Häät rannalla

 

Pakko palata vielä eiliseen reissuun ja rantatunnelmiin. En sitten viitsinyt siihen hylkeen mädäntymishöyryjen yhteydessä hehkuttaa kaikkea muuta näkemäämme. Maisemia ei voi kylliksi ylistää, minulla ei ainakaan riitä verbaliikka kuvailemaan sitä henkeäsalpaavaa kauneutta. Valkoista hiekkaa ja aaltojen iättömiä jälkiä kallioissa sekä tauoton aaltojen pauhu. Sanojen puutteessa puhukoon kuvat.

Tunnelman kruunasi rannalla järjestetyt häät, jotka eivät kyllä paljon upeampia puitteita voineet toivoa. Se oli taas sarjassamme hetkiä, jotka on nähnyt amerikkalaisissa tv-sarjoissa tai elokuvissa, mutta ei ole voinut tajuta, että joku voi tehdä sellaista ihan oikeassa elämässä.

Meren antimia

Naamaa punoittaa ja poskia lämmittää ihan mukavasti tänä iltana. Päivän retki suuntautui pitkästä aikaa kohti Pebble Beachin hurmaavaa rantakaistaletta. Meillä on turhan pitkän tauon jälkeen kauan kaivattuja Suomi-vieraita ja heillä on vuokra-autona punainen avo-Mustangi. Jalona ihmisenä suostuin sulloutumaan takapenkille paikallisoppaaksi. Kun pääsimme moottoritieltä ulos, niin matka jatkui leppoisasti katto alhaalla mahdottomassa auringon mollotuksessa.

Kun pysähdyimme ensimmäiselle taukopaikalle, niin vastassa oli aivan ihmeellinen haju. Olin juuri perjantaina oppinut tunnistamaan, mille auton alle litsahtanut haisunäätä haisee. Tämä löyhkä oli vielä kauheampi. Lapsetkin miettivät, että voiko meri ihan oikeasti haista näin pahalle. Lähdimme nenät kippuralla tarppomaan kohti vesirajaa ja tarkkasilmäiset etujoukot huomasivat löyhkän lähteen. Kivien vieressä makasi iso mädäntynyt hylkeenmöhkäle, joka kuhisi matoja. En sitten jäänyt kuvaamaan poloista, vaan suuntaisin katseeni hieman kuvauksellisempiin kohteisiin.

Porsche-kuskina

En tunnusta olevani minkäänasteinen autofriikki. Ymmärrän kyllä kauneuden päälle ja meidän Poschun väri ja virtaviivaisuus miellyttävät kovasti silmääni. Mutta mitään hinkua ei ole ollut ratin taakse, vänkärin paikalla on sen sijaan ollut vallan vänkää istuskella. Poschun kytkin on kuulema vähän katala, kaasupoljin ärjy ja maavara olematon, joten automaattivaiheiseen katumaasturiin verrattuna aivan turhan työläs ohjastettava.

Logistisista syistä kohtalon hetki koitti tässä kuluneella viikolla ja minun oli aika istahtaa Poschun ratin taakse. Nöyränä tyttönä pyysin ykköskuskia viemään minut iltahämärän suojissa läheisen yliopiston jättimäiselle parkkipaikalle treenaamaan. Session ensimmäiset viisi minuuttia eivät luvanneet minulle kaksista uraa Porsche-kuskina. Sain kyllä kammettua itseni sievästi ratin taakse, mutta sitten ei oikein napit osuneet kohdilleen. Kun yritin säätää istuimen asentoa sopivaksi, niin sekä etu-että takaluukku napsahtivat auki.

Vastoinkäymisistä lannistumatta tartuin virta-avaimeen ja painelin villisti kaikkia polkimia niin että suonikohjut soi. Moottori ei inahtanutkaan, mutta kojelautaan ilmaantui joku laskuri, joka rupesi laskemaan uhkaavasti sekunteja niinkuin aikapommissa konsanaan. Ykköskuski katseli himmeänä vieressä ja totesi, ettei kyllä tällaisia toimintoja ennen nähnyt. Muutaman epäonnistuneen yrityksen ja kuskinvaihdoksen jälkeen sain kuin sainkin auton käynnistymään ja pääsin körryyttelemään ympäri parkkipaikkaa. Olen viimeksi ajellut vaihdekeppiversiolla xx vuotta sitten, mutta sieltähän sekin toiminto löytyi selkäytimien uumenista. Loppu sujui kuin tanssi vaan, vaihteet vaihtuivat vinhasti ja kaasujalka ei krampannut, eikä pohjalevykään ollut päreinä kotipihaan kurvatessa.

Teknistä taituruuttaa vai...

