Saunapuku

Kauppareissuilla pomppaa satunnaisesti silmiin tuotteita, joiden olemassaolosta ei ole ollut aavistustakaan. Saunan kotimaan edustajana on hämmästyttävää, että en ole aiemmin sattunut törmäämään saunapukuun. Suomalaiseen tyyliin kun saunaan mennessä on tottunut kuoriutumaan turhista vaatteista.

Pikaisen tutkimuksen jälkeen kävi ilmi, että tällä puvulla ei ole mitään tekemistä  saunan kanssa. Sen ideana on saada ihminen hikoilemaan puvun sisällä kuin saunassa konsanaan ja päästä samalla eroon ylimääräisistä nesteistä ja kuona-aineista. Näin atoopikkona en voi keksiä kyllä epämiellyttävämpää ja kutisevampaa tapaa laihtua.

Taidedosentti

Mihinkä minä joudun vielä tämän impulsiivisuuteni kanssa? Olen mennyt ilmoittamaan itseni vapaaehtoiseksi vanhemman kollin luokkaan yläkouluun ja nyt kävi ilmi, että kyseessä on kuvisapuopettajan leiviskä. Aivan mahtavaa, on kyllä hankalaa kuvitella epäsopivampaa alaa minulle. Olen allerginen askartelulle ja taiteellinen lahjakkuutteni on rajoittunut raajarikkoihin tikku-ukkoihin.

Kävin tänään sitten ensimmäisessä taidedosenttikoulutuksessa ja olihan minulla pokassa pitelemistä, kun ajattelin itseäni työn tuoksinassa. Seiskaluokan aikana tehdään vain viisi kuvisprojektia: islamilainen tähtilaatta, afrikkalaiseen Adinkra-symboliikkaan liittyvä kankaanpainanta, japanilainen mustemaalaus, mesoamerikkalainen punontatyö ja renensanssiajan perspektiivipiirros.

Ajatelkaapa kaikki armaat kuvisopettajaystäväni, että täällä nämä uljaat taidedosenttivanhemmat valmistelevat kaikki materiaalit edellisenä päivänä valmiiksi ja lataavat kuvisvarastossa ne kärryyn ja lykkäävät kaiken valmiina luokkaan. Sitten joku urhea vetäisee kymmenen minuutin alustuksen aiheesta ja ryhdytään hommiin. Sama iskuryhmä siivoaa kaikki sotkut ja kärrää tavatat takaisin varastoon paikalleen. Opettajan rooli jäi minulle vähän epäselväksi, ilmeisesti hengailee jotenkin mukana. Vapaaehtoisia kehotetaan treenaamaan kotona, että ei sitten esiintymiskramppi iske yleisön edessä. Saa nähdä minkälainen riemu tästä vuoden mittaan repeää...

Shekkivihko mukaan vanhempainiltaan

Taas tuli uusi juttu vastaan, mitä en ole hoksannut: vanhempainiltaan täytyy muistaa ottaa shekkivihko mukaan. Muuten ilta noudatteli aika lailla suomalaista vastinettaan, mutta lopussa kaikki tempaisivat shekkivihonsa esille ja rupesivat raapustelemaan lahjoituksia vanhempaintoimikunnalle ja retkipäivämaksuja.

 

Illan yleisessä osuudessa kävi ilmi, että taide- ja taitoaineiden opetus järjestetään täysin lahjoitusrahoilla. Kyllähän se täällä ökyperällä onnistuu, kun pääkatu kuhisee Ferrareita ja Lamborghineja ja ihmisillä on varaa lahjoittaa karmeita könttäsummia. Viime vuonna kaupungin opetussäätiö oli kerännyt perusopetuksen rikastuttamiseen kaikkiaan reilun miljoonan. Huono uutinen oli se, että rahaa olisi tarvittu oikeasti 1,3 miljoonaa. Hirvittää vaan ne seudut, joilla ei asu yhtä varakasta porukkaa. Siellä taitaa musiikki, kuvis ja liikunta olla vapaaehtoisten touhuvanhempien harteilla.

Iltapäivätoimintaa

Hauska nimitys näillä täkäläisillä iltapäiväkerhoilla, ne ovat koulun jälkeistä rikastuttamisohjelmaa. Lapset niissä kyllä henkisesti rikastuu, mutta vanhempien lompakot laihtuu. Alaluokille on näin alkusyksystä tarjolla seuraava paletti: NASA-akatemian tulevaisuuden avaruustutkimus, Nuoret Rembrandtit, Sateenkaarikokit, Shakkivelhot, tennis ja golf. Kahdeksan viikon sessio maksaa 120-200 taalan välillä.

Kerhot alkavat heti koulun jälkeen ja kestävät tunteroisen. On kyllä tosi näppärää harrastustoimintaa ja aika pätevällä porukalla. Ainakin tenniksessä mainostetaan vastuuhenkilönä toimivan jonkun muinaisen Wimbledon-pelaajan. Meidän Tarzan halusi sekä tennikseen että golfiin. Ihan päteviä lajeja, jos aikoo täällä asustella pitempään ja maksella näitä kiskurivuokria.

Juoksukerhotätinä

Tästä se sitten alkaa se minun aktiivimamman ura täkäläisessä kouluelämässä. En ole kyllä ollenkaan ainoa touhutäti koulun pihalla, rehtorikin ehtii aamuisin ohjaamaan liikennettä jämerillä tuulimyllyhuiskautuksillaana ja auttamaan koululaisia ulos autoista. Tänä aamuna oli vahvistuksena vielä kaksi sheriffiä, toinen oli ihan tavis ja toinen oli liikkeellä moottoripyörällä. Tosi näyttävästi olivat parkkeeranneet koulun eteen ja olivat koulun kulmalla luomassa järjestystä ja turvallisuuden tuntua kouluaamuun. Kuva on hieman epäselvä, nappasin sen puolihuolimattomasti salaa puun takaa.

Minä kannon korteni kekoon avustamalla lounastauolla juoksuklubin organisoimista. Vapaaehtoiset mammat pyörittävät joka tiistai ja torstai juoksutapahtumaa, jossa oppilaat vilistävät iloisesti ympäri koulun jalkapallokenttää. Jokaisella on kortti ja siihen merkitään juostut kierrokset leimalla. Kuusi kierrosta vastaa mailia, ja siitä saa riipukseen uuden amuletin. Tosi haastavaa oli arvailla miten eskarilaisten kilometrin mittaiset intialaisperäiset sukunimet kirjoitetaan, he kun eivät itse osanneet täyttää tietojaan. Mutta mukavaa touhua oli, lapset oli tosi innokkaita ja aurinkoisia. Minulla on vielä vähän parannettavaa amerikkalaistyylisessä hehkuttamisessa ja hengennostattavassa kannustuksessa. Nyt ei vielä oikein irronnut, mutta odottakaapa ensi viikolla.

Sielunmaisema

Jokaisella meistä lienee oma sielunmaisemansa, mieleinen paikka maan päällä, jonne mielellään lennähtää ajatuksen siivin haaveilemaan tai vaan huokaisemaan. Monelle ulkosuomalaiselle se on mökkimaisema tai näkymä Suomi-kodin ikkunasta.

Minua on aina kiehtoneet mutkikkaat kapeat maantiet, joita kehystää epämääräinen puurivistö. Tämmöistä tietä tallustimme taas yhtenä iltana koiraa ulkoiluttaessa ja nappasin kuvan sen enempää ajattelematta tai zoomailematta. Illalla kun katselin päivän kuvasatoa, niin tämä otos pomppasi silmiini. Se muistuttaa hätkähdyttävästi meidän olohuoneen seinällä olevaa taulua. Vaikka maisemat ovat vaihdelleet kulloisenkin kodin ikkunasta, niin se sielunmaisema on kulkenut mukanamme maasta toiseen.

Iltaisia kohtaamisia

 

Kojoottihavaintoja on viime viikkoina taas tehty ihan meidän kulmilla runsaasti, onneksi meidän polut eivät ole kohdanneet. Tänään oli vuorossa selkärangattomat ystävämme. Rosie havaitsi tiellä litsahtaneen käärmeen, jota piti sitten jäädä ihmettelemään. Aika vaarattoman näköinen luikero, varsinkin noin liikkumattomana. Taisipa olla taas kyseessä joku sukkanauhakäärmeen moninaisista olomuodoista.

