Minä en koskaan erityisesti halunnut muuttaa Amerikkaan, niin kun minusta ei koskaan pitänyt tulla opettajaa. Täällä sitä nyt sitten Amerikassa asustellaan ja opettaja olen henkeen ja vereen vaikka kuinka virkavapaalla olenkin. Olen muistaakseni eräänkin kerran vannonut, etten koskaan enää sano "ei koskaan".
Tämä palanen Amerikkaa on kyllä täysin yllättänyt minut ja pelkästään positiivisesti. Tänne on niin tavattoman helppo sopeutua, kun vähintään joka toinen on tullut jostakin muualta. Ihmiset vaan kerta kaikkiaan huomaavat toisensa, tervehtivät vastaantulijaa ja heittävät hyvää läppää puolituntemattomien kanssa. Vaikka sanat ovat monesti aika keveitä ja pinnallisia, niin tarkoitus niiden takana on kuitenkin hyvä: huomioida toinen kanssakulkija ja tuoda hänelle hyvää mieltä.
Yksi iloinen yllätys on ollut se, miten suvaitsevaisia ihmiset ovat. Hauska nähdä, miten lenkkeilijät yhtäkkiä rupeavat tien laidassa tekemään huvittavan näköisiä venytysrutiineja ajattelematta ollenkaan, mitä ohikulkijat moisesta tuumaavat. Ajattelen monesti, miten hyvä meidän teinien on olla täällä, kun ei tarvitse yrittää hinnalla millä hyvänsä olla juuri sitä mitä muutkin ovat. Täällä on niin monen näköistä ja oloista tallustajaa, että vaikea on siitä kirjavasta massasta pompata esille hyvässä tai pahassa.
Juuri samaa olen miettinyt meidan muksujen kohdalla. Juniorikin saa takalaisessa koulussa niin paljon haastetta ja niista selviydyttyaan positiivista palautetta, joten on aivan ihana seurata kehitysta.
VastaaPoista