 

... hullun tuuria? Aivan sama, kunhan lopputulos on onnistunut. Minulla ja tekniikalla on ollut kautta vuosikymmenten hyvin mielenkiintoinen suhde. Useimmiten yhteiselomme on varsin sopuisaa, mutta sitten on hetkiä, jolloin logiikkamme eivät kohtaa. Minulla on yliluonnollinen kyky saada laitteista aivan ennenkuulumatonta ominaisuuksia irti. Esimerkiksi Saksan vuosina meidän armas bemari, joka yleensä aina puhui englantia, jutteli jostain syystä minulle saksaksi, jos satuin istumaan ratin takana.

Tänään sitten päätin heittää kännykän touhun tohinassa kivilattialle. Ulkoisia vaurioita ei näkynyt, mutta vempain tykkäsi ilmeisesti kovasti kyttyrää, kun meni tajuttomaksi. Puoli tuntia sitä yritin elvytellä ja kyselin jopa asiantuntijalta Niksi-Pirkka -ohjeita. Sitten yhtäkkiä kuului vienoa piipitustä ja valot alkoi vilkkumaan. Minulla ei ole harmainta aavistustakaan, mikä epätoivoisista elvytysyrityksistäni oli tuottanut tulosta. Sisäpiirin vinkkinä voin paljastaa, että kannattaa painella kaikkia nappeja yhtäaikaa ja vuorotellen random järjestyksessä epämääräisen aikaa ja sitten antaa muutama napakka isku eri puolelle kojetta. Jossakin vaiheessa kännykkä sitten luovuttaa eikä jaksa enää leikkiä kuollutta. Tämä sama taktiikka on toiminut myös tietokoneiden ja pienempien ja suurempien kodinkoneiden kanssa.

Tavoistani poiketen mainostan jo seuraavaa blogijuttuani. Olen nimittäin olosuhteiden pakosta joutunut istahtamaan Poschun ratin taakse ja kaikki ei mennyt niin kuin Strömsössä. Nyt vaan heittelemään villejä arvauksia siitä mitä tapahtui.

Outo äiti

Sain tänään puhelinsoiton yläluokkien koulun rehtorilta. Poikani ei suinkaan ollut rötöstellyt, vaan asia koski englannin kielen tukiopetustuntia. Tukiopetuksen piirissä olevien oppilaiden englannin kielen tasoa mittaillaan pitkin lukuvuotta. Kollini oli onnistunut loistamaan syksyn tasokokeessa ja rehtori itse otti asiakseen ilmoitella tilanteesta.

Lapseni englannin kieli on kuulema niin sujuvaa, että ei ole mitään järkeä pitää häntä tukiopetusryhmässä vaan hän saisi ottaa sen tilalle jonkun valinnaisaineen. Rehtori on tottunut vaativiin aasialaisiin vanhempiin, jotka haluavat täyttää lapsensa koulupäivän tehokkaasti napakoilla oppitunneilla. Rehtori oli vähän ihmeissään, kun en huutanut hurraata ja heittänyt kärrynpyörää, kun lapseni pääsee siirtymään normisysteemeihin. Totesin vaan, että asiasta pitää keskustella itse potilaan kanssa ja etten halua että koulupäivästä tulee liian raskas. Ryhmän opettaja on tosi symppis ja tukiopetustunti on ollut mukava henkireikä keskellä akateemista raadantaa. Aina ei parhaisiin tuloksiin päästä kovassa puristuksessa, koulusta ehtii myöhemminkin stressaamaan ihan tarpeeksi.

Cool2Care

Täällä nähdään kyllä kovasti vaivaa, että lapset jo pienenä oppivat arvostamaan erilaisuutta ja osoittamaan ystävällisyyttä toisia kohtaan. Kuopuksen koulussa on tällä viikolla Cool2Care-teemapäivät. Koko viikko pyöritellään ajatusta, että on siistiä välittää toisista. Oppilaiden tehtävänä on täyttää koulukavereiden sisäinen ämpäri (fill the bucket) mukavilta sanoilla ja teoilla. Jos ämpäri on kovin tyhjä, niin olo on apea. Kun ämpäri on pullollaan kaikkea myönteistä, niin se tursuaa iloa ja hyvää mieltä. Ihastuttavan yksinkertainen resepti onneen!

Oppilaille on jaettu koodivärit parille päivälle ja meidän kelmi kuuluu keltaiseen ryhmään. Joka luokasta löytyy kaikki sateenkaaren värit ja eri väreillä on järjestetty toimintaa yli luokkarajojen. Lounaalla on väripöydät, yhteen pöytään kokoontuu punapaidat ja toiseen sininutut. Sitten pitää yrittää vääntää small talkia naapurin kanssa. Ei ole helppoa hommaa suomalaiselle koululaisille, mutta opettelemisen arvoinen asia.

