Poliisin puhuttelussa

Ehdin tänään jo ajattelemaan, että tästä päivästä ei ole mitään uutta ja mullistavaa raportoitavaa. Lähdimme vielä illalla pyörähtämään ostarissa ja sanoin vielä lähtiessä, että eihän sitä tiedä miten jännä reissu siitä tulee. Ajelimme kaikessa rauhassa moottoritiellä, kun yhtäkkiä perään liimautuu mottoritiepoliisi ja laittoi oikein komeasti puna-siniset vilkkuvalot päälle. Tilannetta ei voinut tulkita mitenkään muuten kuin, että poliisi halusi pitää meidän kanssa pikapalaverin.

Luojan kiitos meillä oli ratin takana ykköskuski, joka viiileän rauhallisesti ohjasti auton ensimmäisestä liittymästä ulos ja pysähtyi pientareelle. Muistelimme vielä ajokortin kirjallisessa kokeessa olleita pysäytysohjeita ja yritimme pitää kätöset sievästi esille. Auton ikkunan taakse ilmestyi oikein ystävällisen näköinen poliisimies, joka tehokkaalla taskulampulla nopeasti valaisi koko auton sisäosan. Sitten hän ilmoitti, että automme verotarrat on vanhentuneet ja halusi tarkastaa kaikki auton paperit.

Selitystä tuli stereona sekä kuskilta että kartanlukijalta: olemme erittäin tietoisia asiasta, ja viimeksi tänään on asiaa yritetty huonolla menestyksellä hoitaa sekä puhelimitse että paikan päällä toimistossa. Puhelimessa oli tunnin jono ja paikan päällä kahden tunnin jono. Väliaikainen ajolupa oli jäänyt ykköskuskilta toiseen menopeliin, mutta minä tarjouduin jalomielisesti näyttämään omaani. Ongin luottavaisesti passipussin uumenista paperilapun ja läväytin sen tyytyväisenä näytille. Poliisi ilmoitti myhäillen, että ihan hieno high schoolin alueeltapoistumislupa, mutta se ei ajoluvasta käy. Minä sinnikkäästi väitin, että mitä minun kassistani ei löydy, sitä ei tarvita ja jatkoin tonkimista. Siihen poliisisetä totesi, että tämä taitaa kuitenkin riittää heille ja hoitakaapa asiat kuntoon ja turvallista matkaa. Ainoa mikä harmittaa on se, etten kedannut ottaa kuvaa poliisista tai vaikka sievää yhteispotrettia. Se olisi niin mukavasti elävöittänyt tätä blogia.