Huppareita ja gorillateippiä

Sateinen sunnuntaiaamu on loistava hetki hupparinmetsästykseen. Täällä tuntuu olevan kaupat aina auki ja meillä on loputon ostoslista. Koirakin ilmoittautuu innokkaasti shoppailuretkelle mukaan, ja pujahtaa ihan vapaaehtoisesti matkaboksiin. Hurautamme taas reilut 40 mailia etelään outlet ostoksille ja matkalla vilisee ikkunasta vihreitä kukkuloita.



Kotona uskallamme ensimmäistä kertaa ottaa päiväunet. Nyt luultavasti kroppa alkaa olla jo kiinni tässä ajassa, eikä unirytmi mene pienistä nokkaunista sekaisin. Huominen tulee olemaan melkoinen arjen alkuräjäys, ja kaikki hengenvoimat on tarpeen.


Keittiön viemäri järjestää meille ylimääräistä aktiviteettia illaksi, eli retken paikalliseen rautakauppaan ostamaan viemärinaukaisutöhnää. Tämän keikan ilopilkku oli gorillateippi eli paikallinen jeesusteippi, jonka tarkkasilmäiset lapset bongaavat hyllyltä. Kuka väittää shoppailun olevan tylsää?

Jättiostoksilla

Sen siitä saa, kun valistaa lapsia. Maanjäristyksen varotoimissa mainittiin, että ruokaa pitäisi olla kotona varastossa 72 tunniksi, niin kauan voi mennä ennen kuin apu ehtii paikalle. Mitä tämä tarkoitti meidän lauantaipäivää ajatellen? No sitä, että pienoisen painostuksen alaisena suuntaamme heti aamiaIsen jälkeen jättimäiseen Costcon myymälään täydentämään kuivamuonavarantojamme.

Jos olin joskus ennen luullut nähneeni isoja pakkauksia niin olin erehtynyt. Esimerkiksi jauhosäkki oli sellainen jytky, että meikäläisen rotevalla ruumiinrakenteella se ei inahtanutkaan. Myöskään sokeria en löytänyt sellaisessa pakkauksessa, jonka olisin jaksanut nostaa ostoskärryihin. Jotakin tuttua kaupasta kuitenkin löytyi - Finlandia-juustoa, valko-oranssipilkullista herkkua, joka oli minulle aivan uusi tuttavuus.



Kahden tunnin ostossession jälkeen vyöryimme ulos kaupasta kärryt täynnä ja 355 dollaria köyhempinä. Mutta nyt ei henkiinjääminen maanjäristyksen myllerryksestä jää muonituksesta kiinni.

Kotikoulua

Lapsilla on viimeinen virallinen lomapäivä ja se on hyvä käyttää kuivaharjoitteluun. Tänään meillä pidetään kotikoulua.

Ensimmäinen oppitunti on maanjäristysoppia. Ympäri taloa ja pihamaata näkyy halkeamia, jotka eivät liene ole routavaurioita. Lapset lukevat vuorotellen toimintaohjeet maanjäristyksen varalle ja mietimme mitkä ovat turvallisia paikkoja kussakin huoneessa. Oppilaat ovat aiheesta tosi innostuneita ja haluaisivat, että pidämme kotikutoiset maanjäristysharjoitukset. Vaikka niin, että kaikki touhuavat omiaan eri puolilla taloa ja sitten yhtäkkiä pelastuspäällikkö (=minä) huutaa:" Maanjäristys!" ja sitten kaikki menevät salamannopeasti turvapaikkoihin. Jätämme sen kuitenkin ensi kertaan.



Seuraavaksi meillä on biologiaa. Olemme hankkineet hyödyllisiä oppaita aiheista Pohjois-Amerikan puut, Kalifornian eläimistö, Pohjois-Amerikan vaaralliset eläimet ja kasvit. Näiden avulla olemme bonganneet jo monta uutta tuttavuutta pihamaaltamme. Esimerkiksi kolibri käy päivittäin uima-altaan vieressä räpyttelemässä. Lasten ehdoton suosikkiopus on kuitenkin Vaaralliset eläimet ja kasvit. He tietävät hiuksianostattavia yksityiskohtia tappajamehiläisistä ja kalkkarokäärmeistä. Parasta tässä oppaassa on se, että siinä annetaan myös yksityiskohtaisia ohjeita, kuinka toimia vaaratilanteessa.


Päätämme biologian tunnin draamapainotteiseen osuuteen ja demonstroimme kuinka kohtaamme oikeaoppisesti karhun. Siis ensin yritämme näyttää mahdollisimma suurilta ja peräännymme puhuen kuuluvalla matalalla äänellä. Juttujen sisältöä ei ole tarkemmin määritelty, ilmeisesti ihan vapaavalintaista tajunnanvirtaa. Jos karhu kuitenkin hyökkää, niin sitten tulee mötkähtää naama edellä maahan ja nostaa kädet niskan taakse ja leikkiä kuollutta. Jos  karhu kuitenkin sisukkaasti jatkaa hyökkäystään, niin se kuulema aikoo syödä meidät. On aika kaivaa kynnet esiin ja täräyttää karhua kuonoon ja raapia silmiä.

Koulupäivä päättyy liikuntatuntiin. Nelisen mailia reipasta ravia pitkin tienviertä keskimmäisen lapsen koululle ja takaisin. Sitten kotikoulu sulkee ovensa ja siirrymme viettämään ansaittua viikonloppua.

Apostolin kyytiä

Tänään oli aika ottaa jalat alle. Aamupäivällä järkytin kanssaihmisiä ja vein uudet lenkkarit ulkoilemaan. Lähdin siis brutaalisti ihan kotipihasta hölköttelemään, enkä hurauttanut sillä olemattomalla autollani jollekin viralliselle asfaltoidulle lenkkipolulle. Matkalla törmäsin eukalyptuspuihin, jotka parhaillaan kuoriutuvat. Tuoksu oli todella voimakas ihan vaan ohi juostessakin.






Puolenpäivän jälkeen kävin entistä röyhkeämmäksi. Järjestin lapset ja koiran pituusjärjestykseen ja lähdin marssittamaan laumaani kohti Saratogan keskustaa. Välillä autotien vieressä meni ihan oma pieni kuja jalankulkijoille, mutta toisinaan jouduimme hiippailemaan autotien laitaa. Muita kävelijöitä emme yllättävää kyllä matkalla nähneet. Amerikkalaiset eivät sitten ymmärrä yhtään mitään hyötyliikunnan päälle.

Kotipäivä

Ensimmäinen aamu, kun ei ole kiire minnekään. Edessä oleva pitkä päivä suorastaan hirvittää - miten ihminen voi vaan olla möllötellä kotona koko päivän. Toki hommaa riittää yhä matkalaukkujen purkamisessa, se viimeinen kadonnut lammaskin on kuulema paikallistettu, mutta ei ole vielä ilmestynyt kotiovelle.

Soittelen muutamalle Suomi-rouvalle ja sovimme treffejä tälle viikolle. En oikein mitenkään osaa olla toimettomana, joten kampaan koirani paraatikuntoon.Sitten pakotan kaikki lapset hanhenmarssille ympäri naapurustoa. Sitä pitemmälle emme pääse, sillä elämäni on Amerikan mittapuussa hyvin rajoittunutta. Minulla ei ole autoa, ei paikallista kännykkää, ei luottokorttia, eikä edes sosiaaliturvatunnusta. Mutta minulla on perhe ja jääkaappi täynnä ruokaa, niillä selvitään huomiseen.

Palmun katveessa

Mission completed - täällä sitä kirjoitellaan uima-altaan ääressä palmun katveessa. Ei ole ihan vielä bikinikelit, lämmintä on vähän reilu 10 astetta. Eilen oli aamulla auton ikkunat jäässä, joten talvi täällä on! Aurinko kuitenkin lämmittää niin kehoa kuin mieltä. On aivan pakko halata kotipalmua.

Talo tuntuu mukavalle, mitä nyt laattalattiat on jäätäviä. En ymmärrä miten ikinä tarkenen mennä suihkuun. Keittiössä on pakko pitää kenkiä, kunnes löydän mummun kutomat villasukat. Olemme ottaneet kodin nopeasti haltuun. Pyykkikone pyörii jo toista satsia, samoin astianpesukone on jo päässyt töihin. Kaasuliesi herättää minussa syvää kunnoitusta, mutta kyllä senkin saa taltutettua hyötykäyttöön.

Lapset onkivat ensin kaikkea mielenkiintoista uima-altaan pohjasta ja sitten häipyivät takapihan uumeniin puihin kiipeilemään. Rosie valtaa myös reviiriään, saa nähdä mitä tapahtuu, kun etupihan pensaikossa asuva pupu kohtaa meidän hauvaneidin.

 

Illan pimetessä viiden aikoihin paljastuu karmea todellisuus: täällä ei ole katuvaloja!!! Meillä on aivan surkeat ulkovalot, joten linnoittaudumme sisätiloihin. Ainoa valopilkku on vastakkaisen intialaisen naapuriperheen hulppeat jouluvalot. Mutta ei hätää, lapset ottavat ilon irti kokolattiamatosta. He kierivät pitkin lattiaa ja heittelevät kuperkeikkoja ja kärrynpyöriä ympäri taloa. Säätiedotus lupaa hyytävää yötä, kasvit ja lemmikkieläimet kehotetaan ottamaan sisälle.

Kohti kotia

Ja sitten taas vaihteeksi muuttohommiin. Koska kontti huonekaluineen seilaa vielä valtameren aalloilla, saamme aluksi käyttöön vuokrakalusteet.

 

Vuoden viimeisen päivän aamuna klo 9 kurvaa pihaan muuttofirman auto, josta hyppää ulos kaksi tehokasta muuttomiestä. Kolme tuntia myöhemmin talo on kalustettu, sängyt pedattu, pöytä katettu kahdelle. Voiko muuttaminen olla näin helppoa???  Kaikki tavarat on pakasta vedettyjä, mitähän niille mahtaa tapahtua kolmen viikon kuluttua, kun vierailu meillä päättyy.

 

 

 

Vielä yksi yö hotellissa ja sitten kamppeet kasaan ja nokka kohti kotia. Ja sitten kun tavarat on raahattu kynnyksen yli, huokaisen syvään ja käyn pötköttämään kotipalmun katveeseen.