Potta päässä

Hurruuttelimme aamuruuhkassa kohti koulua, kun viereiselle kaistalle karautti moottoripyöräpoliisi. Ihan valppaan oloinen tapaus tuntui olevan, hän tarkkaili haukansilmillä liikenteen yleisilmettä. Meitä rupesi vaan naurattamaan poliisin päähine, aivan kuin olisi ollut potta päässä. Jotenkin tuli mieleen Poliisiopisto-elokuvat ja niistä se yksi suurikokoisempi yksi-ilmeinen poliisioppilas. Vänkäri onnistui nappaamaan kuvan ilman että jäimme kiinni itse teosta ja virnuilusta.

Heti seuraavassa risteyksessä tuli seuraava kummajainen pyörän päällä vastaan. Kyseessä oli useamman kesän ja talven nähnyt mieshenkilö, joka hyvin originellissä asukokonaisuudessa herätti hilpeyttä kanssakulkijoissa. Tapauksella oli bokserit jalassa ja joku riemunkirjava paidankuvatus yllään. Kaulan ympärille oli kiedottu taiteellisen puolihuolimattomasti pitkä kaulaliina, joka iloisesti lepatti metritolkulla motoristin jälkijunassa. Onneksi meitä on niin moneksi ja täällä erilaisuus osataan nähdä rikkautena.

Iltarusko vuorilla

Olemme viime aikoina panostaneet iltalenkkeihin ja hurauttaneet autolla vähän kotikorttelia kauemmaksi. Eilen kävimme Kissalassa (lue Los Gatos) sivistyneella ikkunaostoskierroksella. Rosita tykkää kovasti vaihtelusta ja siitä, että kaupunkimaisemissa faneja on paljon runsaammin lähettyvillä. Kissalassa saa aina rapsutusta ja taputtelua ja riittävän määrän ihailua, kun taas kotikulmilla joutuu tyytymään muutaman koirakaverin nuuskutteluun tai päätyy rähjäämään vähemmän mieluisille vastaantulijoille.

Tänään neiti sai loistavan idean ja suuntasimme pitkästä aikaa Villa Montalvon maisemiin iltakävelylle. Olimme paikalla varttia vaille seitsemän ja kylteissä luki, että paikka menee kiinni tasan seitsemältä. Meitähän ei pienet kyltit säikäytä, vaan ajattelimme jotta äkkiäkös hilpaisemme huipulle ja takaisin ja tuskin siellä edes mitään portteja on suljettavaksi. Nooh, aikaa kiipeilyyn meni reilu puoli tuntia ja pimeys hiipi huimaa vauhtia kintereillämme. Pöllöillä alkoi olla jo kovasti asiaa ja muutenkin meteli kasvoi mielenkiintoisesti hämärän myötä. Maisemat huipulta oli kiipeilyn arvoiset, kyllä tama on vaan kappale kauneinta maailmaa.

Tekonurtsi olkkarissa

Kyllä elämä voi olla helppoa täällä Amerikassa. Kaikki mahdollinen, miten vaan voi helpottaa elämäänsä on taatusti jo keksitty. Vaikka näihin mullistaviin keksintöihin alkaa olla jo aika turtunut, niin silloin tällöin joku juttu sattuu ylittämään havaintokynnyksen.

Koiranomistajallekin on monenlaista apua tarjolla, jos ei aina oikein jaksa tai pysty liikuttamaan koiraansa. Aivan loistava apuväline on kissan hiekkalaatikon vastine koiran keinonurmikaitale. Hauveli voi käydä sisätiloissa tai parvekkeella asioillaan  ikiomalla pikkunurtsilla, joka sitten vaan pestä huljautetaan aina välillä saippuavedellä.

Suklainen San Francisco

Viikonlopun kaupunkiretki paljasti tänään San Franciscon suklaisen puolen. Tarkoituksena oli oikeastaan käydä kurkkaamassa America's Cupin purjehdusfinaaliin viimeisiä lähtöjä, mutta ne oli peruttu kovan tuulen vuoksi. Kerrankin säätila oli San Franciscossa suotuisampi kun Saratogassa. meillä satoi aivan aikuisten oikeasti kaatamalla vettä, kun taas SF kylpi suringonpaisteessa ja normaalista sumuverhosta ei ollut jälkeäkään.

Tallustelimme sitten kaupungin keskustassa pitkin merenrantaa ja ihailimme huikeita näköaloja. Minä alan olla vakaasti sitä mieltä, että San Francisco on maailman kaunein kaupunki, ainakin aurinkoisesta säällä. Siellä riittää aina uutta ihailtavaa ja ihmeteltävää. Tänään valloitimme Fort Masonin entisen laivastotukikohdan, joka toisen maailmansodan aikaan oli Tyynen Valtameren sotatoimien pääkeskus. Retki päättyi suklaiseen herkkuhetkeen Ghirardellin suklaapuotiin, jonka historia ulottuu vuoteen 1852 ja jolla on kytköksiä sveitsiläiseen herkkisuklaaseen Lindtiin.

