia

Siitä on vierähtänyt tovi, kun lapsoset ovat viimeksi uineet makeassa järvivedessä. Normivaihtoehtoja kotikulmillamme on suolainen ja kylmä merivesi tai lämmin kloorinen uima-altaan vesi, joka on muuten värjännyt tässä pitkän kuuman kesän mittaan megablondimme hiukset raikkaan vihertäväksi.

Sää oli pilvinen ja jopa viileä meidän yli 30 asteen helteeseen tottuneille nahoillemme. Mutta se ei paljon lapsia hidastanut ja kohta rannalta löytyi  riemunkirjavia vaatekekoja. Olimme myös varustautuneet jykevästi kalastushommiin, mutta valitettavasti lupa-asiat olivat kovin mutkikkaita ja harmiksemme kalat jäivät nyt  tällä erää pyydystämättä.

Laihat karhuhavainnot

 

Niin kun minä sitten leuhotin ennen Tahoen reissua lähteväni karhujahtiin. Aika vähäisiksi ne havainnot kyllä jäi. Yhden kulahtaneen keltaisen mustakarhun kavereittensa kanssa me löysimme luontokeskukseen lasikopista. Sen lisäksi en voi kehua rehostella muulla kuin epämääräisellä öisellä örinällä, joka totuuden nimissä taisi olla kuorsausta naapuriteltasta. Ystäväperhe jäi yhden yön pidempään ja eiköhän ollut heti seuraavana aamuna joku bongannut aamuhämärässä ilmielvän nallen.

Ensimmäisenä yönä kyllä kuulin jotakin villieläimet ulvontaa. Se ei kuulostanut meidän kotikojootilta, joten liekö ollut susi asialla. Ketut ja puumat ruukaa vissiin enemmänkin kiljua kuin murista. Yhtenä iltana näimme rannassa symppiksen pesukarhuperheen, joista en tosin saanut ikuistettua muuta kuin kiiluvat silmät muuten pimeään kuvaan..

Tallessa

Täällä sitä taas ollaan jääkiekkohallin orrella. Erittäin onnistunut telttaretki on takana ja muistona siitä leijuu ympärilläni savunhaju. Ehdimme olla tunteroisen kotona ennen kuin tuli lähtö hallille.

Hieman on tässä metsäläinen olo, kun edellisestä suihkukerrasta on vierähtänyt tovi. Silmien alla on massiiviset pandapussit, kun uni jäi reissun päällä aika lailla vähiin. Liikehtiminen on vetreää kuin kangettuneella keppihevosella, ei tahdo vanhat luut enää taipua retkipatjalla pötköttelyyn. Lopullisen silauksen antoi viisi tuntia ratin takana vaihtelevassa ruuhkassa. Tunnen edustavani hieman eri ihmisrotua kuin pari riviä edempänä lehterillä istuva lapsenvahti, joka upeilla rakennekynsillään etsii hartaana haarahiuksia.

Karhujahtiin

 

Kyllä mina sitten olen heikko luonne. Annoin eilen ylipuhua itseni pikakomennuksena telttaretkelle Lake Tahoelle. Ritari ei työkiiireiltään ehdi mukaan, joten reissuun lähtee aito Ryhmärämä vahvistettuna toisella äiti + lapsilauma kokoonpanolla. En voi kauheasti kehuskella teknisellä osaamisella ja eräkokemuksestakin on jo vuosia, mutta meikäläinen osaa kyllä hauskasti keventää tilanteita kohelluksellani, joten odotettavissa on varmasti ikimuistoisia hetkiä.

Lauantai-iltana koekokosimme meidän jättiteltan ja kummasti se löysi muotonsa. Nyt on eteinen pullollaan kassia ja pussukkaa. Kaikki muona sekä kosmetiikka on pakattava minigrippusseihin ja laitettava perillä karhubokseihin. Telttaan tai autoon  ei saa jättää mitään karhun hajuhermoja hivelevää. Tähän aikaan vuodesta karhut ovat kuulema kovin aktiivisia ja meidän leirintäalueella tehdään kuulema päivittäin karhuhavaintoja. Netti ei kohteessa toimi, joten tästä alkaa nyt parin päivän hiljaisuus, joka toivottavasti rikkoontuu parin päivän kuluttua ja pääsen retostelemaan hurijilla erätarinoilla.

Venice Beach

Kotimatkalla San Diegosta pysähdyimme Los Angelesin kohdalla jaloittelemaan Venice Beachin kohdalle. Kuumaa hiekkaa ja viileitä aaltoja, löytyipä rannalta orpo kookospähkinäkin. Ranta oli kaunis, mutta kävelykatu vähän levottoman oloinen pikku kojuineen ja kaupustelijoineen.

Kun pääsimme kotiin, niin huomasin netistä ikävän uutisen Venice Beachiltä. Sunnuntai-iltana oli paikalle purjehtinut yllättäen ukkospilvi äkäisine salamoineen ja jättänyt rannalle jälkeensä yhdeksän loukkaantunutta, joista yksi oli myöhemmin menehtynyt sairaalassa. Eipä ole tällä mantereella vielä tullut kunnon ukkosta vastaan, mutta huonolla tuurilla sellainenkin saattaa näköjään osua kohdalle.

San Diegon aallot

Kylläpä voi saman valtameren rannalla olla vesi ihmeellisen lämmintä, kun hurauttaa näiltä korkeuksilta 500 mailia etelään. Meikäläisenkin varpaat viihtyivät rantavedessä ilman sen isompaa kiljuntaa tai kananlihailua. Jälkikasvukin tarkeni aaltojen kuohuissa kumman pitkään ilman märkäpukua ja innostuivat välillä lautailemaankin. Tuloksena oli tosin vauhtinaarmut polvissa ja mahanahka hienoisesti rullalla.

Minä pääsin ruhtinaalliselle paljasvarvaskävelylle rantaviivaa pitkin armaan sydänystävän rinnalla. Kerrankin ei tarvinnut rannalla jännätä ja pitää lukua oman lauman jäsenten päistä meren kuohuissa. Meillä oli omat rantaleijonat passissa hoitamassa sitä hommaa.