Päivän urheilulaji on ollut jääkiekko. Starttasin aamulla yhdentoista aikoihin pikkuhain kanssa jäähallille kuivatreeneihin. Siitäpä sitten päivä jatkui kahdella ottelulla, joista jälkimmäinen oli melkoista myllytystä meidän mokelle. Joukkueella oli vain yksi täysi ketju ja kaksi vaihtomiestä, joten ottelun edetessä luistin alkoi painaa ja maalivahdilla riitti hommia.
Samaan aikaan jäähallin pihalla oli jännitystä ilmassa. Isot Sharksit olivat käyneet treenaamassa ja olivat lähdössä valmistautumaan illan ulkoilmaotteluun Levi 's Stadiumille amerikkalaisen jalkapallon areenalle. Ritari oli juuri käynyt ostamassa Antti Niemen pelipaidan ja riensimme kiireellä vaanimaan nimmaria. Pelaajat vilahtelivat vauhdilla luksusbussin uumeniin ja minä yritin epätoivoisesti tunnistaa Anttia ja saada viivytettyä häntä sen aikaa, että ritari saa haettua kynän autosta.
Jälleen kerran armas äidinkielemme toimi täydellisesti. Siinä kun pelaajat puikkelehtivat nopeasti fanilauman ohitse niin meikäläinen kajautti takarivistä kuuluvalla suomen kielellä, että voisiko Antti mitenkään odottaa pienen hetken, jotta saisimme pikkuhaillemme nimmarin pelipaitaan. Antti pysähtyi välittömästi ja kirjoitteli odotellessa muille faneille nimmareita. Ritari oli kiireessä hukannut kynän, mutta Antti hoiti tilanteen rutiinilla ja veti jonkun toisen fanin kynällä komeat nimmarit pelipaidan selkään.
Sharksien matka jatkui poliisisaattueessa kohti illan ottelupaikkaa ja pikkuhai sekä isi seurasivat perässä liittyen 70 000 muun innokkaan fanin seuraan. Sharksien juniorit saivat tapahtumaan ilmaisia lippuja ja meidän rontti sai valita kenet ottaa seuralaisekseen. Mitenköhän minä istun täällä kotikatsomossa ja mietin, että mikä meni vikaan? Kukahan mätänee illat pitkät huulet sinisenä jäähallin metallipenkeillä? Kuka kelpaa virittelemään suojauksia ja sitomaan nauhoja? Kuka saa kunnian kontata pitkin pukuhuoneen lattiaa ja luututa kermavaahtosotkua voitonjuhlien jälkeen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti