Lämmin kiitos kannustuksesta, eihän sitä nyt tällaiseen pikkurisuun kehtaa kompastua, kun on tullut paljon isompiakin esteitä elonpolulta raivattua. Joka puolella maailmaa tahtoo virastoasionti aina välillä takuta, näin on armaassa koti-Suomessakin, puhumattakaan mitä maailmankansalaisystäväni raportoivat mm. Georgiasta, Kiinasta ja Arabiemiraateista. Mikä minulta oli tässä tapauksessa kertakaikkiaan katkoa verisuonet päästä oli se, että en voi tehdä asialle yhtään mitään. Vaikka yritin keksiä yhtä jos toista vippaskonstia, niin kaikki vaan neuvoivat soittamaan siihen samaan numeroon, joka oli umpikuja.Tänä aamuna olin jo vähän ennen kahdeksaa linnoittautunut dokumenttien kanssa jääräpäisyyttä uhkuen pöydän ääreen ja minulla oli läjä kännyköitä vieressä. Sitten pommitin apinan raivolla aina vuorotellen eri kännyköistä sitä maagista puhelinnumeroa, aina samalla tuloksella: se tuurasi varattua ensin kymmenen kertaa kimeämmin, sitten viisi kertaa matalammin ja sitten se meni puhelimen kaiuttimeen ja piippailtuaan vähän aikaa minut pudotettiin langoilta. Olin valmistautunut vaikka muumioitumaan puhelimen ääreen, ennen kuin annan periksi.
Vähän yhdeksän jälkeen olin saada sydänkohtauksen, sillä yhtäkkiä linjalta kuului normaali hälyytysääni ja ystävällinen ääni kysyi, että kuinka voi olla avuksi. Minulla meni aivan pasmat sekaisin, kun kaiken sen piipityksen jälkeen kuulin ihmisäänen. Sitten asia hoituikin sutjakkaasti, sain selville mitä dokumentteja minulta vielä halutaan ja sitten homman pitäisi olla viimein selvä. Jotakin olen tässä matkan varrella oppinut ja älysin kysyä minua palvelleen virkailijan nimen, että tiedän keneen tarvittaessa vedota.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti