Äidin hautajaisissa kummini olivat tietysti paikalla ja samoin hautajaisia varten tehdyssä äitini elämäntaipaleen kuvakoosteess, jossa he olivat jakamassa juhlaa ja arkea. Kun hautajiasmuodollisuudet olivat ohi ja koko meidän pieni suku kerääntyi vielä hengähtämään lapsuudenkotiini, niin kummitätini yllätti minut jälleen kerran. Sain häneltä pienen lahjakassin, jonka sisälle kurkkasi vasta vieraiden lähdettyä.
Sieltä löytyi kaunis kortti ja Anna-Mari Kaskisen kirjanen Lohdutuksen polulla. Kaikista riipaisevinta oli pussin pohjalla olleet villalapaset. Olin veljen vaimolleni surrut, että hukkasin viime talvena äidin tekemät ihanat lapaset jäähalliin ja olin suunnitellut toivovani uusia joululahjaksi. Pikkulinnut olivat kertoneet asiasta kummitädilleni ja hän oli vastannut äänettömään huutooni.
Tässä vielä kortista löytynyt Anna-Mari Kaskisen runo, jossa kuulen vahvasti äitini äänen. Kummitätiyden rima on kohdallani nostettu aika korkealle. Yritän tehdä parhaani kaikkien niiden aarteiden kohdalla, joita meille on kummilapsiksi siunaantunut.
"Silloin kun en ole enää täällä,
kun soittaa ylitseni tuuli hiljainen,
on Taivaan Isän käsi pääsi päällä,
Jää sydämeesi lämpö rakkauden.
Silloin kun en ole enää täällä,
vaan lähden sinne, mistä saavuinkin,
et yksin kulje pimeällä säällä,
on vierelläsi siipi enkelin.
Silloin kun jo olen täältä poissa
jää siunauksen sana elämään.
Niin paljon rakkautta vuosissamme noissa,
se kaikki, kaikki talteen säilötään."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti