Alttaritanssija

Kävimme aamulla koko koplan voimin paikallisessa luterilaisessa jumalanpalveluksessa. Motivaationa oli saada rippikoululaisille merkinnät kirkkokäynnistä, mutta osaltaan myöskin uteliaisuus päästä tutustumaan täkäläisiin kirkonmenoihin. Valitsimme tutkimuskohteeksi lähimmän luterilaisen kirkon, jonka Google meille löysi.

Päällimmäisenä jäi mieleen se, että täällä luterilainen kirkko joutuu aivan eri tavalla kilvoittelemaan jäsenistä muiden suuntausten kanssa ja uusiin mahdollisiin vakioasiakkaisiin suhtaudutaan suurella mielenkiinnolla. Sunnuntaisin on tarjolla aamu yhdeksältä perinteinen jumalanpalvelus urkujen ja kuoron kera ja puoli yhdeltätoista seuraavat menot bändin säestyksellä. Laiskuuttamme suunnistimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Amerikkalaisuus huokui heti ensi hetkestä vahvasti läpi. Aivan seremonioiden aluksi piti nousta seisomaan ja käydä moikkaamassa lähimmäisiä. Vakiokalustolla oli rintapielessään nimikyltit, mutta meidän nimiä muut yrittivät sitten epätoivoisesti painaa mieleensä. Bändi oli ihan taitava ja musiikki mukaansatempaava. Ryhmässä oli mukana yksi nainen, jonka rooli oli hieman epäselvä. Ajattelin aluksi, että josko hän on rytmiryhmän edustaja, joka vaan verryttelee odotellessaan omaa marakassisooloaan. Sitten ounastelin, jotta olisikohan kyseessä viittomakielen tulkki, joka musiikin lumoissa tulkkaa vähän isoeleisemmin koko vartalollaan laulujen sanomaa. Muutaman kipaleen jälkeen totesin, että kyseessä on ilmeisesti alttaritanssija, joka hurmoksellisesti heilutti käsiään ja huojui musiikin lumoissa.

Ehtoollisellekin sitten päädyttiin, kun meidän aina niin utelias kuopus halusi testata täkäläiset systeemit. Pappi antoi hieman yllättäen kaikille meidän mussukoille ehtoollisen, jota lapset sitten ihmeissään maistelivat. Pikkukollin mielestä viini oli tosi hyvä, mutta öylätin pahvinen maku jätti vähän toivomisen varaa.