Kolhu kylkiluussa

 

Maalivahtimme sai lauantain treeneissä mojovan osuman rintalastaan ja kylkiluihin, mutta tyylilleen uskollisena porskutti hammasta purren loppuun asti. Mamman röntgensilmä huomasi heti, että nyt kävi oikeasti kipeästi ja yritin viittoilla sankaria pois jäältä. Eiköhän se rontti vetänyt vaan henkeä pienen kunniakierroksen ajan ja luisteli takaisin tulilinjalle. Valmentajat innostuvat välillä vetelemään tosi kovia laukauksia, jotka jättää suojuksiinkin lommoja. Sitten kun maalivahti sattuu olemaan huonossa asennossa ja rintapanssari nousee ylös, niin jälki voi olla pahaa.

Treenien jälkeen kurkkasin heti paidan alle ja siellä näkyi kaksi pientä viivaa niissä kohtaa mihin kiekko oli osunut. Meikäläisellä ei mainittavaa kokemusta murtuneiden kylkiluiden diagnosoinnista, varpaista ja ranteista kyllä sitä enemmänkin. En antanut edes kipulääkettä, kun halusin tietää oikeasti kuinka kipeä rinta oli.

Maanantaina kolli lähti normaalisti treeneihin ja veti sekä kuivatreenit että jäät kunnialla läpi. Kotimatkalla hän sitten rupesi juttelemaan, että oikeastaan hän haluaisi mennä lääkäriin näyttämään ruhjoutunutta rintaa. Se oli kuulema kipeytynyt koulussa koripalloa pelatessa niin, että oli ollut vaikea kävellä portaita. Lisäksi hengittäminen sattuu ja rinnassa on sellainen yksi kohta, jossa joku painaa. ARRGGH! Olisikohan asiasta voinut mainita aiemmin?!?!

Tiistaiaamuna sitten suuntasimme lääkäriin ja minä pyysin mokkeamme olemaan mainitsematta edellisen illan treeneistä. Lääkärin kanssa lähdettiin sitten liikkeelle oikein perusasioista. Jouduimme valaisemaan tohtoria kiekon anatomiasta ja maalivahdin varusteista. Lisäksi minä yritin parhaani mukaa selittää, että Tarzanin kipukynnys on normaalia korkeampi ja hän voi esimerkiksi hiihtää pitkiä matkoja murtuneella ranteella.

Röntgenreissun jälkeen saimme helpottavan tiedon: ei murtumia. Molemmat kiekot olivat osuneet hyvin keskelle, jossa luu on paksuimmillaan. Kylkeen tai alavatsaan osuessa olisi kyseessä ollut pahempi juttu.