Tänään sitten tuli käytävässä vastaan sen kaliiperin hämähäkki, että mamma julisti taloon yleishälytyksen. Teinineiti jäi vahtimaan kohdetta haukansilmillään ja minä ryntäsin hakemaan koiran turvaan. Pikkukolli kävi noutamassa meidän lähes puhkiluetun taittokirjasen Amerikan myrkyllisistä elukoista ja kasveista. Tunnistaminen lähti luonnollisesti liikkeelle pahimmasta mahdollisesta vaihtoehdosta, joka oli myrkkyhämppis fiddleback spider. Keskimmäinen kolli oli tietokoneella ja rupesi salamannopeasti googlaamaan lisätietoa ja tuhoamisohjeita.
Minä viestitin hätätilanteesta Suurelle Päällikölle, joka oleili vielä työmaalla. Päädyimme pikaisen neuvottelun jälkeen turvautumaan kättäpidempää ja kaivoin kiireellä esille imurin. Nämä on niitä suuria hetkiä, jolloin saa lasten silmissä sovittaa sankarin sädekehän päänsä päälle. Puin henkisesti Super-Hessun viitan ylleni ja väänsin imurin maksimitehoilla. Sitten lähestyin kohdetta imurin teleskooppivarsi ääriasentoon viritettynä. Varmuuden välttämiseksi huudatin imuria täydellä teholla, kunnes otus häpyi härvelin syvyyksiin. Siiten survoin suuttimen kiireellä ulko-oven paremmalle puolelle ja heivasin koko vempeleen kaaressa perässä pihalle. Ei muuta kuin ovi äkkiä kiinni ja lukkoon.
Siellä sai se öttiäinen miettiä tekosiaan ja jäädä odottamaan viimeistä voitelua. Ritarin tultua kotiin ja tutkittua uhrimme tarkemmin meidän hurja myrkkyhämähäkkitarinamme latistui merkittävästi. Kyseessä ei kuulema ollut mikään hengenvaarallinen hämähäkki vaan tavallisempi woodlouse spider, jota löytyy kuulema Suomen korkeuksiltakin. Ihan sama, minä kuitenkin sain roudattua sen metrisen karvajalan ulos talosta ja ylitin itseni ja hämähäkkikammoni 10-0. Olen siis selkeää sankariainesta tai ainakin ihan kelvollinen tiikeriemo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti