29. huhtikuuta 2015

Musta varvas


Ei tästä pääse yli eikä ympäri, minulla taitaa olla varvas murtunut. Mielestäni sen voisi laskea urheaksi urheiluvammaksi, sillä kompastuin eilen olohuoneen lattialla lojuvaan sählymailaan ja siinä rytäkässä onnistuin mystisesti telomaan oikean jalan nimettömän varpaan.

En sitten ensialkuun ottanut asiaa mitenkään vakavammin, sillä koluutan kinttujani ja varpaitani tasaiseen tahtiin huonekaluihin ja seinän kulmiin. Kävinpä sitten illan päälle reippaan viiden kilometrin iltalenkin neidin ja koiran kera. Varvas oli vähän arkana, mutta hyvin sillä pystyi köpöttelemään tukevat läppöset jalassa.

Yöllä sitten heräsin useamman kerran siihen, kun peitto koski varvasta ja se tuntui keljulta. Aamuhämärässä nostin sitten varovasti peitonkulmaa tarkistaakseni varpaan vointia silmämääräisesti.
Se ryökäle oli yön aikana muuttunut sievän lilaksi ja muutenkin vähän paisunut. Kyseessä ei yllättäen ole ensimmäinen murtunut varvas perheessämme, joten merkit oli harmittavan tutut. Yritän nyt ottaa nämä hoitotoimenpiteet vähän vakavammin kuin tuon kevyehkön ensiavun. Saatan jopa malttaa pitää muutaman päivän taukoa juoksemisesta ja keksiä korvaavaa toimintaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti