Kielipuolisuudesta

 

Aiemman kokemuksen perusteella tiesin odotella, että puolen vuoden ulkomailla oleskelun jälkeen kielipuolisuus alkaa kummitella kodissamme. Puhumme keskenämme sitkeästi suomea ja yritämme aina hakea suomenkielistä vastinetta sanalle, joka jostain syystä tupsahtaa aluksi englanniksi mieleen. Itsekin sorrun välillä käyttämään jotakin osuvaa ilmausta englanniksi kesken lausetta, mutta tunnen sentään omantunnonpistoksen.

Joskus suomenkielinen käännös tuntuu jopa vievän ajatuksia harhaan. Esimerkiksi high school -meininki on kyllä todella erilaista verrattuna suomalaiseen lukioon jo siitäkin syystä, että täällä koko ikäluokka käy sen läpi. Oppivelvollisuus alkaa täällä kuusivuotiaana ja loppuu vasta 17-vuotiaana. Aktiviteetteja on high schoolissa tajuttoman paljon akateemisten aineiden rinnalla, esimerkiksi urheiluvalmennus ja musiikinopetus on täysin ammattimaisella tasolla.

Saksan peruja meillä puhuttiin vielä pitkään Suomeen paluun jälkeen Blatteista monisteiden sijaan ja välitunnit oli pausseja (Pause). Pojat oppivat kuukaudet ensimmäistä kertaa saksaksi eivätkä millään tahtoneet oppia niitä suomeksi. Nyt huomaa, että oppiaineet alkavat kummasti kääntyä englanniksi, varsinkin kun niille ei aina ole vastinetta suomeksi. Esimerkiksi middle schoolissa on core eli "ydinaineiden" tunti, jolloin opiskellaan "kielitaiteita", kielioppia, kirjallisuutta, historiaa, yhteiskuntaoppia ja vaikka kuvista.

On mielenkiintoista huomata, että jos lapset kertovat jotakin mitä ovat tehneet, niin puhe on yleensä puhtaampaa suomea. Esimerkiksi alaluokkien välituntipelit on erit kuin Suomessa, tosin tuttuja elementtejä niistäkin löytyy. Täällä pelataan sellaisia pelejä kuin Four tai Eight Squares, Kickball tai States. Jos kuopus taas kertoo kirjasta, jota opettaja on lukenut englanniksi, niin juttu vilisee englanninkielisiä sanoja, joita minä sitten papukaijana toistan suomeksi perässä.