En tunnusta olevani minkäänasteinen autofriikki. Ymmärrän kyllä kauneuden päälle ja meidän Poschun väri ja virtaviivaisuus miellyttävät kovasti silmääni. Mutta mitään hinkua ei ole ollut ratin taakse, vänkärin paikalla on sen sijaan ollut vallan vänkää istuskella. Poschun kytkin on kuulema vähän katala, kaasupoljin ärjy ja maavara olematon, joten automaattivaiheiseen katumaasturiin verrattuna aivan turhan työläs ohjastettava.
Logistisista syistä kohtalon hetki koitti tässä kuluneella viikolla ja minun oli aika istahtaa Poschun ratin taakse. Nöyränä tyttönä pyysin ykköskuskia viemään minut iltahämärän suojissa läheisen yliopiston jättimäiselle parkkipaikalle treenaamaan. Session ensimmäiset viisi minuuttia eivät luvanneet minulle kaksista uraa Porsche-kuskina. Sain kyllä kammettua itseni sievästi ratin taakse, mutta sitten ei oikein napit osuneet kohdilleen. Kun yritin säätää istuimen asentoa sopivaksi, niin sekä etu-että takaluukku napsahtivat auki.
Vastoinkäymisistä lannistumatta tartuin virta-avaimeen ja painelin villisti kaikkia polkimia niin että suonikohjut soi. Moottori ei inahtanutkaan, mutta kojelautaan ilmaantui joku laskuri, joka rupesi laskemaan uhkaavasti sekunteja niinkuin aikapommissa konsanaan. Ykköskuski katseli himmeänä vieressä ja totesi, ettei kyllä tällaisia toimintoja ennen nähnyt. Muutaman epäonnistuneen yrityksen ja kuskinvaihdoksen jälkeen sain kuin sainkin auton käynnistymään ja pääsin körryyttelemään ympäri parkkipaikkaa. Olen viimeksi ajellut vaihdekeppiversiolla xx vuotta sitten, mutta sieltähän sekin toiminto löytyi selkäytimien uumenista. Loppu sujui kuin tanssi vaan, vaihteet vaihtuivat vinhasti ja kaasujalka ei krampannut, eikä pohjalevykään ollut päreinä kotipihaan kurvatessa.
Kiitos Anne tästä! Tämä oli hauska vaikka naamani vihertääkin melko lailla.
VastaaPoista