Puhuva koira

Meidän Rosita on ruvennut puhumaan, tai siis ainakin omasta mielestään. Aivan totisella naamalla se tuijottaa minua nappisilmillään ja urahtelee ja ulvahtelee. Yleensä suupielestä roikkuva leluskunkki tai kettu antaa sopivasti osviittaa keskustelun aiheesta, mutta toisinaan joutuu tosissaan yrittämään virittäytyä koiran aaltopituuksille.

Kaikista huvittavinta on se vankkumaton itseluottamus, joka karvakuonostamme uhkuu. Koirallamme ei ole pienintäkään epäilystä, etteikö viesti menisi perille. Ja jos kommunikaatiossa on ongelmia niin se menee aina vastaanottajan piikkiin. Tosi kätevä strategia kelle vaan ulkomailla elävälle, joka joutuu selvittämään arkisen asian jos toisenkin vieraalla kielellä. Aikamoista siviilirohkeutta ja venymistä se joskus vaatii, mutta sehän tämän ulkosuomalaisuuden suola onkin, että ei helposti arjen haasteissa pääse sammaloitumaan.