11. toukokuuta 2014

Tuplarippijuhlat

Minä olen maailman ylpein äiti. Sain tänään katsella rippikirkossa kahta rakasta nuorta, jotka niin upeasti ja fiksusti suoriutuvat urakastaan. Neiti oli niin kauniina ja tyynenä ja pitkänhuiskea velipoika vierellä kovin suoraselkäisenä ja asiallisena. Rippikoulu on ollut aivan huikea kokemus meidän nuorille ja siitä kuuluu suuri kiitos uskomattomalle papille. Ei voisi parempaa evästystä elonpolulta saada, kuin ne huikeat keskustelut, mitä meidän riparilaiset ovat saaneet käydä Jarmo-papin kanssa.

Kuopus kantoi kortensa kekoon kuoron riveissä ja isi kuvasi ylpeyden aiheitaan uutterasti. Eipä tästä päivästä muuta puuttunut, kuin sukulaiset ja kummit, jotka olivat kovasti mielessä. Tänään on syytä olla paljosta kiitollinen.

10. toukokuuta 2014

Rippivalmisteluja

Tänään on sitten valmistauduttu huomisen juhlallisuuksiin. Vaatteita on sovitettu ja silitetty ja viime hetken virityksiä on tehty juhlakenkiin niin lusikalla kuin saksillakin. Suurin urakka oli kukkaissavotta rippijuhliin. Kyllä se taiteilija on vaan taiteilija jokaisella taiteen saralla. Minä harvensin meidän räjähtänyttä puutarhaa  napsimalla kukkasia ja lehtiä vähän sieltä sun täältä ja sivutoiminen floristiystäväni taikoi niistä upeita kukkakimppuja. Voi että kun jollakin on silmää ja taitoa.

Nyt meillä on kukkaismeri takapihan pöydällä ja aamulla alkaa viime hetken virittäytyminen kohti rippijuhlaa. Saattaa se mamma saada sitä ennen vielä kahvit sänkyyn. Nyt äkkiä nukkumaan, niin pääsee nopeammin juhlimaan,

8. toukokuuta 2014

Vilinää naapurustossa

Olen kuullut useammalta naapurilta, että meidän perhe on tuonut mukavasti vilinää naapurustoon. Meidän pojat jaksavat uutterasti pelata koripalloa ja sählätä etupihalla, ja ilahduttavan usein vastakkaisen naapurin intialainen poika tulee mukaan. Viime viikolla lähitaloon muutti uusi perhe ja sen mukana yläasteikäinen poika, joka kulkee nyt pyörällä yhtä matkaa kouluun meidän metri-Heikin kanssa.

Ei voi kun hattua nostaa uuden naapurinpojan käytöstavoille. Ensitapaamisella hän tuli reippaasti esittelemään ja kättelemään minut. Kysäisipä vielä, että onko minulla mitään sitä vastaan, jos hän hetken heittelee koripalloa tässä poikani seuraksi. Myöhemmin illalla minä äidyin ylistämään moista sujuvan kohteliasta käytöstä omalle pojalleni, joka totesi tyynenä, että hän oli ihan samalla tavalla toiminut tavatessaan naapurin pojan äidin koululla.

Loppukevennyksenä  kuva vähän toisenlaisesta vilinästä naapurustossa. Tämmöinen naapuri oli ylittämässä tietä alkuviikosta ja luikerteli iloisena meidän pihalle. Kovin oli kiltin ja vaarattoman näköinen, hyvä ettei meidän apulaismetsänvartija innostunut kantamaan sitä omilla käsillään turvaan hurjastelijoilta.

6. toukokuuta 2014

Oodi opettajille

Jokainen, jolla on kouluikäinen lapsi, tietää, kuinka tärkeää työtä opettajat tekevät. Meidän lapsille on siunaantunut koulutaipaleen varrella toinen toistaan parempia opettajia. Säännön vahvistavana poikkeuksena oli eräs Saksan vuosien opettaja, josta tein läksiäislahjaksi virallisen valituksen painavasta syystä ja sain lopulta pahoittelukirjeen oikein valtion kouluvirastosta.

Opettajan ammattiin on ympäri maailmaa ajautunut vallan hienoja ihmisiä, suuria persoonia ja upeita kasvattajia. Palkka on varsin laiha korvaus siitä vaivannäöstä, jotka monet kansankynttilät tekevät päivästä toiseen suurella sydämellä ja pitkällä pinnalla. Opettajan ammatti on siitä hassu, että jokainen tuntee olevansa asiantuntija, kun on katsellut sitä touhua vuosikausia pulpetin takaa. Aika harvalla maallikolla on kuitenkaan kokemusta eläväisen lapsilauman hallinnasta, kun reilu parikymmentä erilaista oppijaa pitää saada keskittymään ja tekemään aivotyötä. Harvoin opettajan työ loppuu luokkahuoneen oven sulkemiseen takanaan, kotitöitä ja valmisteltavaa riittää niin paljon kun jaksaa.

 
Pitäisi vaan aina muistaa sanoa kehut ääneen, eikä jättää niitä mieleen hautumaan. Tällä viikolla meidän kaikissa kouluissa on opettajien huomioimisviikot. Sähköpostissa on tullut vanhemmille esimerkkejä siitä, miten voi auttaa oppilaita huomioimaan opettajaansa. Alaluokilla on joka päivälle joku teema. Maanantaina oli tehtävänä antaa opettajalle iso hali tai ylävitonen. Meidän halinalle halaa opettajan muutenkin mennen tullen palatessa ja vielä viime vuoden opettajan siinä sivussa. Tänään pyydettiin tuomaan opettajalle kukka omasta puutarhasta. Torstaina on vuorossa omatekemä kortti ja keskiviikkona sekä perjantaina opettajia hemmotellaan vanhempaintoimikunnan herkuilla.

