Sadepäivän koulukiemuroita

 

Tänään on sitten satanut vettä niin, että Suomi-tyttökin on sen hoksannut. Nyt iltaa kohti tuulikin yltyy ja pisarat ropisee aina välillä oikein kunnolla ikkunaan. Oi että on ihanaa, kun luonto saa vettä ja ilma raikastuu! Tämä on siis ensimmäinen kunnon sadepäivä meidän reilun vuoden mittaisen Amerikassa asustelun aikana.

Iltapäivällä marssin sateenvarjo kädessä hakemaan kuopusta koulusta, mutta yllätyksekseni pihalla ei näkynyt oppilaita vaan muutama aikuinen radiopuhelin kädessä. Minä jo ehdin pikaisesti pälyillä ympärilleni, että näkyykö missään poliisiautoja ja onkohan joku ihme koodi päällä. Kovin rauhalliselle se touhu näytti ja vähän väliä koulun kaiuttimista kaikui radiopuhelimen välityksellä lyhyitä viestejä, jotka tarkemmin kuunneltuna olivat oppilaiden nimiä.

Yritin epätoivoisesti hoksata, mikä oli homman nimi, mutta minulla raksutti vähän hitaasti. Ongelmana oli se, että minulla oli Rosita mukana ja koirilta on ehdottomasti pääsy kielletty koulun alueelle. Onnekseni yksi radiopuhelinhenkilöistä tuli ohjaamaan liikennettä lähietäisyydelle, niin sain kysäistyä, jotta mitä ihmettä täällä on tekeillä??? Vastaus oli ilmeisesti itsestäänselvyys: rainy day dismissal eli sateisen päivän kotiinlähtö. Ei siinä auttanut muu kuin myöntää tyhmyytensä ja kysyä, että mitenköhän näin ollen mahtaisin saada lapseni takaisin. Se sujuikin yllättävän näppärästi, sanoin vaan lapsen nimen ja hänet kuulutettiin keskusradiolla paikalle. Kyllä täällä lapsia kovasti suojellaan kaikelta vaaralliselta, jopa sateelta. Olisihan se tietysti ikävää, jos lapset kutistuisivat kotimatkalla.