Lintu ja koira

Melkoinen konserttihan siitä syntyi, kun pikkulintu erehtyi pyrähtämään olohuoneeseen tervehdyskäynnille. Itse vierailija ei ollut niinkään äänekäs, mutta koiralla tuntui olevan paljon sanottavaa asiaan. Rosie oli ihan ystävällisen oloinen, häntä heilui koko ajan, mutta tuntui antavan lintupoloiselle ohjeistusta aika napakkaan tahtiin. Lintuhan vastasi piipittämällä henkensä hädässä ja kakkimalla paniikissa pitkin ikkunalautaa. Moukan tuurilla se oli päättänyt suorittaa paniikkipoistumisen juuri sellaisesta ikkunasta, jota ei saanut auki.

Kuuntelin aikani sitä kohellusta ja mietin saavatkohan ne asian hoidettua keskenään. Konsultoin puhelimitse meidän luontoeksperttiä ja sain oikein järkeviä ohjeita. Sitten annoin vahtikoirallemme virkavapaata ja laitoin sen huilimaan lukkojen taakse. Sitten varmistin lintuselle turvallisen pakoreitin ja aloitin rauhalliset neuvottelut. Muutaman minuutin rupattelun jälkeen sirkuttelija lennähti ulos avonaisesta ikkunasta ja minä pääsin siivoilemaan käyntikortteja ikkunalaudalta.

Hammaskato

Meidän Tarzanilla on sellainen ongelma, että hampaat varisevat uuteen maahan muutettaessa. Silloin kun muutimme Saksaan niin kuopus kiskoi kaikki neljä keskimmäistä ylä- ja alahammasta. Motiivina oli puhdas rahanahneus, kolli oli keksinyt hyvän tavan tienata rahastamalla hammaskeijua. Sinänsä ihan normaalia touhua, mutta kun kaikki hampaat eivät olleet vielä valmiita lähtemään ja niissä oli aika hurjat juuret jäljellä. Tuloksena oli lähes puoleksi vuodeksi porkkanannarskuttelutauko, ennen kuin uutta kalustoa kasvoi tilalle.

Nyt on sitten vuorossa seuraavat kulma- ja poskihampaat. Neljän etummaisen rautahampaan jälkeen on ylä- ja alaleuassa ammottava aukko. Olemme viisastuneet vahingosta ja tällä mantereella hammaskeiju ei ole löytänyt luoksemme. Nyt motiivina onkin koulukavereiden viihdyttäminen. Tälläkin viikolla eväsrasiassa on kahtena päivänä tullut kotiin irtohammas, jonka herrasmies on kiskonut välitunnilla kavereiden yllyttämänä. Laskin eilen jäljellä olevat hampaat ja annoin tarkat ohjeet, mitä jäljellä olevista saa enää harventaa.

Yllätysveto kassalla

Muistanpa alkuaikoina tällä mantereella kun tein lähikaupan kassajonossa psykologista pika-analyysia henkilökunnasta. Yritin bongata mahdollisimman vähäpuheisen yksilön, joka ei ahdistelisi minua small talkillaan. Aivan huomattavaa edistymistä on tapahtunut tällä saralla, nyt pystyn täysin vapautuneesti karauttamaan mille tahansa kassalle ja osaan mumista soveliaat vastaukset puolihuolimattomasti. Nyt on kassantädit ja -sedät tulleet niin tutuiksi, että tietää jo mitä jutustelulta odottaa.

Peruskaavahan menee niin, että tervehditään alkuun ja kysellään puolin ja tosin että kuis kulkee. Sitten saatetaan vielä pari kertaa eri sanakääntein kysyä, että miten on päivä sujunut ja löytyikö osotosreissulla kaikki hyvin. Seuraavana on vapaavalintainen kehuntaosio, joko minulla on tosi kiva hiusväri tai mekko on hirveän nätti.

Tänään uusi kassasetä yllätti minut täysin. Olin valmistautunut normaaliin ddibadaahan ja sieltähän tulikin yllätysveto: mitä HCO tarkoittaa. Iso ratas suttasi tyhjää ja mietin, että onko tämä joku idioottitesti. Kassansetä vinkkasi laiskasti T-paitaani ja totesi haluavansa tietää mitä teksti rinnuksissani tarkoittaa. Minulla ei ollut harmainta aavistustakaan asiasta, mikä on oikeastaan aika nolo juttu. Pakko oli todeta, että erittäin asiallinen kysymys. Kyllä olisi hyvä tietää mitä sanomaa rinnuksissaan julistaa.

