... Siis pituuskasvussa tuo meidän keskimmäinen kuikelo. Yksi aamu annoin kouluun lähtiessä pusua poskelle, niin poika totesi, että melkein pitää kumartua. Näin sitä alkaa väkisellä jäädä jalkoihin ja hyvä niin. Kieltämättä jotenkin hauskaa katsella jälkikasvuaan samalta korkeudelta silmiin, se on vissiinkin jonkunlainen varhaiskeski-iän tunnusmerkki.Minulla on aina ollut harhakuvitelmia pituudestani. Vaikka olen mennyt vuotta nuorempana kouluun, niin silti olin aina luokkani pisimpiä. Minusta taidettiin ennustaa melkoista hujoppia, mutta sitten jossakin vaiheessa pituuskasvu vain tyssähti. Yhä vielä kuvittelen olevani huimasti yli keskimitan, sillä parhaat ystäväni ovat aina olleet reilusti minua lyhempiä. Liekö vaan tahallani hengailen pienempien ihmisten seurassa, jotta saisin ylläpidettyä pitkän pätkän illuusiota.
Heips! Nyt vois sitten laulaa sen Aikuisen naisen, vai?
VastaaPoistaSun hiukset on niin ihanan pitkät, että ei sua enään takaapäin tunnista. NN
Niin, mä taas olen niin tottunut harppomaan itseäni pidempien rinnalla, että en hoksi olevani vajaamittainen edes parimetrisen ukkelini kainalossa. Pusupalli on testattu ja hyväksi havaittu ratkaisu, ettei lyhyemmälle osapuolelle tule ylimääräistä niskajännitystä ja pidemmälle noidannuoli kumartelusta. t. pätkempi kaimasi
VastaaPoista