Pii-paa-autoja

 

Tänään kun lähdimme ulkoiluttamaan illalla karvaturria, niin kotikujan päässä odotti läjä hälytysajoneuvoja kahta puolta tietä. Täällä ilmeisesti lähdetään heti koko kalustolla liikenteeseen, jos joku soittaa hätäpuhelun. Paikalla oli paloauto, ambulanssi ja kaksi sheriffiautoa, jotka kaikessa rauhassa tekivät lähtöä paikalta. Yritimme huomaamattomasti hivuttautua ohitse, mutta eiköhän toisessa sheriffiautossa ollut poliisikoira riemastunut havaitessaan koiraprinsessamme. Koko auto heilui, kun koirat vaihtoivat päällimmäisiä kuulumisia ja minä suhisin kuin kalkkarokäärme yrittäessäni hillitä Rositan puheripulia.

Minulle ei ole oikein avautunut tämän maan hälytyskulttuuri. Kouluissa tuntuu olevan selvät koodit ja toimintaohjeet uhkatilanteille. Eilen olimme lähisairaalan apteekissa, kun yhtäkkiä kovaäänisistä alkoi tulla kuulutuksia punaisesta koodista, joka ainakin koulumaailmassa tarkoittaa totista suojautumistilannetta. Minä pälyilin jo sopivaa tuolinalusta, mutta kukaan muu ei tuntunut lotkauttavan korvaansa. Aluksi häiriötilanne oli itäaulassa ja sitten se siirtyi kolmanteen kerrokseen ja minä tähyilin jo nenänpää kalpeana sairaalan pitkiä käytäviä etsien mahdollista pyssymiestä. Sitten tilanteen kuulutettiin olevan ohi ja minä huokaisin helpotuksesta. Noin yleisesti ottaen tunnen oloni täällä turvalliseksi, tosin aina kannattaa olla terveellä tavalla varuillaan. Mutta tuollaisessa epämääräisessä hälytystilanteessa ei tunnu ollenkaan lohdulliselle tietoisuus siitä, että tämä maa on pullollaan hämäriä pyssymiehiä ja -naisia.