Taktiikkalaji

Keskimmäinen lapsonen meni sitten ilmoittamaan itsensä koulussa amerikkalaisen jalkapallon joukkueeseen. Kyseessä ei ole mikään edustusjoukkue, vaan kaveriporukka pelaa pitkällä ruokavälitunnilla liikunnanopettajan johdolla. Säännöt ja pelin filosofia oli käyty tarkkaan läpi, kyseessä on kuulema todellinen taktiikkalaji. En tiedä onko meidän pojalla pienintäkään aavistusta, minkälaista ryskettä ja rytinää on luvassa.

Oli kyllä mielenkiintoista kuunnella, miten kovasti pojat olivat hioneet suunnitelmiaan. Jokaiselle oli mietitty oma vahvuusalue, jossa parhaiten pystyy palvelemaan joukkuettaan. Meidän mussukka toimii avausheittäjänä, jonka rooliin kuuluu myös vastustajien hyökkäyksen blokkaaminen. Vähänkö minua hirvittää, minkälaista jälkeä siinä tulee. Kolli on lähes minun mittainen ja ruumiinrakenteeltaan tismalleen yhtä roteva kuin äitinsä.

Suomalainen, ruotsalainen ja ...

 

... amerikkalainen kotirouva kävivät tänään kahvilla ja tosi mukavaa oli vaikka emme kertoneet vitsejä. On niin hirmuisen mielenkiintoista vaan jutella eri ihmisten kanssa. Jokaisella on niin mielenkiintoinen tarina kerrottavana ja monenlaisia kokemuksia ja elämyksiä takataskussa. Vaikka taustat voi olla hyvinkin erilaiset, niin paljon löytyy samankaltaisuuksia jos ei muuta niin elämänasenteessa.

Kielipuolisuudesta

 

Aiemman kokemuksen perusteella tiesin odotella, että puolen vuoden ulkomailla oleskelun jälkeen kielipuolisuus alkaa kummitella kodissamme. Puhumme keskenämme sitkeästi suomea ja yritämme aina hakea suomenkielistä vastinetta sanalle, joka jostain syystä tupsahtaa aluksi englanniksi mieleen. Itsekin sorrun välillä käyttämään jotakin osuvaa ilmausta englanniksi kesken lausetta, mutta tunnen sentään omantunnonpistoksen.

Joskus suomenkielinen käännös tuntuu jopa vievän ajatuksia harhaan. Esimerkiksi high school -meininki on kyllä todella erilaista verrattuna suomalaiseen lukioon jo siitäkin syystä, että täällä koko ikäluokka käy sen läpi. Oppivelvollisuus alkaa täällä kuusivuotiaana ja loppuu vasta 17-vuotiaana. Aktiviteetteja on high schoolissa tajuttoman paljon akateemisten aineiden rinnalla, esimerkiksi urheiluvalmennus ja musiikinopetus on täysin ammattimaisella tasolla.

Saksan peruja meillä puhuttiin vielä pitkään Suomeen paluun jälkeen Blatteista monisteiden sijaan ja välitunnit oli pausseja (Pause). Pojat oppivat kuukaudet ensimmäistä kertaa saksaksi eivätkä millään tahtoneet oppia niitä suomeksi. Nyt huomaa, että oppiaineet alkavat kummasti kääntyä englanniksi, varsinkin kun niille ei aina ole vastinetta suomeksi. Esimerkiksi middle schoolissa on core eli "ydinaineiden" tunti, jolloin opiskellaan "kielitaiteita", kielioppia, kirjallisuutta, historiaa, yhteiskuntaoppia ja vaikka kuvista.

On mielenkiintoista huomata, että jos lapset kertovat jotakin mitä ovat tehneet, niin puhe on yleensä puhtaampaa suomea. Esimerkiksi alaluokkien välituntipelit on erit kuin Suomessa, tosin tuttuja elementtejä niistäkin löytyy. Täällä pelataan sellaisia pelejä kuin Four tai Eight Squares, Kickball tai States. Jos kuopus taas kertoo kirjasta, jota opettaja on lukenut englanniksi, niin juttu vilisee englanninkielisiä sanoja, joita minä sitten papukaijana toistan suomeksi perässä.

Islamilainen tähti

Nyt se pulpahti pintaan se minun kauan kadoksissa ollut taiteellisuuteni. Olen näille ikävuosille asti erehtynyt pitämään itseäni täysin lahjattomana kuvataiteen saralla, mutta nyt tippui suomut silmiltäni. Tänään oli taas taidedosenttikoulutusta, eli meitä vapaaehtoisia vanhempia koulutettiin vetämään oppilaille tuplatunti aiheesta islamilainen tähtikuvio keramiikkalaatalla. Jokaiseen oppilasryhmään tarvitaan yksi esittelijä, joka luokan edessä piirtoheittimen avulla vetää kalvosulkeiset ja samalla näyttää kaiken käytännössä. Sitä demonstroitiin pitkään ja hartaasti, kuinka luokan edessä käyttäydytään. Muut vanhemmat kiertävät oppitunnin aikana ympäri luokkaa auttamassa ja ohjaamassa oppilaita. En sitten ajatellut mennä luokan eteen sekoilemaan kalvojen kanssa, vaan mieluummin jalkaudun oppilaiden pariin.

Tämä islamilainen tähtikuvio on kuulema kaikista vaikein tuotos tänä vuonna, koska se pitää tehdä supertarkkaan alusta alkaen, tai muuten menee koko homma keturalleen. Me mammat ähersimme ja puhersimme omien tuotoksiemme kanssa varsin hyvällä menestyksellä, minä reippaasti muiden mukana. Jossakin vaihessa tajusin suureksi hämmästyksekseni, että suorastaan nautin hommasta. Ihanan tarkkaa piiperrystä viivottimen kanssa ja symmetrisiä kuvioita. Näitä rupean sitten terapiana tuottamaan tehdasmaisesti sateisina syyspäivinä, kun ei ole mitään muuta tekemistä. Kuva on hailakka, mutta niin on olokin haipakkaviikon jälkeen.

Koirafilosofiaa

 

 

Koiran elämä Kaliforniassa ei ole hullumpaa. Täällä ei meidän karvaturri kurapukuja tarvi vaikka maavara ei häävi olekaan, eikä valkoinen väri oleturhan arka. Koiranomistajana mieltä lämmittää vesipisteet, joissa on alempana oma juoma-allas karvaisille ystävillemme. Aluksi Rosiella oli vähän teknisiä ajoitusongelmia juoma-automaattien kanssa, mutta nyt homma sujuu leikiten.

Meidän läheltä löytyy ilmeisti yksityinen juomapiste, jonne monesti illalla teemme pyhiinvaellusmatkan. Automaatin kylkeen on kiinnitetty kyltti, johon kätkeytyy suuri viisaus: "Koirat eivät ole koko elämämme, mutta ne tekevät elämästämme kokonaisen."

Oksennusta kokolattiamatolla

Ei nyt äkkiseltään tule ankeampaa herätystä mieleen kuin oksennusääniefektit. Varsinkin kun on juuri nukahtanut ja on aivan koomassa ja sitten pitäisi yhtäkkiä olla tikkana lapioimassa oksennusta kokolattiamatolta ja pyydystellä satunnaiseen muovipussiin seuraavia osumia. Aivan käsittämättömiä koppeja onnistuin nappaamaan täysin tajuttomassa tilassa. Samalla yritin jollakin raajalla pitää apuun kiiruhtanutta koiruutta vähän loitompana ja estää sitä nuolemasta oksennuskekoja matolta.Taas olisi kyllä piilokameralle ollut ainutlaatuista materiaalia tarjolla.

Pahaksi onneksi tämä oli ensimmäinen ökäri tällä mantereella eikä nukkumaan mennessä ollut mitään merkkejä ilmassa. Vanhaan hyvään aikaan kun asuttiin vielä Suomessa ja lapset olivat pieniä, niin meillä oli selkeä kriisisuunnitelma oksennustautien varalle: vakio-oksennusvati, tietty vanha pyyhe jolla vuorataan potilaan sänky roiskeiden varalta ja örkkiletit oksentavalle pikkuprinsessalle. Nyt meni aivan improvisoinniksi, mutta kummasti sitä vaan käsiin sattui hyödyllisiä tavaroita.

Turha lienee mainita, että tälläkään sairaskerralla armas puolisoni ei sattunut olemaan samalla mantereella. Muistoihin hiipii perheessä muinoin riehunut rotavirus, johon sairastui koko pesue muutaman tunnin välein. Reissusta palaavaa isiä odotti läjä oksennuslammikoissa lilluvia potilaita, joista heikoimmat joutui sairalaan tiputukseen. Siihen on aina hyvä palata mielessään ja yllättäen tällaiset pienempimuotoiset ökärit ei tunnukaan oikeastaan niin pahalle.

Prosentteja ja arvosanoja

Opettajan homma näyttää olevan täällä melkoista korjaamista. Jo alaluokilla kaikki kotitehtävät kerätään ja opettaja tarkistaa ne. Suurimpaan osaan ilmestyy vielä prosenttiluku ilmoittamaan minkä verran oikeita vastauksia paperista löytyi. Jos esimerkiksi yhdeksästä tehtävästä kahdeksan on oikein, niin siitä vaan laskukoneella räiskyttämään sopivat prosentit (89%) näkyviin. Eipä tule turhaa keskustelua käytetystä arvostelutaulukosta, miten tiukka tai löysä se on

Yläluokkien ja lukion oppilailla on käytössä nettiarvionti, josta voi tarkistaa aina live-tilanteen arvosanan suhteen kunkin aineen kohdalta. Kotitehtävien, tuntiaktiivisuuden ja koenumeroiden painotukset on selvästi ilmoitettu kunkin aineen kohdalla. Todistukseen ei siis pääse hiipimään mitään salakavalia pommeja, jos vanhemmat jaksavat käydä netissä vakoilemassa.

Hyväksytyt arvosanat määräytyvät sitten kurssin prosenttisaaliin mukaan seuraavalla tavalla: ( Huom! Alle 60 prosenttia on tylysti F eli hylätty ja D:stäkin saa jo kirjallisen huomautuksen)
 

100-98% = A+

97.9-93%= A

92.9-90%= A-

89.9-87%= B+

86.9-83%= B

82.9-80%= B-

79.9-77%= C+

76.9-73%= C

72.9-70%= C-

69.9-67%= D+

66.9-63%= D

62.9-60%= D-

59.9-  0%= F

Pitkästä aikaa

Eilen iltakävelyllä tapasimme pitkästä aikaa vanhan tuttavamme Mr. tai Mrs. Kojootin. Sieltä se tuijottelisin parin metrin päästä rauta-aidan takaa. Jännä miten kaikki minun kohtaamani kojootit ovat pysyneet jähmettyneinä paikallaan ja tuijottaneet syvälle silmiin niin kauan kun minä olen tehnyt samaa. Heti kun olen irroittanut katseeni ja tarttunut kännykkään, niin kaveri on häipynyt silmänräpäyksessä.

Mielenkiintoista on myös se, että kojootti ei juosta pinkaissut pakoon vaan pomppasi piiloon kuin parempikin pupu. Kojooteissa on kuulema kovastikin kengurun vikaa ja ne voivat kivuta jopa kaksimetrisen aidan yli. Joka tapauksessa seuraavassa kuvassa lähes näette kojootin. Se oli vielä tähtäimessä kun painoin näppäintä, mutta aika nopeasti se sai kyllä häivytettyä itsensä näkymättömiin.

Lisää kuvateksti

Päikkärit paikallaan

 

Taas tarkenee, lämmintä oli tänään parhaimmillaan/pahimmillaan 33 astetta varjossa. Vähän vähempikin riittäisi, ei näillä lukemille jaksa edes käydä lenkillä, kun pitäisi lähteä liikkeelle heti auringon noustua. Siivotakaan ei jaksa, ja ruuanlaittokin nostattaa kokovartalohien. Ainoa soveltuva urheilulaji on uinti, mutta meikäläisen nahka muuttuisi suomuiksi, jos päivät pitkät altaassa lilluisi.

Jotenkin on auennut tämä etelän maiden siestasysteemi täällä ihan eri tavalla kuin Suomessa. Työtehot on aivan olemattomat keskipäivällä, joten aivan sama olisi vetäistä itsensä hetkeksi vaakatasoon huokaisemaan. Eläinkunnasta löytyy aivan mestarillisia torkkujia, joista muutama sattui silmääni eilen San Franciscon eläintarhassa.

Kilpikonna on siitä onnekas otus, että se ei joudu erikseen etsimään petipaikkaa, sen kun vetäisee vaan raajat ja pään kuoren sisään ja alkaa kuorsaamaan. Flamingon nukkumisasento on sekin varsin helppo toteuttaa missä vaan paikassa, mutta on teknisesti aika vaativa. Eipä irtoisi minulta unet yhdellä jalalla seisoen ja pää rennosti retkautettuna selän päälle, jonkun verran joogatreeniä se kyllä vaatisi.

Taiteilijan varjona

Tänään teimme paluun San Franciscon eläintarhaan tarkistamaan viime viikolla väliin jääneet eläinystävämme. Perheen taiteilija otti luonnosvihon mukaan ja ikuisti yhden jos toisenkin otuksen taitavasti paperille. Käsittämätöntä, miten tällaisista geeneistä voi jalostua tuollainen lahjakkuus. Ihana katsella sitä täydellistä keskittymistä ja onnellista omistautumista asialleen.

Minä pysyin tiukasti omalla osaamisalueellani ja nautin auringonpaisteesta eväitä mutustellen. Pojat vilistivät ötökkätalon uumenissa ja tankkasivat itsensä turvoksiin jotakin karmeanväristä I-cee-litkua. Ilonsa kullakin.

 

Teinitotuus

Olen päättänyt tänä vuonna olla oikein aktiivinen koulumaailman suhteen ja yritän sitkeästi raahautua kaikkiin mahdollisiin infoiltoihin. Eilen illalla menin high schoolille vanhemmille tarkoitettuun ennakkotilaisuuteen aiheesta koulukiusaaminen ja väkivalta koulumaailmassa. Tilaisuudessa esitettiin oppilaiden itse kuvaama lyhytfilmi nimeltään Teinitotuus. Elokuvassa oppilaat kertoivat yksinäisyydestään ja valtavista sosiaalisista paineista, joiden kanssa he joutuvat koulumaailmassa painimaan.

