Pillastunut simpanssi

 Lapset ovat viime aikoina valitelleet, kun mamma kirjoittaa niin tylsiä päivityksiä. Välillä olisi kuulema ihan hyvä kirjoittaa vähän hauskempia juttuja. No asiahan on nyt niin, että tyhjästä on hankala nyhjäistä. Edes tämä Amerikan elämä ei ole seikkailua päivästä toiseen, se on useimmiten ihan mukavan tasaista mutta varsin hohdotonta arkea.

Tänään taas mielessäni huokailin, että mistähän saisin pienen tarinan puristettua, mutta onneksi kohtalo puuttui peliin. Olin ajautunut päivän reissuilla huikean laajan reviirini äärialueille mailien päähän kotoa ja olin suuntaamassa nokkaa kohti kotisatamaa. Istahdin voipuneena uskollisen ratsuni kyytiin ja käänsin virta-avainta ja ällistyksekseni avain pyöri tyhjää virtalukossa. Epäuskoisena toistin saman pari kertaa, mutta en saanut mitään eloa vempeleeseen.

Eipä hätää, tartuin kännykkään ja viimeisillä akunriekaleilla sain pirautettua kisainsinöörille ja kysyttyä muutamia napakoita niksejä ja kikka kolmosia. Ritarini epäili, että starttimoottori kiukuttelee ja kehotti heiluttelemaan autoa, jos se vaikka saisi vempeleen heräämään. Toinen vaihtoehto oli tempaista konepelti auki ja ruveta kovistelemaan jokaista sisäelintä vuorotellen. Minä päätin turvautua ensin raakaan voimaan ja pomppasin ulos autosta ja aloin töniä ja heiluttaa Volvoa koko valtavalla massallani. Aika pian huomasin, että meikäläisen elopainolla ei saa aikaan kuin lommoja auton kylkeen ja mustelmia omiin kyljyksiin.

Sen verran olin kuitenkin sisuuntunut, että en voinut antaa yhden juukelin starttimoottorin jättää minua tien päälle. Siirryin auton sisätiloihin, ja päästi sisäisen simpanssini valloilleen. Hypin ihan pillastuneena etuistuimella ylös alas ja sivulle, niin että koko auto heilui villisti. Sitten istahdin pokkana ratin taakse, käynnistin auton ilman mitään ongelmia ja pakenin salamana paikalta.