Pyöräilevä sokeripala

 

Jo eilen illalla hiipi taivaalle tumma pilvipeitto ja ensimmäiset lupaavat sadepisarat osuivat auton ikkunaan. Tänään aamulla kouluunlähtöaikaan oli onneksi tauko sateessa, joten meidän keskimmäinen lähti normaaliin tapaan pyörällä kouluun.

Päivällä tuli vettä ihan rapsakasti jopa suomalaisessa mittapuussa. Joka koululla oli vielä normaalia kamalammat hakuruuhkat, kun jopa niitä normaalisti ilman kyyditystä liikkuvia poikkeusyksilöitäkin oltiin hakemassa autolla. Eiköhän meidänkin kolli innostunut muiden esimerkistä soittamaan ja kysymään kuivaa kyytiä kotiin. Alustavasti lupauduin, mutta kun olin jumittanut mailin matkaa kahden koulun välillä jo reilun vartin, niin hermot meni. Ilmoitin armaalle sokeripalalleni, että on nyt vaan hyvä ja lähtee vyörymään pyöränsä kanssa alamäkeä. Olikin kuulema ollut kylmä märkänä odotellessa, eikä ollut oma järki sanonut, että fiksumpaa olisi lähteä lämpimikseen polkemaan.

Minioni vanheni

Meidän ikioma minioni vanheni lauantaina vuodella. Vieraita oli pyydetty ottamaan sekä uimahousut että sählymailat mukaan juhlintaan, mutta eiköhän koko päivän sadellut siihen malliin, ettei ulos kuulema pystynyt menemään. Välillä tuntui kuin olisi ollut maanjäristys meneillään, mutta kaikilla oli oikein mukavaa.

Tänään sankari meni vuorostaan luokkakaverin synttäreille, jossa armaani karkean arvion mukaan oli vieraita paikalla noin 30. Juhlat järjestettiin kotipihalla ja sään suhteen oli ilmeisesti melkoiset paineet. Paikalle oli tuotu vuokrattu pomppulinna, jossa vieraat olivat saaneet pomppia turhat energiat pois. Voin vaan kuvitella, mitä olisi talosta ollut jäljellä, jos kekkerit olisi sateen vuoksi jouduttu siirtämään sisälle.

Katastrofi

Minä en ala! Nyt se TV-kaista sitten pimeni, ilman mitään varoitusta. Olin odottanut perjantai-iltaa kuin kuuta nousevaa ja valmiina käpertymään viltikulmaan sohvannurkkaan, kun ritarini pudotti uutispommin. Viikonlopun avajaisrituaalihin vankkumattomasti kuuluva Voice of Finland jäisi tällä kertaa auttamatta väliin.

Minä olin aivan murheen murtama. Minulla oli useampi suomalainen TV-ohjelma kiikarissa ja olin suunnitellut jo koko viikonlopun TV-annin etukäteen. Yllättävän pahasti kirpaisi se, että iso suikale Suomi-kontakteistani repäistiin noin raa'asti pois elämästäni. Kyllä me vaan ollaan julmetun kaukana koti-Suomesta, mutta onneksi Skype toimii ainakin silloin tällöin ja ihan live-vieraitakin on tulossa pikapuoliin. IHANAA!

Maissitärkkelysneuvontaa

On tämä täkäläisten avuliaisuus kyllä ihailtavaa. Etsimme tänään neidin kanssa perunajauhoja lähikaupasta, jotta saisimme illalla herkutella marjasopalla. Etsimme sinnikkäästi leivontaosastolta, mutta tuttua pakkausta ei löytynyt mistään. Lopulta löytyi oikea kohta lapulla varustettuna, mutta hyllyssä oli juuri siinä kohtaa aukko.

Rupesin sitten antaumuksella tavaamaan vieressä olevia tuotteita, josko niistä olisi korvikkeeksi. Pyörittelin hartaasti kädessäni maissitärkkelyspurkkia ja luin ohjeita sen kyljestä. Viereeni tuli vanhempi herrasmies, joka oli lie aikansa seurannut minun salapoliisityötäni. Hän rupesi kyselemään minun kokkaussuunnitelmia ja kehui kädessäni olevaa tuotetta oikein oivaksi. Hän ei ollut koskaan kuullutkaan perunajauhoista saatikka marjasopasta, mutta arveli kyseisen tuotteen taipuvan sellaiseenkin suoritukseen. Olipa taas niin mahdottoman mukava rupattelutuokio satunnaisen vastaantulijan kanssa.