Tilaisuuden juonsi projektin päämies, joka sai ainakin meikäläisen kuuntelemaan ja eläytymään tarinoihin täysillä. Valtavaa hengen nostatusta ja tsemppausta, mutta tällä kertaa olin aivan täysillä mukana. Ei ole kyllä helppoa teinin elämä näissä kiemuroissa ja karmeita esimerkkejä löytyy nuorten pahoinvoinnin seurauksista. Tilaisuuden sanoma oli kuitenkin vahvasti positiivinen: jokainen pystyy teoillaan muuttamaan maailmaa sekä omaa ja toisten elämää. Todella tärkeää asiaa vaikuttavassa paketissa.

Siipiveikkoja

Kurkin vielä San Franciscon eläintarhakäynnin satoa kännykältäni ja on pakko vielä lisätä muutama kuva siivekkäistä asukeista. Flamingoilla on kerta kaikkiaan niin värit kohdallaan, että ei voi kun ihailla. Lisäksi niillä on käsittämättömän hyvä tasapaino, meikäläinen ei kyllä pystyisi yhdellä jalalla seisoessaan ottamaan tirsoja. Pingviinit on aina hyviä, tosin lapset olivat pettyneitä kun näitä ei päässyt silittämään niin kuin Berliinin eläintarhassa. Riikinkukko on kyllä korea, mutta myös vähän turhan tietoinen siitä. Loppukevennyksenä muurahaiskarhu, joka ei oikeastaan kuulu joukkoon, mutta sen anatomia on omituisuudessaan vertaansa vailla.

Netti-infoa

Tämä ilta sitten sujahti yläkoulun infoillassa, jossa meitä vanhempia koulutettiin aiheesta fiksu nettikäyttäytyminen. Koulussa on joka kuukaudelle oma elämää suurempi teemansa, jota sitten pyöritellään eri yhteyksissä. Tänään tutustuimme uusimpiin nettivillityksiin ja myös hienoihin esimerkkeihin siitä, miten yksittäiset oppilaat ovat tehneet valtavan hienoa työtä puolustaakseen heikompia.

Päällimmäisenä jäi mieleen se, että netissä tarjoutuu kiusaamisen lisäksi tilaisuus valtavaan sankarillisuuteen. Jotkut lukio-oppilaat ovat perustaneet sivustoja, joissa saa antaa vain positiivista palautetta oman koulun oppilaista ja nimenomaan sellaisista, jotka tarvitsevat tukea ja kannustusta. Kotiin lähti mukaan myös juliste, jossa kehotettiin pysähtymään aina hetkeksi ajattelemaan, ennen kuin julkaisee mitään toisiin tai itseensäkään liittyvää. Jos asia ei ole esimerkiksi totta tai ylipäätänsä ystävällistä, niin kannattaa unohtaa koko juttu.

Labor Day

Tämä viikko alkoi kansallisella vapaapäivällä ja se sujahti mukavasti laiskoitellen. Syyskuun ensimmäisenä päivänä täällä on Labor Day, jolloin juhlitaan amerikkalaisen työvoiman saavutuksia ja sen tuottamaa vaurautta ja hyvinvointia koko yhteiskunnalle. 

Käytännössä Labor Day merkitsee monelle kesäkauden päättymistä. Pitkänä viikonloppuna on mukava tehdä vielä se kesäreissu, joka meinasi jäädä toteutumatta. Mekin olimme vähän haaveilleet Yosemiten kansallispuiston valloittamisesta, mutta siellä riehuvat metsäpalot vesittivät suunnitelmamme jo hyvissä ajoin. Rannikolle on turha yrittää tehdä pikavisiittiä, sen verran moni muu on saanut saman päähänpiston. Yllättäen myös kauppiaat kantavat kortensa kekoon houkuttelemalla lomalaisia superhypertarjouksillaan shoppailemaan.

Mainiot makit

Aamupäivän arpomisen jälkeen hyppäsimme autoon ja hurautimme San Franciscon eläintarhaan. Olemme reissuillamme ehtineet koluamaan yhden jos toisenkin eläintarhan ja jossakin välissä niistä oli vähän yliannostusta, samoin kuin Saksan vuosina keskiaikaisista kirkoista.

Joka eläintarhasta löytyy ne hyvät tyypit, jotka jäävät mieleen. Tämän päivän ehdottomia suosikeita olivat makit, Madagascarin lahja maailmalle. Niitä löytyi monessa kuosissa, mukana viipotti myös elokuvamaailman King Julianina valloittanut kissamaki. Tosi näppärää ja hilpeä porukkaa, joka johtajan johdolla puhkesi aina välillä hirveään älämölöön. Mieleen jäi myös virtahepo kylvyssä ja sen komea haukottelu.