Olipas opettavainen iltapäivä kuopuksen koulussa, kun oppilaat marssivat pikakelauksella läpi Amerikan vallankumouksen. Vanhemmat pääsivät ihailemaan esitystä ja minä olin innolla kuuntelemassa ja paikkaamassa aukkoja historian tiedoissa.Tukevan tietopaketin lisäksi oli jälleen kerran mukava katsella kuopuksen reipasta asennetta ja tehokasta toimintaa. Kiva huomata, että vieraan kielen käyttö ei mitenkään arveluta tai hidasta herrasmiehemme vauhtia. Lopussa koko porukan piti laulaa luikauttaa Amerikan kansallislaulu, mikä aina on minulle vähän vaikea paikka. Nousen kyllä mieluusti kunnioittamaan hetkeä, mutta en mitenkään taivu laulamaan täysin palkein käsi sydämellä kuten vierustoverini. Jäin taas miettimään, että näinköhän me olemme ainoita koko huoneessa, joiden sydän sykkii toisen maan lipulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti