30. heinäkuuta 2014
Tanskalaistunnelmissa
28. heinäkuuta 2014
Takamuskuolio
Heruttelen tarkempia tarinoita ja turinoita reissun varrelta tässä lähipäivinä. Nyt tyydyn vain lähettämään ison halin ja lämpimän kiitoksen kunnon isäntäväelle vieraanvaraisuudesta ja ystävyydestä.
25. heinäkuuta 2014
Koiranpentu naapuriin.
Meidän Rosita on aiheuttanut naapurin pojalle niin vakavan koirakuumeen, että lääkkeeksi ei auttanut mikään muu kuin oma koiranpentu. Nyt naapuriin on ilmestynyt aivan lutunen kultaisen noutajan pentu, josta kaavaillaan prinsessallemme uutta leikkikaveria ja sulhoa.
Naapurin poika on treenannut jo ulkoiluttamista ja on käynyt meidän kanssa iltalenkillä. Kävi ilmi, että naapurit eivät olleet ollenkaan tietoisia kojoottiystävistämme, sillä he eivät paljon liiku ulkona varsinkaan ilta-aikaan. Kyllä me vaan taidetaan olla aika metsäläisiä, kun meidän arkitodellisuus on täynnä vaikka mitä otuksia ja tien toisella puolella ei ollut kojooteista harmainta aavistustakaan.
23. heinäkuuta 2014
Infrapunapotretti
Kävimme viikonloppuna läpi kaikkia mahdollisia vuosikortteja, mitä meillä on kertynyt San Franciscon vierailukohteisiin. Exploratoriumin kortti umpeutuu tämän kuun lopussa, joten päätimme tehdä viimeisen tehoiskun tähän Oulun Tietomaata muistuttavaan tiedekeskukseen, kun se vielä oli mahdollista.
Tämä oli kokonaisuudessaan kolmas visiitti ja täytyypä sanoa, että jokainen kerta on ollut edellistä parempi. Ensikäynnistä jäi minulle mieleen lähinnä kaoottinen sekamelska, kun yritimme nähdä ja omaksua liikaa. Toinen kerta ei ollut ihan niin stressaava ja sunnuntain käynnillä meillä oli suorastaan ratkiriemukasta. Parhaat röhönaurut irtosi laitteessa, joka näytti hidastettuna naamanilmeistä kuvatun videonpätkän. Varsinkin isi hölskyvine poskineen kunnostautui tässä lajissa hervottoman hyvin. Lisäksi otimme sievän infrapunaperhepotretti, jossa tosin ei ollut punasta tietoakaan.
21. heinäkuuta 2014
Bugatti ja Ferrari
Eilen oli Saratogan keskustassa vuosittainen autonäyttely. Monennäköistä kaaraa oli kömpinyt autotallin uumenista kadun varteen näytille. Tosi symppiksiä autovanhuksia sekä arvokkaan näköisiä Amerikan rautoja ja joukkoon mahtui myös mielettömiä menopelejä. Vaikka en mikään suuri autofani olekaan, niin kyseessä oli oikein lämminhenkinen kylätapahtuma, jossa koko perhe Rosie mukaan lukien viihtyi.
Suurinta ihailua aiheutti sininen Bugatti Veyron, jonka rekkari oli omaperäisesti BUGAT T. Kaverina sillä oli punainen Ferrari ja musta Tesla. Kolmikon omisti eräs saratogalainen mies, joka sattuu omistamaan ikioman viinitilan ja lisäksi vielä osuuden Mountain Winerystä, joka on monelle meidän vieraista tuttu paikka.
19. heinäkuuta 2014
Intialainen illallinen
Kuopus oli sen sijaan päättänyt jäädä sukujuhliin intialaiselle illalliselle. Siellä on nyt talon piha täynnä autoja ja talo pullollaan intialaisia setiä ja tätejä. Täytää nostaa hattua meidän pojan pokalle, sillä kyllä itsetuntoa ja rohkeutta riittää. Äidillä täällä hieman hikikarpalot kimmeltävät otsalla, kun kauhulla ajattelen niitä Suomi-juttuja, joita meidän tarinaturska suoltaan suustaan illallisella. Toivottavasti nyt ei tule puhetta saunomisesta ja nakuna hangessa kierimisestä, en tiedä oikein intialaisten suhtautumista moisiin teemoihin.
17. heinäkuuta 2014
Karmea uutispäivä
Myös lentoliikenteestä kuului synkkiä uutisia. Vähän ylimääräistä jännitystä tilanteeseen tuo se, että armas isi lähtee kohta lentelemään kotia kohti tuolta Aasian suunnalta. Kuopus jo tarkisti lentokonetyypin ja sen turvallisuustilastot ja ennusti niiden perusteella isille turvallista kotimatkaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)









