Kotoinen lähikauppa

 

Käymme aina perjantaina reippaitten koululaisten kanssa pirtelöllä viikon aherruksen kunniaksi. Kesällä ilmestyi suureksi iloksemme kotikyläni raitille uusi pieni lähikauppa, jossa on kunnioitettava pirtelövalikoima ja sellainen vempele, jolla saa itse värkättyä mieleisestä mausta juomansa. Minä yleensä päivystän puistonpenkillä hyvässä koiraseurassa ja lapset käy itsekseen hoitamassa homman.

Tänään olimme kuitenkin liikkeellä ytimekkäällä iskuryhmällä, joten menin poikkeuksellisesti mukaan kantoavuksi. Kaupassa oli oikein lupsakka ilmapiiri ja kassan takana oleva setä tervehti iloisesti ja kiirehti avuksemme. Kyseisen herrasmiehen jutustelu oli kyllä oikein malliesimerkki amerikkalaisesta small talkista parhaimmillaan. Hän totesi, että onpas minulla säpäkkä nuorimies mukana, aivan taitaa olla pirtelöammattilainen kyseessä. Sitten ruvettiin ihailemaan meidän kollin hiusten väriä ja setä kertoi nuorena olleensa yhtä blondi. Hiukset oli ulottuneet kunnon hippivuosina olkapäille asti, mutta se oli vähän harmi, että uutterana vesipoolon pelaajana hän joutui lillumaan päivät pitkät klooripitoisessa vedessä. Hiljalleen kutrit muuttuivat hennon vaaleanvihreiksi ja se oli kuulema ollut aika villin näköistä.

Ihailen kyllä kovasti tuollaista kykyä luontevasti jutella ihan vieraan ihmisen kanssa ja jakaa hauskoja muistoja menneiltä vuosilta. Se vaan luo sellaista vanhan ajan kylähenkeä, joka aina lämmittää mieltä. Kaupasta löytyy kaikkia mukavia kylttejä, kuten "Me tykkäämme sinusta, tulethan pian takaisin!" Minä olen yliherkkä kaikelle tekopyhällä mielistelylle, mutta minuun upposi tuo meininki täysillä. Kuopuskin totesi, että on tuolla lähikaupassa vaan niin tosi kiva käydä ja sen tuntuu jotenkin meidän omalle.