Tuliaistulva

Nyt ne taas lensi tänne meidän iloksi nämä ihanat syksyn muuttolinnut Oulusta. Ihanaa, kun ihmiset jaksaa käydä meitä ilahduttamassa ja uskollisimmat on jo toisella kierroksella.Arki on samalla tavalla puuduttavaa joka puolella maailmaa ja vieraat tuo ihanan tuulahduksen ja piristysruiskeen. Kevään kalenteri ammotttaa vielä tyhjyyttään, nyt reippaasti varailemaan lentoja tänne päin!

Kotimaiset vieraat on ulkomailla asumisen sokeri ja suola muutenkin kuin tuliaskarkkien muodossa. Tosin tälläkään kertaa ei vieraat tulleet matkalaukut tyhjänä kuten kuvasta näkyy.

Sadepisaroita

 

Onkohan sitä tullut vanhaksi, kun ei mitenkään muista, että milloin olisi edellisen kerran nähnyt sadepisaroista. Vähänkö oli mahtava herätä yöllä sateen ropinaan, hetki piti ihan miettiä, mistä moinen kohina tulee.

Vaikka säätiedotuksessa oli jo pitkään hehkutettu
lähestyvästä saderintamasta, niin silti en älynnyt kantaa illalla uimapyyhetelinettä sisälle. Samoin meidän metri-Heikki oli jättänyt pyöränsä ja kypäränsä ulos hapettumaan. Istuin oli imenyt vettä kuin sieni, joten se tarkoitti mamman aamukuljetuksiin ylimääräistä mutkaa.

High schoolilla oli tämä aamuöinen ropsautus aiheuttanut sähkökatkoksen ja puhelimet oli mykkänä vielä pitkään päivälle. On tämä vaan aika sadeherkkää seutua.

Natalie Cole naapurissa

Viime viikolla oli yksi täkäläisen musiikkimaailman lukuisista tähdistä kylässä Villa Montalvossa hilpaisuetäisyydellä meiltä kotoa. Illat on olleet jotenkin huippukiireisiä jos vaikka minkälaisessa infoillassa ja luulin jo konsertin menneen epähuomiossa ohi. Ritari sattui sitten konserttia edeltävänä iltana tutkimaan asiaa tarkemmin ja huomasi, että muutamia peruutuslippuja oli saatavilla.

Eipä tarvinnut kauan aikaa pähkäillä, kun meillä oli sitten suunnitelmat selvillä seuraavaksi illaksi. Tällä kertaa tarkistimme useampaan kertaan, että konsertti on todellakin ulkolavalla eikä sisäsalissa, jotta osaisin tällä kertaa pukeutua asiallisesti. Ilta oli upea, ilman lämmin ja taivas samettinen. Musiikki oli aivan hurmaavaa, illan tähti lumoavan kaunis ja häkellyttävän taitava. Laulujen lomassa hän kertoili mukavia juttuja isänsäkään Nat King Colesta ja hänen laulajaystävistään. Ihan piti kotiin päästyä googlata rouvan ikä, joka paljastui ällistyksekseni lukemiin 64 v.

Kuten tarkkasilmäiset lukijat huomaavat, oheinen kuva ei sitten todellakaan esitä Natalie Colea. Parhaat otokset konsertista on tällä hetkellä ritarin kännykässä valtameren takana. Paparazzi iski tänään yllättäen kun allekirjoittanut istahti hetkeksi pianon ääreen huokaisemaan. Prinsessamme on kyllä kohtuuttoman uskollinen fani ja liiskaantuu aina jalkaan kiinni kun alan hyvin keskinkertaisilla lahjoillani musisoimaan.

Mokketoverit

 

Lauantain aamutreeneissä oli meidän pikkumokella onni myötä. Isoilla Sharkseilla sattui olemaan samaan aikaan omat harkat, ja jäähalli oli pullollaan paikallisia lätkätähtiä. Myös fanit olivat saaneet vihiä asiasta ja hallin ulkopuolella oli monta odottajaa.

