Mauahtavaa!

Jotenkin tulee niin Katti-Matikainen tästä karvanaamasta mieleen ja hänen legendaarinen MAU! silloin kun asiat ei menneet aivan putkeen. Sattui nyt sitten eräänä päivänä, että meidän koiraprinsessan ruokavalio oli käynyt niin kehnoksi, että oli pakko turvautua omaan nokkeluuteen ravinnonhankinnassa. Karvaturrillammehan on jonkin asteisia kenguruominaisuuksia ja se pystyy pongahtamaan paikaltaan ihan kunnioitettavan korkealle.

Nälän näännyttämänä koirapolo oli ponkaissut viimeisillä voimillaan tuolin kautta ruokapöydälle ja jalomielisesti imuroinut kaikki lasten muronjämät lautasilta ja pöydältä. Mutta sitten oli rohkeus pettänyt tai sitten järki palaillut pätkittäin eikä neiti ollut uskaltanut hypätä alas. Käry kävi heti kun aukaisin oven, sillä vastaan ei vyörynyt 3,5 kiloa iloa vaan nurkan takaa kuului surullinen itkunsekainen ujellus. Minä julmuri päästin kaikki patoutumat ilmoille ja avauduin ihan reippaasti aiheesta koiranrotkaleet ruokapöydällä. Rosie-raukka kuunteli nolona ja hurmaavilla koiransilmillään lupasi ja vannoi, ettei enää IKINÄ anna moisen kömmähdyksen sattua uudelleen. Uskottehan?