Kylläpä voi saman valtameren rannalla olla vesi ihmeellisen lämmintä, kun hurauttaa näiltä korkeuksilta 500 mailia etelään. Meikäläisenkin varpaat viihtyivät rantavedessä ilman sen isompaa kiljuntaa tai kananlihailua. Jälkikasvukin tarkeni aaltojen kuohuissa kumman pitkään ilman märkäpukua ja innostuivat välillä lautailemaankin. Tuloksena oli tosin vauhtinaarmut polvissa ja mahanahka hienoisesti rullalla.
Minä pääsin ruhtinaalliselle paljasvarvaskävelylle rantaviivaa pitkin armaan sydänystävän rinnalla. Kerrankin ei tarvinnut rannalla jännätä ja pitää lukua oman lauman jäsenten päistä meren kuohuissa. Meillä oli omat rantaleijonat passissa hoitamassa sitä hommaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti