Carpe diem

Nyt meillä on virallisesti kaksi teiniä talossa. Elämäni aurinkoinen, yksi niistä neljästä, täytti eilen vuosia. On se vaan jännää, miten itse on ollut jo vuosia iätön, tuntuu ettei vanhene vaikka mittariin napsahtaa uudet lukemat. Kaipa se on tämä maailman valloitus, mikä pitää mielen virkeänä. Sitä ei vaan ehdi sammaloitumaan ja kangistumaan kaavoihin, eikä todellakaan miettimään omaa vanhenemistaan.

Meidän perhe on vaihtanut maata viiden vuoden aikana kolme kertaa. Ulkomaille muuttaminen on rankkaa, mutta siinä on aina vahvasti mukana seikkailun tuntua ja uutuuden viehätystä. Alku on tosi haastava, mutta kun sen mankelin läpi pääsee, niin osaa nauttia elämän yksinkertaisista iloista ja antimista. Paluumuutto Suomeen on tavallaan helpompaa, varsinkin jos palaa tuttuun kotiin, kouluun ja työpaikkaan. Toisaalta arjesta puuttuu seikkailumieli ja selviytymisen meininki, elämä menee helposti tasapaksuksi puurtamiseksi. Jo muinainen roomalainen totesi fiksusti, että carpe diem - tartu hetkeen. Nauti siitä kohdasta elämänpolkua jota satut taaplaamaan, älä turhaan kurki mennyttä olkasi yli äläkä kuikuile epätoivoisesti seuraavan kurvin taakse.