Tunnun elävän tätä Ameriikan arkea oikein pikakelauksella. Ei voi tätä meidän eloa tylsäksi moittia, kummasti on äksöniä riittänyt. Tämän päivän kohellus liittyy autoiluun. Minähän en ole pitkällä ja kunniakkaalla autoilijan uralla vielä onnistunut kolhimaan autoa pahemmin. Joskus olen saattanut jäädä suksiboksista kiinni sairaalan parkkitalon kattopalkkiin, mutta siitäkin on selvitty kaasua painamalla. Tai siis minä ja auto selvisimme, suksiboksi taisi mennä päreiksi.Tänään olin oikein sievästi parkkeeraamassa meidän Volvoa parkkiruutuun kun vieressä oleva auto laittoi yhtäkkiä parkkivalot päälle ja lähti tulemaan kohti. Minä jarrutin ja tööttäsin, mutta niin se vaan osua tupsahti etukulmaan, niin että rekisterikilpi meni kupruille. Autosta nousi varsin hätääntynyt mummo, joka kovasti pahoitteli tapahtunutta. Siinä sitten vaihtelimme vakuutustietoja sulassa sovussa ja totesimme meidän auton selvinneen vähillä vaurioilla ja hänen autonsa kärsi hieman enemmän. Nyt jään sitten jännityksellä odottamaan, muuttuuko mummon tarina ja pääsenkö vääntämään kättä vakuutusyhtiön kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti