Jaska Jokusen jalanjäljillä

Ei tuo sarjakuvien lukeminen ihan turhaa hommaa ole, joskus sieltä saa oikein hyviä ideoita. Nyt kun meillä on Aksat viikon lomalla, niin kummasti pojat on löytäneet kirjahyllyn uumenista muita sarjakuvia. Itselläkin palautuu mieleen monenmonta hilpeää hahmoa, kun näitä kirjoja ja lehtiä lojuu ympäri taloa.

Nyt kävi niin mukavasti, että Jaska Jokunen sattui Tenavissa huokailemaan tiikerikakun perään. Sehän herätti meidän keskimmäisessä mukavat muistot mummolan herkuista ja niin kovan leivontavimman, ettei auttanut muuta kun ryhtyä tositoimiin. Itsekin totesi ihmeissään, että eipä olisi uskonut pari viikkoa sitten leipovansa noin vaan kakkuja. Aika hienosti tämä meidän kokkikoulu on kyllä tuottanut tulosta!

Lukutoukkatouhuja

Olemme aloittaneet kovan kuntokuurin poikien englannin kielen virkistämiseksi. Kesäloma on kulunut leppoisasti suomen kielellä levätessä. Naapurin intialainen poika on aina välillä käynyt meidän kolleja kielikylvyttämässä, samoin neidin marssibänditreenit on mukavasti pitäneet tuntumaa yllä. Nyt meillä alkoi viralliset englanninkieliset lukutoukkaviikot ja kirjaston ovi on käynyt tiuhaan. Aku Ankat on ansaitulla lepotauolla, ja peliaikaa heruu vaan jos jaksaa lukea mamman hyväksymiä eeppoksia englanniksi.

On se jännä, miten kirjojen maailma sitten kuitenkin imaisee mukaansa pienen alkupyristelyn jälkeen. Aluksi tuntuu, ettei yksikään kirjaston tsiljoonasta kirjasta nappaa mitenkään, mutta pienen henkisen kädenväännön jälkeen aina muutama kirja tarttuu mukaan. Ja sitten kun juoni tempaa mukaansa, niin hyvä kun lapsia saa enää kiskottua ruoka-aikana pöytään.

Ordnunkia eteiseen

Miten lie minulta on harvakseltaan tullut kodinhoitoon liittyviä päivityksiä - ei taida olla tämän kodinhengettären lempipuuhia. Hirmu kivaa olisi, jos koti olisi aina järjestyksessä ja ojennuksessa, mutta meidän kokoonpanolla se taitaa jäädä haaveeksi. Minä en tahdo millään taipua toisten sotkujen siivoojaksi, ja avaudun aina välillä aiheesta perusteellisesti.

Tässä talossa on kyllä huoneet tilavia, mutta säilytystilasta on huutava pula. Kenkien säilytys on ollut murheenkryyni alusta alkaen. Varsinkin meillä tytöillä on näin kesäkeleillä käytössä läppönen jos toinenkin ja kun ne läjätään samaan kekoon poikien poposten kanssa niin näky on karmea. Kenkämeri ulottuu ulko-ovelta pitkänä vanana keittiöön asti aiheuttaen välillä melkoista kompurointia ja joutsenlampisipsuttelua keittiöpuuhiin. Mutta nyt on asiaan tullut muutos: rauhanturvaajasiippani sijoitti perheen mielenrauhaan ja tilasi netistä kenkätelineen, joka imaisee itseensä 50 kenkäparia. Ahh, nyt on eteiseemme laskeutunut varmastikin ikuinen ordnunki.

Luuta ja pesäpallomaila

Mitä yhteistä on luudalla ja pesäpallomailalla? Noh, molemmilla voi pelata palloa ja huiskia petoeläimiä loitommalle. Hämärän laskeuduttua iltayhdeksältä alkoi ulkoa kuulua outoa ulvahtelua, jota olen jo useampana yönä ihmetellyt. Se ei oikeastaan kuulostanut ulvonnalle, tai sellaiselle äänelle jota olettaisi kojootista lähtevän. Ei auta, pakko oli lähteä tutkimaan asiaa, jos vaikka kojootti olisi vihdoinkin jäänyt ansaan ja hälyytti apua.

Urhea puoliskoni haki autotallista pesäpallomailan ja lähti taskulamppu kourassa tutkimaan aidan takana olevaa piha-aluetta. Minähän en halua jäädä mistään mielenkiintoisesta paitsi, joten nappasin ovenpielestä ensimmäisen käteen sattuvan aseen ja ryntäsin taskulampun kanssa perään pimeyteen. Lapset laittoivat kauhusta kankeina ovea perässäni lukkoon ja puristivat silmät tennispallon kokoisina koiraa syliinsä. Jännittävä takaa-ajotunnelma lässähti hetkessä, kun etujoukkio alkoi hörähdellä havaitessaan, että perässä tulee hurjaakin hurjempi luudalla aseistettu noita-akka. Ehkä frisuuri ei ollut aivan viimeisen päälle viritelty, mutta yleisilme oli taatusti uhkaava eikä asevalintakaan kaikessa kiireessä pöllömpi. Joten aivan epäasiallista toimintaa taistelutoveriltani moisessa vaaratilanteessa, saaliskin pääsi siinä rytäkässä karkuun. Loppuilta menikin sitten rattoisasti kuunnellessa erilaisia villieläinten äännähdyksi YouTubesta. Taas tuli huti, arvoitukseksi jäi tämäkin yöllinen älämölö.

Isoin lapsi innostuu

Tänään lapset pääsivät tositoimiin valtamereen. Vaikka surffaaminen sujui uima-altaassa hienosti, niin aallot on sen verran arvaamattomia, että vielä jäi treenattavaa. Boogie-boardilla aallon harjalla ratsastaminen sujuu jo varsin mallikkaasti, mutta minisurffilaudalle nouseminen teettää työtä. Aivan käsittämättömän helpon näköisesti jotkut kurvailee vieressä, mutta ilmeisesti takana on muutama yritys ja erehdys.

Ei sitä voi muuta kuin ihmetellä, kuinka laaja-alainen tämä kieltenopettajan koulutus on. Ilman minkäänlaista käytännön kokemusta pystyy aivan pokkana rannasta käsin valmentamaan ja neuvomaan joukkojaan. Tänään aalloissa hurjastelu oli sen verran rankkaa, että suurin osa laumasta saatiin ilman erityishoukuttelua rannalle. Niinhän siinä sitten kävi, että meidän pesueen isoin lapsi, 40-ja-risat vuotta, jäi viimeisenä aaltoihin kyntämään.

Tarzan surffilaudalla

Mussukat halusivat treenata uima-altaassa surffilaudalle nousemista. Olen ollut vähän nihkeä ajatuksen suhteen, sillä laudalta kaatuilu ei kovaa laitaa vasten ole kaikista turvallisinta. Nyt kuitenkin suostuin sillä ehdolla, että treenaamassa on yksi kerrallaan ja minä olen haukkana vahtimassa, jos lauta ajautuu liian lähelle laitaa. Tasapuolisuuden nimissä jaoin munakellolla viiden minuutin harjoitussessioita. Kävi ilmi, että ilman aaltojen apua vain kuopus pystyi seisomaan laudalla, muut vajoavat syvyyksiin. Tarzanin luonnollisesti omaksui muutaman komean molskahduksen jälkeen homman nopeasti ja seilasi suvereenisti ympäri allasta.

Välitilinpäätös

 

Voisikohan tämän blogin päivittämisen laskea jonkinlaiseksi riippuvuudeksi? Joka tapauksessa tuntuu, etten voi mennä nukkumaan ilman että saan jotakin raapusteltua, muuten vaivaa huono omatunto. Lapset yrittävät auttaa luomistuskassa painivaa mammaa ehdottelemalla pitkin päivää kaikkea mielenkiintoista kuvattavaa ja raportoitavaa. Itsekin maltan kulkea silmät auki ja säilyttää lapsenomaisen innokkuuden tarkkailla ympäristöä ja elämänmenoa yleensä. Joten tähän asti en ole uskaltanut antaa itselleni paljon löysiä, vaan olen kiltisti raportoinut kuulumisistamme lähes päivittäin. Tiedän, että minulla on pieni uskollinen kannattajajoukko, joka myötäelää kaikissa elonpolkumme kurveissa.

Yritän hiljalleen kypsytellä ajatusta, että kunhan koulut syksyllä alkaa, niin voi olla, että tarinasuoneni tyrehtyy. Tästä piti alunperin tulla vain tiedotuskanava lähipiirille ja vähän niinkuin päiväkirja itselleni. Muutamaa juttua olen kirjoittanut miettien, että voin vaikka myöhemmin hyödyntää niitä opetuksessa.  Jotenkin tämä on kuitenkin paisunut kuin pullataikina, eilen napsahti blogin mittarissa 20 000  rikki. Hienoa, että niin moni on jaksanut seurata nykypäivän uudisasukasperheen kohelluksia Willissä Lännessä. Kiitos matkaseurasta!

Vallankumous keittiössä

Sain aivan loistavan vinkin Etelä-Kaliforniassa vaikuttavalta viisaalta äiti-ihmis-pedagogilta. Lasten kotitalousopetuksen puitteissa voi talon teinejä velvoittaa tarttumaan kauhanvarteen kerran viikossa. Luonteensa mukaisesti meidän kuopuskin halusi tietysti missioon mukaan. Tehtävänä on suunnitella ostoslista, käydä tekemässä tarvittavat hankinnat, kattaa pöytä, valmistaa salaatti tai joku vihanneslisuke, pääruoka ja jälkiruoka sekä siivota omat jäljet.

Systeemi on ollut varsinainen menestystarina kaikkien mielestä - eikä suinkaan vähiten alituiseen muonittamiseen kypsähtäneen äidin ilonaihe. Lapset ovat lähteneet reippaasti ruokaostoksille mukaan suunnittelemaan tulevia gourmet- kokkauksia. Perheen ruokalista on kokenut täyden mullistuksen, kun ei tarvi päivästä toiseen mussuttaa mamma vatkuleita. Tarjolla on ollut vuorollaan jokaisen herkkuruokaa lihaperunasosevuoasta sinisimpukoihin ranskalaisilla. Jälkiruuista ei ole myöskään puuttunut mielikuvitusta, onpa tullut maistettiin sellaista uutta tuttavuutta kuin grillattuja vaahtokarkkeja - suosittelen lämpimästi.

Kattauskin ansaitsee kunniamaininnan, esimerkiksi simpukoita nautimme takapihalla upean merellisissä tunnelmissa. Kyllä lapsosissa piilee vaan valtavia käyttämättömiä voimavaroja, olen todella ylpeä reippaista kotikokeistani!

Hammaslääkärissä

Tänään oli aika lopettaa hammaslääkärin pakoilu ja käyttää hammaskalustoa näytillä. Jotenkin sain tästäkin projektin aikaiseksi, vaikka hammaslääkäreitä löytyy tästä lähistöltä kuin sieniä sateella. Emme kuitenkaan voineet marssia lähimpään, vaan etukäteen piti selvittää kuka hyväksyy meidän hammasvakuutuksen ja ei yritä kyniä asiakkaita ehdottelemalla kaikennäköisiä kosmeettisia restaurointeja. Tämä on kyllä kertakaikkiaan vakuutusten luvattu maa, ihmispolo meinaa aivan uupua etukäteisselvittelyyn.

Itse hammaslääkärikäynti oli oikein sujuva ja tehokas. Kaikille neljälle tehtiin tarkistus ja ainakin minulta otettiin toistakymmentä digitaalista röntgenkuvaa. Hampaat putsattiin ja kiillotettiin ja lapsille lisättiin suojapinnoitteet uusiin poskihampaisiin. Minulla otettiin vielä valokuva jokaisesta hampaasta ja lääkäri selitti hammas kerrallaan kuvasta, minkälainen remontti olisi tarpeen. Enpä ole ennen tehnyt niin läheistä tuttavuutta hampaitani kanssa, oli kyllä aika valaiseva kokemus.

Koko tämä lysti olisi maksanut yli tuhat taalaa, mutta koko pompsi meni vakuutuksen piikkiin. Aika uskomatonta, että vakuutus korvaa kaksi kertaa vuodessa totaalisen tarkistuksen ja puhdistuksen. Täällä todella panostetaan ennaltaehkäisevään työhön. Paikkauksista ja muista operaatioista joutuu kuitenkin pulittamaan jonkun verran, puhumattakaan oikaisuhoidosta, joka on täällä enemmän kuin suosittua.

Autovanhuksia tapaamassa

 

Eilen oli meidän kotikaupungissa hieno autoshow, jota kävimme ihastelemassa. Paikalla oli ainakin viisi Ferraria, kaksi Lamborginia, Ford GT, Lotus ja muutama Cobra - näin minulle kerrottiin asiantuntevasti. Minä näin monta iloisen värikästä ja mielenkiintoista menopeliä, katsokaapa vaikka itse.

Fisherman's Wharf

... on jotakin aivan muuta kuin tuikitavallinen kalastajan laituri San Franciscossa. Kyseessä on rannan tuntumassa oleva erittäin suosittu turistikohde, josta löytyy Vahakabinetti, Mekaniikkamuseo, Meriakvaario ja jos jonkinlaista putiikkia pullollaan San Francisco -huppareita ja T-paitoja.


Löytyipä sieltä hilpeän näköinen kulkupeli, jolla kuskattiin turisteja ympäri nähtävyyksiä. Se oli vene, joka oli ottanut renkaat alleen. Siellä se lipui liikenteen seassa iloisesti taustamusiikin tahtiin ja matkustajat komppasivat hilpeästi sorsapillit suussaan.

Samaan aikaan Ahdin valtakunnassa käytiin tiukkaa taistelua America's Cupin karsinnassa. Italia ajaa kuvassa kovaa vauhtia Uusi-Seelantia takaa Alcatrazin vankilasaaren edustalla. Huippunopeus oli tämän päivän vaatimattomissa puhureissa 70 km tunnissa, eli himpun verran enemmän kuin optimistijollan kyydissä.

Koiranunta

Seuraavassa prinsessa Ambrosian Top 5 nukkumapaikat. Mikähän mahtaa olla mieluisin?

 

Herkkuhampurilaisella

Nyt on löytynyt perheen mausteallergisillekin sopiva hampurilaispaikka. Kyseessä on In-N-Out -ketju,  joka on lähtöisin Etelä-Kaliforniasta ja on sieltä levinnyt muutamaan muuhun läntiseen osavaltioon. Hampurilaisvalikoima ei ole valtava ja purilaat ei pötkötä liukuhihnalla valmiina odottelemassa vaan ne valmistetaan tilausten mukaan. Niinpä tällaiset hankalammatkin asiakkaat pystyvät tekemään annoksiin omia säätöjään.

Ranskalaisten rasian pohja tietää kertoa, että ne tehdään paikan päällä alusta alkaen ihan perunoiden kuorimisesta ja paloittelusta alkaen jo yli 60 vuoden kokemuksella, joka täkäläisessä yritysmaailmassa on ikuisuus. Niistä ranskalaisista ei jää sellaista rasvakelmua kitalakeen, niin kuin joskus tuppaa käymään.

Lampaat nuo taivaan sinisen

 

Täällä tuntuu kojootit olevan yleisempiä kuin nuo taivaan lampaat eli pilvet. Nyt on kuitenkin useampana päivänä aamu valjennut pilvisenä, mutta pian on aurinko palannut paikalleen mollottamaan kirkkaalta taivaalta. Sadepilviä ei ole näkynyt miesmuistiin, saa nähdä montako kuukautta niitä saa vielä odotella. Iltaisella koiranulkoilutusreissulla voi satunnaisesti bongata pilvenriekaleen kavereineen. Nopeasti tähän säähän on tottunut, ikinä ei tarvi katsoa säätiedotusta, kun kelit on aika vakiot.

Zorron opetuksia

Olemme katselleet useampana iltana koko perheen voimin Zorron legenda -elokuvaa. Kyseinen fiktiivinen sankari oli kaikille ainakin nimeltään entuudestaan tuttu, mutta minä tajusin vasta nyt, että hänen henkeäsalpaavat seikkailunsa sijoittuvat näihin maisemiin. Elokuvan tapahtumat ajoittuvat vuoteen 1850, jolloin Kalifornia vapautui Meksikon vallasta ja liittyi Amerikan Yhdysvaltoihin. Samaan aikaan oli menossa Kalifornian kultaryntäys, joka veti väkeä vankkurikaupalla äkkirikastumisen toivossa. Kalifornian lempinimi onkin "kultainen osavaltio".

Tätä nykyä Kalifornia on pinta-alaltaan Amerikan kolmanneksi suurin osavaltio heti Alaskan ja Teksasin jälkeen. Väkiluvultaan se on kuitenkin ykkönen, alueelta löytyy pari miljoonakaupunkiakin: Los Angeles (3,8 miljoonaa) ja San Diego (1,3 miljoonaa). San Jose ja San Francisco tästä lähitienoolta seuraavat tiukasti perässä.

Kalifornian osavaltiolla on ikioma lippu, joka on pääväriltään valkoinen ja alalaidassa on punainen vauhtiraita. Keskellä lippua tallustelee ruskea karhu vihreällä ruohopläntillä ja vasemmassa yläkulmassa tuikkii punainen tähti. Kalifornian karhulippu liehuu täällä Saratogan keskustassakin sulassa sovussa Amerikan lipun kanssa samassa lipputangossa.

Leipuri Hiivan luomuksia

Tänään oli taas juhlapäivä, armas pääkokkimme täytti vuosia. Olen jalomielisesti luovuttanut leipuri Hiivan valtikan nuoremmille polville, jotenka jälkikasvu taikoi sulassa sovussa ja jouhevassa yhteistyössä herkullisen mustikkapiirakan. Täkäläisistä supermarketeista saa viidella taalalla herkullisia kakkuja ja piiraita, mutta ne tahtovat olla liian makeita meikäläisten makuun.


Vieraileva tähtileipurimme taikoi meille suussa sulavaa New Yorkin juustokakkua, jonka päälle sai valita mieleiset marjat. Mansikat on täällä makeita ja vadelmat täydellisiä muotovalioita. Mustikat on jättimäisiä pensasmustikoita, joiden maku ei vedä vertoja mummun pyydistämille suomalaisille metsämustikoille. Lisäksi ne ovat turhan sisäsiistejä syötäviä, niistä ei mene sormet ja huulet siniseksi.

Tutkimusmatkalla

Eilisellä San Franciscon keikalla hairahduimme jälleen kerran tieteen pauloihin. Satama-alueella löytyy yhdeltä laiturilta tiedekeskus Exploratorim, jossa vierailijat pääsevät testailemaan monenlaista tekniikan ihmettä. Minun makuun porukkaa ja meteliä oli isossa hallissa vähän liikaa, mutta mitä muuta voi odottaa kesälauantailta.

Mielenkiintoisia juttuja jäi kuitenkin mieleen, kuten kotikutoinen tornadontekokone ja värivarjolaite, jonka edessä kuopus innostui irrottelemaan. Myös hammastikuista rakennettu häkkyrä oli aika vaikuttava, aikaa sen rakantemaiseen oli mennyt vaivaiset 37 vuotta. Minun suosikkini oli punapuunpätkä, josta pystyi laskemaan vuosirenkaita. Uupumus iski ennen kuin pääsin loppuun asti, mutta infolappunen paljasti, että ikää puulle oli kertynyt 330 vuotta.

Purjehduskisoja

Kummasti taas löysimme itsemme viettämästä lauantaipäivää San Franciscosta. Tällä kertaa viihdyimme rannan tuntumassa purjeveneitä ihailemassa. Näillä vesillä kilpaillaan syyskuussa Amerikan Cup, jossa hallitseva mestari Amerikka kohtaa haastajansa. Tätä onnekasta valitaan parhaillaan käytävässä Luis Vuitton Cupissa ja kisassa on mukana vielä Ruotsi, Uusi-Seelanti ja Italia. Rantaan rakennettaan mielettömät katsomoviritelmät ja jos jonkinlaista areenaa ja kisakylää. Nyt pääsy alueelle on vielä ilmainen, kun amerikkalaiset eivät ole tämän hetken kisassa mukana. Eipä olisi tämäkään meikäläisen laji, mutta mielenkiintoinen maailma sinänsä ja urheita ja taitavia urheilijoita taatusti mukana kisaamassa.

Kalastaja-Eemeli elementissään

 

Tänään päättyi meidän kalastusintoilijan pitkä odotus. Takana on monta kuukautta perusteellista taustatyötä, kilokaupalla kirjastosta raahattuja kalastuskirjoja ja isin sitkeää taivuttelua. Nuori herra teki jopa kouluun esityksen kalastuksesta ja opetti luokkakaveilleen virvelöinnin saloja. Nyt oli kuitenkin korkea aika tarttua tuumasta toimeen.

Kalastuspaikaksi valikoitui varttitunnin ajomatkan päässä sijaitseva tekojärvi, joka ei silmämääräisesti näytä kauhean kalaiselle. Meidän Kalastaja-Eemeli oli kuitenkin ekstaasissa päästessään tositoimiin. Saalis oli laihanlainen, itse asiassa kalastajamme eivät edes saaneet näköhavaintoa kaloista. Kotiintuomisina oli joka tapauksessa yksi iloinen ja tyytyväinen poika, joka kuitenkin hieman haikeana muisteli viimekesäisiä kalastusretkiä Oulujoelle.

Hulmuavat kutrit

Olemme tehneet empiiristä tutkimusta hiusten käyttäytymisestä avoauton takapenkillä. Elokuvissahan hiukset hulmuavat kauniisti takaviistoon jättäen ystävällisesti kasvot auringon hellittäväksi. Jotakin vikaa on joko Poschun virtaviivaisuudessa tai meidän hiusten kasvusuunnassa, sillä meidän kutrit lentää juuri vastakkaiseen suuntaan ja liimautuu sangen epäesteettisesti suoraan kiinni naamaan. Pahinta on se, että jos minä istun etupenkillä ja neiti takapenkillä, niin minä saan syljeskellä rakkaani kultakutreja suustani. Onneksi Rositan karvat ei ole ihan niin pitkät.

Japanilaisessa puutarhassa

 

San Franciscon Golden Gate puistosta löytyy japanilainen puutarha vain kivenheiton päässä Tiedeakatemiasta. Viehättävä vihreä keidas, joka jotenkin uhkuu sielunrauhaa, vaikka väkeä vilisi runsaasti. Huokailevia havuja, kuiskivia kiviä ja salaperäisesti solisevaa vettä. Harmonisia muotoja ja vehreää vihreyttä. Niistä on kunnon japanilainen puutarha tehty.

Merisiilin silittelyä ja tähtiin kurottelua

Nytpä löytyi meidän tiedemiehille ja -naisille varsinainen paratiisi: California Academy of Sciences San Franciscossa. Saksan vuosina kolusimme jos jonkinlaista teknistä museota ja tiedekeskusta koko Keski-Euroopan laajuudelta ja Oulun Tietomaa on tullut enemmän kuin tutuksi. Täkäläisessä Tiedeakatemiassa oli kuitenkin meille uusia ja kiehtovia elementtejä, kuten sademetsää ja valtameren elämää. Aivan epätodellisen kauniita väriyhdistelmiä ja huikeita uusia kokemuksia. Pääsimme jopa silittämään merisiilejä ja meritähtiä.

Toinen todella mielenkiintoinen tietopläjäys löytyi maanjäristysosastolta. Asioihin saa aivan erilaisen näkökulman kun ei puhuta ilmiöstä yleensä vaan kerrotaan tosiasioista, jotka on tapahtuneet juuri sillä paikalla. Kävimme maanjäristyssimulaattorissa, joka oli naamioitu vuoden 1906 isosta järistyksestä selvinneeksi viktoriaaniseksi taloksi. Siellä sitten heiluttiin kuin rodeossa konsanaan, kirjat heilui kirjahyllyssä ja astiat helisi kaapissa ja akvaariosta oli vedet loiskua lattialle. Lopuksi kävimme vielä planetaariossa katsomassa maanjäristysinfoa ja lähdimme jatkamaan matkaa aika tavalla viisastuneina.

Naparetkellä hellevaatteissa, osa 2

Reilu viikko on jo vierähtänyt Napa-retkestä ja toinen osa raporttia on odottanut kärsivällisesti vuoroaan. Napan laaksoon on tosiaan kertynyt viinitila poikineen, kaikkiaan reilut 400 kappaletta. Joukkoon mahtuu hyvinkin kuuluisia paikkoja ja kuuluisia omistajia, ja toisaalta pieniä omaperäisiä yrittäjiä. Yksi tila on rakennettu keskiaikaisen linnan tyyliin ja parkkipaikalla oli limusiini kavereineen poikittain. Pyörähdimme myös sellaisen viinitilan edustalla, jonka on perustanut 1800-luvun lopulla oululainen merikapteeni Niebaum. Nykyisin tilan omistaa elokuvaohjaaja Francis Coppola, jolla on takataskussa muutama muukin tila.


Tarkemman tutustumisretken teimme Sterlingin viinitilalle, jossa pääsimme hurjastelemaan gondoolilla köysirataa pitkin parkkipaikalta päärakennukseen. Opimme paljon mielenkiintoista viinin valmistuksesta, kuten sen, että tummista rypäleistä voi valmistaa muutamilla vippaskonsteilla myös valkoviiniä.