Meidän pikkuhain onneksi ensimmäisenä ulos marssi Sharksien suomalainen ykkösmaalivahti  Antti Niemi, joka kärsivällisesti jaksoi jakaa nimmareita ja antoi napsia itsestään kuvia. Meidän isi ja poika olivat vuorollaan menneet reippaasti esittäytymään suomeksi ja saaneet oikein mukavan pienen juttutuokion. Oli käynyt ilmi, että asustamme itse asiassa hyvinkin lähekkäin ja Antti oli varsin tarkkaan selittänyt asuinpaikkaansa. Meidän pikkukolli pääsi yhteiskuvaan esikuvansa kanssa ja ihmetteli jälkeen päin, että miten se Antti oli ollut niin tavallisen oloinen.

Vain elämää

 

Mitäpä tässä nyt oikein sanailisi? Katsoimme juuri kauan odotetun Vain elämää -avausjakson ja siinä riittää sulateltavaa. Ei voi muuta kuin olla mykkä ihailusta ja syvästi kiitollinen siitä, että pääsee kärpäsenä katossa seuraamaan moista lahjakkuuden ja syvän tulkinnan ilotulitusta.

Jotenkin tästä ulkosuomalaisen vinkkelistä ohjelma saa vielä ihan eri tulkinnan ja painoarvon. Pelkästään Suomen alkukesän vihreys ja vehreys saa meidät huokailemaan ihastuksesta. Silmiin pistää myös se, kuinka ainakin tässä ohjelmassa esiintyjien silmät puhuvat enemmän kuin suut. Amerikkalaiset eivät kyllä helposti jää sanattomaksi, mutta joskus silmät ja suu kertovat eri tarinaa.

Torven törähtelyä

Kävimme tässä illan suussa kuopuksen kanssa puhallinorkesteri-infossa. Meidän tirehtöörillä on siis huikea menneisyys käyrätorven soittajana Suomen vuosilta. Törähtelyssä on ollut nyt reilun puolentoista vuoden tauko ja ikävä on alkanut hiljalleen kalvaa.

Viitosluokilla on aloitteleva puhallinbändi, jossa voi valita soittimekseen yhden neljästä: huilu, klarinetti, trumpetti ja baritonitorvi. Ensi vuonna voi middle schoolissa ottaa haastavampia soittimia, kuten käyrätorven. Kävimme sitten tänään pähkäilemässä bändin johtajien kanssa, että mikä olisi fiksu veto meidän mussukan suhteen. Onko mitään järkeä pakittaa helpompaan soittimeen, jos kerran osaa jo alkeet haastavammasta soittopelistä, johon sitten ensi vuonna kosiskellaan epätoivoisesti soittajia?

Kolli testaili tänään eri soittimien suukappaleita ja hämmästytti eksperttejä saamalla komeat äänet joka vempeleestä. Käyrätorvelle ei kuitenkaan löytynyt voittajaa, se nyt vaan sattuu olemaan meidän käkkärämännyn sielun soitin.

Syksyinen rantsuretki

 

Jotenkin meillä oli kesä livahtanut ohi ilman että ehdimme Carmelin valkoiselle hiekkarannalle varpaita heiluttelemaan. Sunnuntaina päätimme korjata puutteen ja suuntasimme kohteeseen kunnon rantavarustuksella ja vahtikoiralla vahvistettuna.

Rannalla ei ollut syksystä tietoakaan, lämpötila oli ihanan vilpoisa reilut 20 astetta eikä läkähdyttävä 30 ja rapiat kuten meidän pihalla. Sielläpä sitten osa meistä haukkui ohikulkijoita ja muutamat heittelivät pesäpalloa ja juoksentelivat aalloissa pöksyt märiksi. Seurueessamme oli myös jäsen, joka mötkötti sitkeästi rantsupyyhkeellä ja poisti papparajoja urakalla käsivarsista. Lopputuloksena olikin oikein komean punainen nahkapaita kotiintuliaisiksi.