 
Mietin tässä hiljaa itsekseni, että mitenköhän mahdettaisiin ottaa tällainen idea vastaan suomalaisessa koulumaailmassa ennen kaikkea vanhempien taholta. Eriävät mielipiteet uskalletaan taatusti sanoa isoon ääneen. Minun mielestäni jokaisen ammatin edustaja ansaitsee kehut ja kiitokset, kun tekee uutterasti ja tunnollisesti työnsä. Kyllä kiitosta tähän maailmaan mahtuu.





5. toukokuuta 2014

Torilla



Täällä paikalliset tuottajat myyvät tuoreita tuotteita pitkin viikkoa vähän siellä sun täällä. Saratogan keskustassa on tarjolla tuoreita herkkuja aina keskiviikkoisin ja tällaisia farmareiden myyntikojuja löytyy vaikka lääkäriasemien parkkipaikoilta. Viikonloppuna löytyy sitten isompi toritapahtuma läheisen yliopiston parkkipaikalta.

Täällä ihmiset tykkäävät ostaa tuoreita kukkia ja vihanneksia torilta ja sen kyllä huomaa kävijämäärästä. Meilläkään ei meinanneet kädet riittää, kun melkein joka kojusta tarttui jotakin mukaan. Täällä löytyy kyllä järkeään hyvän makuisia vihanneksia ja hedelmiä ihan kaupastakin, mutta kyllähän nämä toriherkut oli räjäyttää makunystyrät mennessään.

3. toukokuuta 2014

Yökylässä palatsissa

 
Kuopus oli eilen luokkakaverin synttäreillä ajelemassa mikroautoilla. Iloisena yllätyksenä hän sai ainoana vieraana jatkokutsun päivänsankarin luo yökylään. Veimme siis kelmimme mikroautoilukeskukseen ja matka jatkui sieltä sankarin vanhempien kyydillä heidän kotiinsa. Googlailin illalla osoitetta ja se oli yhden lenkkireittini varrella, jossa kukkuloita koristaa toinen toistaan komeampia talojättiläisiä.

Aamulla kun sitten suunnistimme annettuun osoitteeseen kuittaamaan junioria, niin löysimme itsemme melkoisen palatsin edestä. En sitten kuitenkaan kehdannut ryhtyä paparazziksi ja toisekseen ei siitä olisi puoletkaan mahtunut yhteen kuvaan. Oven avasi oikein ystävällinen herrasmies, joka jäi juttelemaan mukavia kanssamme. Rakkaamme oli kertonut vuolaasti hersyviä tarinoita Suomesta, eniten hilpeyttä oli kuulema herättänyt saunajutut, kuinka kunnon löylyjen jälkeen juostaan nakuna järveen tai hankeen pyörimään. Hohhoijakaa, siinäpä Suomi-markkinointia parhaimmillaan.

Jääkiekosta riitti juttua ja Teemu Selänne sai taas suitsutusta. Päivänsankari oli vuosi sitten aloittanut jääkiekon Sharks Junioreissa ja toivoi meidän Kärpän liittyvän riveihin. Pojan isä totesi, että pojan ei tarvitse olla paras, mutta sen verran hän oli ollut luistelutaidoissa muita jäljessä, että isä oli palkannut yksityisen luisteluvalmentajan treeniavuksi. Nokian kuulumisetkin vaihdettiin ja uusi toimitusjohtaja sai positiivista palautetta. Päivänsankarin äiti on kuulema useamman kerran tavannut kyseisen herran kasvokkain ja on kuulema hyvä tyyppi.

1. toukokuuta 2014

Flamingolasit ja pyyhepino

 
Yksi erikoispiirre täällä kaukomailla asumisessa on se, että tänne ei niin vaan piipahdeta pikavistiitille, vaan vierailijat viipyvät yleensä vähintään pari viikkoa meitä viihdyttämässä. Jokainen vierailu on aarre meille, lämmin tuulahdus koti-Suomesta. Voiko parempaa ystävän lahjaa ollakaan, kuin rikastuttaa ja jakaa arkemme, kulkea hetkisen rinnallamme.

Tänä aamuna meidän piti jättää tilapäiset jäähyväiset rakkaille ystäville, jotka toivat niin paljon iloa ja valoa elämäämme. Emäntä pääsi aivan repsahtamaan vierailun aikana, kun kokit Vanamo ja Kolmonen hoitivat sekä ruokaostokset että gourmet-ruokinnan suvereenisti. Hyvä kun aamulla muistin enää miten astianpesukone toimii ja  koirakin jäi tänään kokonaan ulkoiluttamatta, kun siitäkin hommasta olin onnistunut vieraantumaan totaalisesti.

Silti ei tullut eron hetkellä tippa silmään, mitä sitä näin arvokasta ystävyyttä suremaan. Siitä ne ovesta ulos astuivat, meille niin tärkeä ihmiset, ja takaisin tulevat toivottavasti pian. Suurta ylpeyttä tunnen kummitytöstä, jonka siivet kantaa ja kantti kestää suuriakin seikkailuita. Vierailusta jäi jäljelle paljon muuta kuin flamingolasit ja rantsupyyhkeet, jotka jäävät odottaman seuraavaa vierailua. KIITOS!