Me asustellaan paikallisen ökyalueen rähjäisimmässä talossa, joka ilmeisesti parin vuoden kuluttua posautetaan ilmaan ja sen tilalle rakennetaan palatsi. Asuinalue on mukavan rauhallista, tai siis ainakin oli ennen kuin meidän Kiljusen herrasväki saapui elävöittämään katukuvaa. Naapureiden kanssa on hieman hankala hieroa tuttavutta aitojen ja porttien yli, kun kukaan ei liiku jalkaisin järjettömän isojen tontien ulkopuolella. Palvelusväkeä näkee sentään useammin. Olemme yrittäneet kysellä naapureista meidän talon omistajilta, mutta heillä ei ole juuri mitään havaintoja, vaikka ovat asuneet tässä edellisen vuoden. Sen verran tiesivät kertoa yhdestä naapurista, että talon edesmenneet omistajat olivat testamentanneet sen taloudenhoitajaparin asuinpaikaksi heidän elämänsä loppuajaksi.
Olemme tehneet viime aikoina merkittäviä läpimurtoja naapurustoon soluttautumisessa. Karvaturrimme Rosie on tietenkin auttanut tutustumaan paikallisiin koiranulkoiluttajiin, joita aina iloisesti tervehdämme ja vaihdamme kuulumisia. Reipas kuopuksemme on tehnyt tuttavuutta vastakkaisen naapurin pojan kanssa ja he pelailevat varsin usein koripalloa meillä tai heillä. Olemme olleet siinä luulossa että rajanaapurimme palatsi ei ole vakinaisesti asuttu, kun siellä ei ole kertakaikkiaan mitään elämää. Tänä aamuna olimme lähdössä ulkoiluttamaan koirulia, kun luoksemme tuli esittäytymään hyvin vaatimattoman ja sympaattisen oloinen intialainen vanhempi herrasmies, joka kertoi asuvansa vaimonsa kanssa naapuritalossa. Mukavan jutustelutuokion jälkeen totesimme, että olisi kiva jatkaa paremmalla ajalla vaikkapa teekupposen äärellä. Nyt jään jännityksellä odottamaan kyläilykutsua.
ONpas ihanan erilaista tuo tavallinenkin asia --- naapurit. Ei taida olla ihan niin kuin Täydellisissä naisissa:)
VastaaPoistaterkkuja hiihtoladuilta. NN