Siitepölyille kyytiä

 

Halleluja, täällä on satanut vettä! Siitepölytilanne alkoi olla katastrofaalinen ja meidän niiskunenien konsertti ihan sietämätöntä. Yhdellä on silmistä nahka rullalla hankaamisesta ja henki vinkuu kuin vanhemmallakin veturilla. Ei auta vaikka vetää triplana allergialääkkeitä ja tunkee naamaansa joka aukosta tippoja ja suihkeita. Kukkivia kasveja on vaan ihan liikaa ja viime keväänä on ehtinyt herkistyä ihan jokaiselle.

Pari viikkoa sitten kuvasin tammen kukintaa, joka on varsin massiivista. Koko puu on niin pullollaan siitepölyä, että oksat notkuu. Koivun norkot on kevyttä kamaa tähän siitepölymonsteriin verrattuna. Tammia täällä kasvaa luonnonvaraisena joka kulmalla, kun taas koivu on eksoottisempaa tuontikamaa. Jospa nyt suurin osa siitepölystä on edes hetkellisesti pois pelistä ja saamme vetää hetkeen henkeä.

Ajokortin metsästystä, osa x

 

Tätä epätoivoista metsästystä on jatkunut nyt jo 11 kuukautta ja vieläkään lompakkoani ei korista ehta Kalifornian ajokortti. Kun viimeksi päivitin tilannetta, niin olin kuukausitolkulla rimputtanut puhelimella aavenumeroon, josta ei edes mikään kummitus vastannut. Raivoisan puhelinterrorismin ansioista sain lopulta kiinni virkailijan, joka pyysi faksaamaan muutaman dokumentin ja asian piti olla viikossa järjestyksessä.

Nyt aikaa on vierähtänyt kuukausi kavereineen ja ne halutut tiedot on faksattu kolmeen kertaan noin parin viikon välein. Viimeiseen  faksiin sitten liitettiin harras pyyntö, että josko joku voisi olla yhteydessä ja ilmoittaa mikä mättää. No nyt minä sain vihdoinkin virastosta postia, mutta heti ensitunnustelulla kirjekuori oli liian laiha ja taipuisa.

Sisällä ei tietenkään ollut sitä kauan kaivattua ajokorttia, vaan lappu, jossa minua pyydettiin ystävällisesti hipsuttamaan lähimpään konttoriin uusintavalokuvausta varten. Kovasti oltiin pahoillaan, kun näin joudutaan rouvaa vaivaamaan. Pyydettiin oikein varaamaan aika, ettei sitten pikkurouva joudu turhaan jonottelemaan ja hampaita kiristelemään. Seuraava vapaa aika löytyikin jo ihan huhtikuun puolivälistä, joten taitaa tulla tässä prosessissa ihan kokonainen vuosi odotteluaikaa täyteen. Käynnistä ei tietenkään peritä minulta mitään lisäkuluja, mutta kuka korvaa ne harmaat hiukset, jotka tästä sotkusta on aiheutuneet, kysyn minä!!!

Synagogassa sivistymässä

 

Teinien rippikouluun kuuluu vierailu ei-kristillisessä kirkossa ja tänä viikonloppuna saimme vihdoinkin ryhdistäydyttyä asiassa. Saimme hyvän vinkin, että perjantai-illan jumalanpalvelus voisi olla otollinen kohde vierailulle, joten sinnepä siis suuntasimme koko komppanian voimin.

Vastaanotto oli erittäin sydämellinen, poikia pyydettiin laittamaan lainakipat päähän ja sitten vaan synagoganpenkkiin istumaan. Voi että minä olin taas haljeta ylpeydestä, sillä laumani jokainen jäsen seurasi tapahtumia suurella mielenkiinnolla ja yritti käyttäytyä mahdollisimman hyvin ja luontevasti. Meitä vieraita huomioitiin useamman kerran seremonian aikana ja tunsimme olomme erittäin tervetulleiksi.

Suurin osa palvelusta oli hepreankielistä, mutta rukouskirjasta löytyi englanninkielinen käännös. Rabbi veisasi rukouksia komealla äänellä aurinkoisesti hymyillen ja piti kiinnostavan puheen kosher-perinteestä. Tilaisuuden jälkeen ystävällinen rivijuutalainen jäi vastailemaan moninaisiin kysymyksiimme reiluksi puoleksi tunniksi. Vierailusta jäi päällimmäisenä mieleen osallistujien lämmin suvaitsevaisuus ja sydämen sivistys. Kaiken kaikkiaan tavattoman antoisa ja opettavainen reissu meille kaikille.