Olenpa tässä muutaman viikon mietiskellyt, miten tärkeää on se, että koulussa on kivaa. Mitä enemmän tätä pohdin, sitä sitä isommalta jutulta tämä tuntuu. Olen ihan pohjattoman kiitollinen lasteni opettajille siitä, että he tekevät rakkaitteni koulupäivästä kerta toisensa jälkeen niin myönteisen kokemuksen. Eihän tässä ole mitään järkeä, että joka päivä tulee kotiin kolme iloista ja innokasta koululaista, joilla on taas ollut niin hyvä päivä.
Eilen minulla oli kuopuksen opettajan kanssa mukava keskustelutuokio. Opettaja on viehättävä nuori nainen, joka puhkuu intoa ja hyvää tuulta. Vielä kaksi vuotta sitten olisin varmaan kurtistellut kulmiani moisen myönteisyyden ja hehkutuksen edessä. Nyt näen kuinka valtavan hyvän mielen ja menon voi saada hukuttamalla oppilaat kehuihin. Luokan iskulause kertoo kaiken: "Don't forgot to be awesome!" eli "Älä unohda olla mielettömän mahtava!"
Onhan se nyt lapselle mahtava tilanne, kun åidin silmien alla opettaja ylistää ja kehuu kaikesta mistä voi. Samalla sitten hän kuitenkin saa selvästi ja rakentavasti artikuloitua ne kasvupaikat, joita löytyy jokaiselta. Monta kertaa opettaja vielä toisteli, kuinka valtavan ylpeä hän itse on mussukkani vahvuuksista ja äidinkin olisi kuulema syytä röyhistellä rintaansa. Jännä oli nähdä miten rakkaani selkä suoriutui vielä entisestään ja silmiin syttyi extratuike. Tämän saman suitsutuksen saa varmasti ihan jokainen oppilas omista ansioistaan, lapsoseni ei todellakaan ole mikään poikkeusyksilö.
Suomalaiseen kansanperinteeseen ei kuulu turhien kehujen viljely ja koulumaailmassa saatikka kotioloissa tulee turhan usein annettua yksipuolista palautetta puutteista ja virheistä. Voi kun saisin taottua selkäytimeen tämän hetken oivalluksen ja jaksaisin kyllästää kanssaihmiseni aiheellisella ja hyvin ansaituilla kehuilla. Kyllä meissä kaikissa riittää kiitettävää, kun oikein silmin katsotaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti