Taas on tällä tytöllä aamuneljältä silmät auki kuin paremmalla pöllöllä. Neljän tunnin päikkärit on ohi ja ilmeisesti minulla on aamu koittanut. Yritän tässä nyt palata vielä hetkeksi hautajaispäivän tunnelmiin ja sitten on aika jatkaa matkaa.
Nyt kahden nukutun, enimmäkseen kukutun, yön jälkeen hautajaispäivän muisto vain kirkastuu. Oman äidin arkun ääressä on kaikki varsin aitoa, puhdasta ja kirkasta. Ei ole tyhjiä sanoja, näyteltyjä tunteita eikä kiirettä mihinkään. Elämä on oikeastaan valtavan yksinkertaista ja kaunista, kun se paljaaksi riisutaan.
Haluaisin säilyttää palan sen päivän hengestä aina mukanani. Toivon, että palattuani kotiin Amerikkaan jaksaisin edes hetkittäin pitää sielua oikealla tavalla auki. Ihan käsittämätöntä, miten paljon kauniita hetkiä ja ikuisia muistoja äitini vielä meille hautajaispäivänään antoi. Hän on yhä vahvasti meissä läsnä, niin kaipuun kyynelissä kuin hervottomissa naurunpyrskähdyksissä ja ennen kaikkea suurena lämpönä sydämessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti