Prinsessa ja kaksi kojoottia

Tänään lenkki venähti illansuuhun ja meinasi tulla vähän hämärän kanssa kiirus. Puoli yhdeksän jälkeen pimeys humpsahtaa enemmältikin nopeasti ja näillä nurkilla ei ole vielä keksitty katuvaloja. Ellei satu olemaan kirkasta kuutamoa tai otsalamppua, niin pimeällä lenkkeily on kuin säkki päässä juoksisi.

Siinäpä sitten jolkuttelin viimeistä julmetun pitkää ylämäkeä auringon jo laskettua ja huomasin tiellä villisti vapaana juoksevia koiria. Melkoista kiitolaukkaa ne menivät ja yhtäkkiä lähtivät kiihdyttämään vauhdilla minua kohti. Ensimmäinen suhahti vierestäni ohi ja kaksi seuraavaa pysähtyivät jarrut kirskuen jonkin matkan päähän minusta. Siinäpä sitten silmäilimme toisiamme - minä ja kaksi kojoottia, emmekä oikein tienneet kenen olisi pitänyt väistää ja minne.

Hieman hiipi kylmänväreet selkäpiitä, yhden kojootit kanssa luulen pärjääväni, mutta kahdestaan ne olivat jotenkin rohkeampia ja röyhkeämpiä. Mitäpä siinä muuta, kun kännykkä käteen ja pikainen puhelu henkilökohtaiselle ritarilleni, jotta kiinnostaisiko pelastaa neito pulasta, on paha pattitilanne kojoottien kanssa. Sieltähän se syöksyi hetkessä hopeisella ratsullaan, oli unohtanut silmälasit kiireessä kotiin, ja hurautti ensimmäisellä yrityksellä ohi, vaikka heiluin tuulimyllynä tien poskessa. Mutta niin saatiin prinsessa pelastetuksi ja he elivät onnellisena elämänsä loppuun asti.