Eilen pääsin ensimmäistä kertaa eläissäni maastopyöräilemään kahdestaan ritarini kanssa. Yleensä kokoonpanoon kuuluu vähintäänkin yksi henkivartija. Tällä kertaa olimme ovelia ja kävimme viemässä jälkikasvun urheilemaan keskenään YMCA:lle. Sitten hurautimme lähimmille kukkuloille pyörät auton perässä ja kävimme reilun tunnin hilpaisun ylä- ja alamäkeä.
Maisemat eivät lakkaa lumoamasta ja saa olla tarkkana, ettei luiskahda kurvissa rinnettä alas, kun silmät jää kiinni väärään paikkaan. Välillä polku kävi aikalailla kapeaksi ja meikäläisen tasapainolla sai olla tarkkana kuin porkkana. On ihmeellistä asua näin epätodellisen kauniissa maisemissa ja päästä liikkumaan luonnon helmaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti