Hermoraunio

Ei ole sitten meidän mokke perinyt pelihermoja äidiltään. Erehdyin ensimmäistä kertaa seuraamaan virallista peliä, jossa tähtisilmäni oli tositoimissa. Minulla on vähän ongelmia tuon myötäelämisen kanssa, se meinaa väkisellä lähteä ihan lapasesta. Yritin olla häpäisemättä mokkeani ja olla liiskaantumatta nenä vinossa kiinni pleksiin antamaan vaativaan tehtävään henkistä tukea
.

Hivuttaudun hienotunteisesti kahvion puolelle seuraamaan ottelua isoista ikkunoista. Siellä sitten torjuin hiki hatussa kaikki uhkaavat hyökkäykset ja yritin olla kaatamatta pöytiä. Viime minuuttien tiukassa väännössä hermo petti ja jouduin vetäytymään hetkeksi ulos jäähylle. Peli päättyi kunniakkaasti voittoon ja minä olin niin ylpeä lujahermoisesta kollistani, että tippa silmässä syöksyin rutistelemaan sankariani heti kun sain hänet ulos kaukalosta. Siinä kun kuivailin ilonkyyneleitä, niin vieressä oleva isä rupesi ripittämään omaa poikaansa huonosta pelistä. Eipä ollut meidänkään  pojalla täydellinen peli, mutta saa siitä silti ylpeä olla.