Siitä kun päästiin ohi, niin seuraavaksi lipui sheriffiauto vierellemme ikkuna auki ja pysähtyi jututtamaan. Oikein kiltin näköinen sheriffi halusi tietää, että olemmeko sattumoisin nähneet eksyneen oloista mieshenkilöä harhailemassa näillä tienoilla. Meistä ei ollut avuksi, joten etsintäpartio jatkoi iloisesti huiskutellen matkaansa. Vaarahan vaanii missä vaan, mutta minä tunnen oloni täällä sangen turvalliseksi kaikenkarvaisista ja karvattomista kanssakulkijoistamme huolimatta.

Lepotauko

Viikonloppu tuli ihan tarpeeseen, kaikki olivat kyllä lepotaukonsa ansainneet. Lapset jaksoivat ensimmäisen kouluviikon mainiosti, kaikki sujui tosi sutjakkaasti verrattuna viime tammikuun tahkoamiseen. En kyllä suosittele kenellekään lapsiperheelle muuttoa ulkomaille kesken lukuvuotta, kun kaikki infot ja perehdyttämiset on annettu lukuvuoden alussa. Sitä joutuu sitten vaan arvailemaan ja tekemään johtopäätöksiä olemattomista johtolangoista ja ennen kaikkea oppimaan yrityksen ja erehdyksen kautta. Pahinta on se, ettei välttämättä edes tajua mitä kysyä, kun ei hoksaa, mitä ei ymmärrä. Aika nöyrillä mielin ja matalalla profiililla tässä saa taaplata ja aina ei kykene hoitamaan asioita niin fiksusti kun haluaisi. Silti pää pysyy pinnalla ja mieli virkeänä, kun haasteita riittää. Ja voi sitä riemua, kun sitten seuraavalla kerralla osaa hoitaa asiat piirun verran paremmin.

Huvittavaa kyllä se taisin olla minä, joka oli kaikista uupunein. Yhtäkkiä piti olla kuskaamassa jokaista lasta yksitellen sinne sun tänne tarkalla aikataululla. Piti lukea ja täyttää ja allekirjoittaa tsiljoona lappua. Ehdin käydä viime viikolla jo yhdessä vanhempanillassa ja yhdessä vapaaehtoisavustajien infossa. On taas ihan tervettä joutua pökkelöimään puupäänä, kun ei tiedä kaikkia niitä kirjoittamattomia sääntöjä, jotka kaikki muut tuntuvat imeneen jo äidinmaidossa. Jälleen kerran taas valkenee omien lasten arki ja sen haasteet, kuinka uskomattoman urheita ja venymiskykyisiä he ovat. Hatunnosto, respect.

Etelän hetelmiä

Monenlaista kummajaista täällä löytyy puista roikkumasta. Sitrushedelmät vielä tunnistaa varsin tuskattomasti, mutta sitten välillä menee ihan arvailuksi. Meidän kadun kulmassa kasvaa muutama tällainen mysteerihedelmäpuu. Puun lehdet eivät auta tunnistamisessa tippaakaan, meikäläisen yleistietämyksen perusteella en pysty yhdistämään yhtäkään lehteä ja hedelmää toisiinsa. Liekö kaikki edes ovat syötäviä, tiedä häntä. Hyviä arvauksia tai faktatietoa kuvien kasveista otetaan mielellään vastaan.

Häivähdys ruskaa

Syksy se täälläkin tulla jolkuttaa vaikka vielä ei pahemmin viluta. Kun koulut aukaisivat ovensa maanantaina niin samalla alkoi intiaanikesä.  Täällä ei Saksan tyyliin tunneta mitään hellevapaata, joten koulussa hikoillaan kuuminakin päivinä. Keskimmäinen on urheasti kulkenut koulumatkat pyörällä ja sutannut vielä iltapäivän liikuntatunnin jälkeen sitkeästi pitkän ylämäen kotiin. Pikainen pulahdus uima-altaaseen elvyttää onneksi ylikuumentuneen koululaisen nopeasti. Tänään oli onni myötä ja herrasmieheni pääsi lyhyen koulupäivän päätteeksi vielä kaverin perheen kanssa rannikolla surffailemaan.

Syksy näkyy siis lähinnä koulun alkamisena ja pimenneinä iltoina. Lisäksi joku metsänkeiju on jo syyssiveltimellään huiskinut muutamia puita värjäten ne osittain ruskan värein. Liekö kyseessä aivan ehta ruska, sitä en mene vannomaan, mutta kauniille se joka tapauksessa näyttää. Syksy onkin se ainoa vuodenaika, joka meillä on vielä täällä kokematta ja näkemättä, jäämme odottelemaan sen ihmeitä.

Kuivakka ukkonen

Täällä on viime päivät olleet tosi tukalia ja helteisiä, päivälämpötilat on huidelleet reilusti yli kolmenkymmenen. Lasten hakeminen koulusta on yhtä tuskaa kun takamus on sulaa kiinni auton istuimeen ja mielen valtaa aivan vastustamaton halu läähättää kieli pitkällä kuin Rosita konsanaan.

Eilen illalla sitten vihdoinkin alkoi salamat välkkyä pimenneellä taivaalla. Aluksi ne olivat aivan äänettömiä, mutta iltayöstä tuli  ääniefektit mukaan. Koira ei taida muistaa edellistä ukkosta, liekö ikinä ennen jyrinää kuullutkaan. Viime yönä ainakin luuli kuulevansa viholliskoiran äänekästä murinaa ja vetäytyi neidin sängyn alle hurjasti haukkumaan. Varsin kuivakaksi jäi tämäkin ukkonen, pisaraakaan vettä ei tullut taivaalta.

Tänään meidän ikioma salama ilmoitti iltapäivällä havainneensa, että toinen kenkä kuumuu oudosti. Pohjasta löytyi ihan reilu tuuletusaukko päkiän kohdalta ja sukkakin olisi kulunut puhki. Ihan merkkilenkkarit oli jalassa ja ikää popoilla oli vaan puoli vuotta, joten muutama juoksu- ja hyppyaskel oli ilmeisesti ikiliikkujalla tullut otettua.

Pudotus maan pinnalle

On kuulkaa rankkaa tämä koulun aloitus ihan huoltojoukkojenkin puolella. Olen pitkin päivää kuskannut lapsia ja eväitä ympäri kylän raittia. Meninpä jossakin reippauspuuskassa ilmoittamaan itseni avustajaksi ala-asteen juoksukerhoon - aivan kun tässä kotirouvan elämässä ei muuten juoksuaskelia piisaisi. Iltapäivä meni erinäisiä lupia ja shekkejä allekirjoittaessa ja infolappuihin ja opettajien nettisivuihin tutustuessa. Sitten laadin opettajien toivomusten perusteella kilometrin mittaisen ostoslistan puuttuvista koulutavaroista.

Illan kruunasi ostosretki paikalliseen Office Maxiin, jossa minä ja tsiljoona muuta hiestä tahmeaa vanhempaa törmäilimme toisiimme ostoskorien kanssa. Puolen tunnin pyörinnän ja hyörinnän jälkeen lähdimme suunnistamaan kassalle vain huomataksemme, että jono mutkitteli koko valtavan kaupan halki takaseinään asti. Amerikkalaiset hallitsevat asiakaspalvelun kiperissäkin tilanteissa, ja paikalle riensi avulias myyjä, joka tarjoili jonon häntäpäälle pullovettä ja kirsikkalakritsaa.

Hatunnosto koululaisille, hienosti jaksoivat pitkän  ja kuuman päivän. Luojan kiitos meille on siunaantunut varsin koulumyönteistä jälkikasvua, jotka iloisella ja rohkealla mielellä käyvät koulua kielellä jos toisellakin tai jopa kolmannella. Minä tunnen tehneeni aivan täyden työpäivän ja juosseeni henkisesti ainakin puolimaratonin. Tästä se lähtee!

Loman lopettajaiset

Enpä eilen ehtinyt paljon blogia päivittämään, kun meillä oli niin hurjat Back to School -partyt. Lapsoset päättivät järjestää koko perheelle huimat juhlallisuudet näin kesäloman päätteeksi. Enemmänkin epäilen, että halusivat vaan herkutella tavallista enemmän ja keksivät tästä loistavan tekosyyn.

Joka tapauksessa meidän vierashuone muuntautui juhlasalongiksi, joka koristeltiin ilmapalloilla ja serpentiinillä. Tarjolla oli monenlaista herkkua ja koululaisille yllätyspussit täynnä hyödyllistä koulukrääsää. Taustalla soi tarkasti valittu juhlatunnelmaa nostattava taustamusiikki, jonka tahtiin villimmät osallistujat notkahtelivat ja hytkyivät. Vapaamuotoisen alkuhurvittelun jälkeen siirryimme pelaamaan lautapelejä, joista varsinkin Otsapokka sai suuren suosion. Lapsilla oli tosi hauskaa, kun mamma ei millään meinannut tajuta esittävänsä kärpästä. Saa nähdä hyytyykö hymy huomenna, kun pääsevät tositoimiin koulumaailmaan.

Aamu-unisuutta

 

Koululaiset ottavat ilon irti viimeisistä laiskoista aamuista ennen kuin koulu todenteolla pyörähtää käyntiin ensi maanantaina. Myös koira nauttii viimeisistä loma-aamuista täysin siemauksin ja kiertää sängystä sänkyyn ja käpertyy kyhnyttämään jokaisen kainaloon vuorotellen. Kuopus pistää vielä paremmaksi ja tilaa ankaran köllöttelyn päätteeksi espresson sänkyyn. Siinä on kyllä sellainen nautiskelija, että kelpaa malliksi muillekin.

Tänään sain lääkäriltä palautetta poikien ihonväristä, selät on vähän turhan päivettyneitä. Kuopus oli kuulema ollut ihan erivärinen talvella tavatessa. No en sitten viitsinyt ruveta valistamaan tohtoria, että suomalaiset nyt vaan on talvella valkoisia ja kesällä ruskeita, se on ihan normimeininkiä. Ja jos on lillunut kolmatta kuukautta päivät pitkät uima-altaassa, niin selkä nyt vaan tuppaa ruskettumaan.

Iltakävelyllä sain iäkkäämmältä pariskunnalta lisäpalautetta meidän kuopuksesta. Tuli puhetta, että olemme Suomesta, niin vanha herra totesi, että hän tietääkin missä asumme. He olivat kuulema ohikulkeissaan päätyneet juttusille meidän koltiaisen kanssa, joka oli onnistunut tekemään lähtemättömän vaikutuksen vanhaan herraan. Meidän rötösherra oli ollut niin kohtelias ja reipas ja kirkassilmäinen, että opetusalalla vuosikymmeniä vaikuttanut vanha herra oli aivan myytyä.

Jäätelökesä

 

Kehitimme loman alussa pelisääntöjä jäätelökesälle, ja sovimme, että käymme maanantaisin shoppailemassa jokaiselle oman pienen yhden pintin eli vajaan puolen litran jäätelöpurkin. Sitä saa sitten omaan tahtiin pisteillä amerikkalaiseen tyyliin suoraan lusikalla purkista välipalaksi tai jälkiruoaksi. Tämä systeemi on muuten aika näppärä luonnetesti lapsille. Yksi popsii päivässä purkin tyhjäksi ja toisella kertyy viikkojen varrella useampi jäätelöpurkki pakastimeen.

Amerikkalaisten makeannälkä näkyy hyvin tarjolla olevasta jäätelövalikoimasta. Samoin jäätelömakujen nimissä on kyllä käytetty ihan roimasti luovuutta. Meidän lasten lempijätskimerkistä ei löydy mitään tavismansikkaa tai perussuklaata. Pakastimessa on vieraillut mm. seuraavia herkkuelämyksiä: Chocolate Chip Cookie Dough, Rasperry Fudge Chunk ja Mint Chocolate Brownie.

Lippuja ja lappuja

Minä kun luulin, että olisin jo voiton puolella koulunaloituksen suhteen, kun olin suorittanut sähköisen savotan. Tien varressa olevaan postilaatikkoon tunkee kuitenkin vielä kaikennäköistä lippua ja lappua kouluun liittyen. Sheriffille pitää taas piirtää kartat poikien koulumatkareiteistä ja antaa suostumus kulkea matka yksin. Löytyypä läjästä tiedote, jossa luetellaan kaikki koulun alueella käytettävät torjunta-aineet ja niiden ruiskutusperiaatteet. Neidille piti täyttää valokuvauslupa vuosikirjapotrettia varten ja siinä myös 10 taalan lisämaksulla mahdollisuus retusoida naaman pikku kirjavuuksia, luomenpoistoon eivät lupautuneet.

Loppupäivän vietin sitten allergiatietojen päivityksessä ja metsästin lapselleni lääkäriltä lupaa saada kantaa astmapiippua koulussa. Lisäksi piti saada todistus siitä, että lapseni on saanut virallisen koulutuksen käyttää piippua, jota on sutjakkaasti suhautellut jo vuosikausia kitusiinsa. Rokotuksistakin tuli sanomista, vaikka kaiken piti olla järjestyksessä. Mutta nyt ei pitäisi olla kellään nokan koputtamista.

Liekitettyä korkkia

Meillä on viime viikkoina saatu nauttia monenlaisia herkkuruokia kokkikoululaisten ansioista. Tänään oli vuorostaan mamman kokkihuki ja ajattelinkin sitten valmistaa jotakin aivan uutta ja omaperäistä, nimittäin liekitettyä muovikorkkia.

Laitoin puolihuolimattomasti perunakattilan hellalle ja tuikkasin kaasulieden tuleen. Sitten tehokkaana kodinhengettärenä siirryin pyykkipuuhiin hetkeksi. Muutaman minuutin jälkeen nenääni leijui karmea palaneen muovin katku. Ryntäsin hellan ääreen ja siinähän loimotti mukava nuotio. Äkkiä vaan kaasu pois päältä ja kattila liedeltä, ja syvä puhallus liekkejä kohti. Savun seasta löytyi mustanpuhuva muovikorkki, joka oli jotenkin onnistunut naamioitumaan näkymättömäksi mustalle liedelle. Tämä herkku jäi kyllä syömättä, mutta potut saatiin kuitenkin keitettyä. Kuvassa sopuisasti vierekkäin originelli korkki ja liekitetty versio.

 

Illat tummuu

 

Iltakävelyllä koiran kanssa alkaa pitää kiirettä, jotta ehtii valoisalla kotiin. Puoli yhdeksän aikaan alkaa jo olla sen verran hämärää, että saattaa epähuomiossa kompastua kojootteihin. Kojoottien pyydystäminen on päätetty muuten lopettaa, yhtään ei ole saatu kiinni. Naapureilta tulee kuitenkin jatkuvasti havaintoja, tosin ei ihan sitä tahtia kun touko- kesäkuussa.

Minun silmät ja sielu eivät millään väsy näihin maisemiin. Luonto on niin hätkähdyttävän kaunista ja monimuotoista, että sitä jaksaa äimistellä päivästä toiseen. Tässä iltakävelyn satoa parin illan takaa: eukalyptuspuurivistö ja iltarusko vuorilta kuvattuna.

Metsän poika tahdon olla...

 

Availimme tänään vaelluskautta kesätauon jälkeen. Lämpötilat pysyvät jo keskipäivälläkin 26-27 asteessa, joten päiväretket onnistuvat taas ilman lämpöhalvausta. Tarkisimme etukäteen netistä, että koiruudet on sallittuja alueella lukuunottamatta erikseen kiellettyjä reittejä. Eiköhän se ainoa järkevä vaellusreitti ollut sitten hauvoilta kielletty, joten ei taas auttanut muu kuin ryhtyä lukutaidottomaksi ja kuvasokeaksi.

Metsät on täällä jylhiä ja puut tajuttoman korkeita. Suurin ero suomalaiseen metsään on väritys. Kovan kuivuuden vuoksi vihreä aluskasvullisuus puuttuu paikoitellen lähes kokonaan, ylempää löytyy kyllä vehreyttä. Tänään hoksasin, että metsän ominaistuoksukin on eri, ihan ikävä tuli suomalaisen kangasmetsän raikkautta. Täällä tahtoo polut pölistä siihen malliin, että perheen astmaatikoilla tekee välillä tiukkaa.

Ammattishoppailijoiden opissa

Voi  että on mukavaa kun meillä käy välillä vieraita elähdyttämässä eloamme. Enemmänkin saisi kyläilijöitä olla, seuraavat on buukattu vasta syys- lokakuun taitteeseen. On mukava näyttää ystäville tätä Ameriikan arkea, joka ei ole sinänsä niin ihmeellistä ja taianomaista. Lähistöllä on myös paljon paikkoja ja kohteita, joita on mukava käydä yhdessä ihastelemassa.

 

Meidän vierasjakauma on ollut sangen tyttövoittoista ja samalla myös erittäin muotitietoista. Joukkoon on mahtunut varsinaisia muotiguruja ja ammattishoppailijoita, joiden seurassa olen itsekin oppinut paljon uutta. Kuvissa näkyy kahden tyylikkään teinineidin kahden viikon shoppailun saaliit kesäkuun visiitiltä.

Koulun sähköistä käynnistelyä

Tämä päivä on sitten mennyt netissä roikkuessa, eikä suinkaan naamakirjan ja muun huvituksen liepeillä vaan ihan kouluasioissa. Minun sähköpostiani on jo pitempään pommitettu muistutuksilla siitä, että lasten sähköiset oppilastiedot pitäisi pikimmiten päivittää.  Muistutuksia tulee kuulema niin kauan, kunnes homma on hoidettu. Lisäksi uhkana leijuu se, että oppilas ei saa lukujärjestystä, ellei tiedot ole päivitetty. Sama systeemi voisi helpottaa suomalaisten opettajien ja koulusihteerien Wilma-tietojen karhuamishommia.

 

Ensimmäisen lapsen tietojen päivittämiseen oli mennä ikä ja terveys. Ensiapukontakteja piti omien vanhempien lisäksi löytää kolme, siinäpä sitten ahdistelin lähipiiriä avunpyyntötekstiviesteillä ka -soitoilla. Kaikista työläitä oli lukea kaikki sääntöjä, sitoumuksia, velvoituksia ja vastuita koskevat liitetiedostot, joista pisimmän olivat romaanin mittaisia. Ne kun oli pakko hyväksyä, tai miettiä painavat perusteet miksi ei hyväksy. Väsyhän siinä jossakin vaiheessa tuli, saa nähdä mitä olen mennyt lupaamaan.

 

 

Ruispuuron voimalla

Aamu alkoi taas marssibändiläisen tahtiin Nalle-ruispuuron vahvistamana. Aamupalan jälkeen total  blockia naamatauluun, lippis päähän ja menoksi. Neiti oli kyllä tosi reippaana, vaikka rasvauksen jäljiltä hipiä oli merisairaan harmahtava ja pohkeet pinkeinä edellisen päivän tepsutuksista.

Ei siinä kyllä paljon lepoa jäänyt, kun eilen ilta yhdeksältä päättyneen työpäivän jälkeen neito vielä treenasi olohuoneessa tunnin marssia ja ultrakorkeita ääniä huilulla. Minulla on kyllä ollut aivan löperö mielikuva marssimisesta, ajattelin että riittää kunhan etenee oikeassa tahdissa ja suunnilleen samalla nopeudella kuin vierustoveri.

Marssitahti kiihtyy

Eilinen marssibändin leiripäivä oli ilmeisesti vaan verryttelyä ja tänään aloitettiin todellinen puurtaminen. Työpäivän pituus on kevyt kellonympärys yhdeksästä yhdeksään ja koko aika vietetään ulkotiloissa joko sisäpihalla tai urheilukentällä. Päivään mahtuu kaksi tunnin mittaista ruokataukoa, jotka nekin pitäisi viettää kampusalueella. Marssimammat on hienosti organisoineet pöperöt leiriläisille ja toiset mammat hoitaa marssiuniformujen sovituksia. Meillä murkinat jää allergioiden vuoksi väliin, mikä tarkoittaa meikäläiselle melkoista suihkinaa hellan ja autonratin välissä.

Tämä temponmuutos on hyvää treeniä ennen kouluarjen alkua, ihan tässä saa työllistettyä itsensä yhden lapsen kuskauksessa. Johonkin väliin sijoitimme tuttavaperheen tomaattien kastelun, ruokaostokset, toisen tuttava perheen uuden asunnon katselmoinnin ja kuopuksen jalkapallotreenit. Maileja kertyy vaivatta auton mittariin ja bensaa palaa mukavasti. Autoilun lomassa vielä ulkoilutimme uutterasti koiraa ja itse ehdin hilpaista reippaan juoksulenkin. Takamus ei ole vielä ehtinyt koskettaa sohvaa tälle päivälle, ja hyvä niin!

Marssibändi treenikentällä

 

High schoolin marssibändin kesätreeneissä laitettiin tänään uusi vaihde silmään. Luvassa on kahden viikon rankka treeniputki ennen koulun alkua. Kyseessä ei ole sitten mikään tunnin sessio tepsutusta ja pilliin puhaltelua per päivä, vaan aivan hiki hatussa huhkimista aamu yhdeksästä ilta viiteen.

Emme sitten ihan olleet sähköpostiviesteistä ymmärtäneet aamutreenien luonnetta. Marssibändin visuaalinen johtaja veti kunnon hikitreenit koordinaatioharjoituksilla ja venytyksillä höystettynä. Sitten alkoi marssin hiominen ja hinkkaaminen. Kyseessä ei ole mikään normikäyskentely, vaan kaikki ruumiinosat varpaista korvakarvoihin täytyy olla ojennuksessa. Siihen kun sitten vielä paiskataan instrumentit kätösiin ja ruvetaan soittelemaan fanfaareja niin kyllä haastetta piisaa.

Vaikeuskerrointa lisäsi se, että tämä neljän tunnin treeni tapahtui high schoolin jalkapallokentällä polttavassa auringonpaisteessa. Olimme kyllä aamulla huiskineet aurinkorasvaa kriittisimpiin kohtiin, mutta päänahka meinasi kärähtää kunnolla, eikä auringonpistoskaan ollut kaukana. Nappasinkin meidän pillipiiparin luonastauon jälkeen kotiin huilimaan ja viilentelemään. Iltapäivän soittotreenit jäivät tältä päivältä väliin.

Iltakävelyn satoa

On aika raportoida kasvikunnan viimeisimpiä kuulumisia. Kuvat on napsittu lähinaapurustosta iltalenkillä, siitä johtuu hämärähkö tunnelmavalaistus. Kuivuudesta huolimatta ja kastelun avustamana täällä sitkeästi kukkii ja kukoistaa moni puu, pensas ja perenna. Oleanterit on todella kiitollisia vähään tyytyväisiä ja runsaasti ja hartaasti kukkivia pihojen ja tienvarsien koristeita. Meidänkin pihasta löytyy oleantereita koko väriskaalalla punaisena, vaaleanpunaisena ja valkoisena.




Samaan aikaan kukkii joku pikkupuu aivan villinä punertavin kukinnoin, sen voisi joku ystävällinen hortonomi avuliaasti tunnistaa.


Viinirypäletertutkin alkavat ottaa jo oikeaa muotoa, ja ainakin koristeversioissa alkaa värikin olla kohdillaan. Taitaa vielä kuitenkin vierähtää tovi, ennen kuin ne aidot ovat syömäkelpoisia.

Merileijonat päikkäreillä

Päivä kului taas lauantain perussapluunalla: ylös, ulos ja rannalle. Perusteellisen lainelautailun jälkeen teimme vielä mutkan Santa Cruzin satamalaiturille. Laiturin alta kuului ihmeellistä mölinää ja sieltähän löytyi merileijonien teekutsut. Osa oli retkauttanut itsensä laverille lötköttelemään päikkäreille ja osa ölisi meressä. En kyllä käsitä millä lihaksella ne oli itsensä kammenneet ylös puolentoista metrin korkeuteen merenpinnasta.

Luonto läähättää

 

On se vaan isomman luokan ihme, että täällä pysyy yhtään mikään kasvi ilman kastelua elossa. Pihat pysyy kyllä sadettamalla vihreinä, mutta luonto on lujilla. Puut ja pensaat on aikojen saatossa valikoitunut hyvin kuivuutta kestäväksi, mutta heinikko on jo pitempään ollut palaneen kellanruskeaa. Metsän reunassa näkee paikoitellen leveitä maakaistaleita, joista heinikko on myllätty mullalle. Viisaat tiesivät kertoa, että ne on tehty estämään tulen hallitsematonta leviämistä. Etelä-Kaliforniaan verrattuna meillä ei ole ollut maastopaloista niin suurta riesaa, vaikka kyllä täälläkin aina välillä luonnossa leimahtaa. Täytyy nostaa hattua palomiehille, ei taida olla maastopalojen sammuttaminen sitä kaikista viileintä puuhaa.