Muikea mitalisti

Ei mahda mitään, mitalihan sieltä Big Surin puolimaratonilta tuli! Tosin reilut kaksi tuhatta juoksijaa ehti maaliin ennen minua, melkein viisi tuhatta jäi kuitenkin selän taakse. Fiilis oli mahtava ja juoksu lupsakan rentoa ihan viimeisille kilometreillä asti, kunnes kisasiskoni Kristiina ilmoitti loppukirin alkavan. Sitten sitä mentiin sokka irti niinkuin hirvenvasat konsanaan sellaisella rytinällä, että polvet notkui ja nilkat pyöri. Aivan karmeaa kiitolaukkaa, jalkapohjatkin alkoi kramppailla ja reidet oli aivan hapoilla, kun sai pujotella selkä edellä vastaan tulevia. Energiakin alkoi olla vähissä ja jouduin kaivamaan juoksuhousujen uumenista ensiapugeelin, jonka avulla selvisin maaliviivan paremmalle puolelle. Saattaa olla, että joudun lähiviikkoina luopumaan muutamasta varpaankynnestäkin. 


Järjestelyt oli kyllä viimeisen päälle toimivat. Huolto ja ritaripalvelut pelasivat loistavasti ja livebändit pitivät huolen lennokkaasta taustamusiikista. Maisemat oli henkeäsalpaavat ja ilma paras mahdollinen. Meillä suomalaisilla oli  edustava noin kymmenen urhean urheilijan ryhmä, jotka äitiyivät tehtailemaan aivan hurjia tuloksia. Mahtavaa porukkaa, upeaa tsemppaamista ja juoksemisen iloa! Suurieleisesti omistan tämän minun vaatimattomassa mittapuussa suuren urheilusuoritukseni neljälle kallisarvoiselle juoksevaiselle ystävälleni: Mia, Terhi, Ave ja Kristiina: kiitos teille kaikille niistä lukemattomista lenkkikilometreistä, jotka olette iloissa ja suruissa jakaneet kanssani!