Tajusin yhtäkkiä, että minulla on oikeastaan koko elämäni ollut päässä lista siitä, kenen vuoro on seuraavaksi lähteä. Olin nelivuotias, kun tätini menehtyi kotini tulipalossa ja siitä asti olin aina huolissani seuraavasta lähtijästä. Ensin se oli mummini, joka asui meillä kotona ja eli oikein rikkaan elämän yli 90-vuotiaaksi. Sitten jonossa oli isäni, anoppini ja appeni. Äitini oli se viimeinen mohikaani, joka lähtiessään sulki ympyrän. Nyt on edellinen sukupolvi saateltu matkaan ja seuraava lähtijä on sukupuussa rinnalla tai alapuolella.
Tähän saakka lähtölista on pitänyt paikkansa ja mitään yllätyksiä ei ole tullut. Tästä eteenpäin järjestys on arvoitus ja toisaalta on jopa vapauttavaa, ettei sitä tiedä. Kuopus on selvästikin pohdiskellut samaa asiaa ja tuumasi yhtenä päivänä, että koiramme Rosie taitaa olla seuraavaksi hyvästelyvuorossa. Jatkoipa vielä filosofointiaan sanomalla, että toivottavasti on oikein surra koiran poismenoa, varsinkin kun se karvaturri on meille kaikille niin rakas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti