Eilen illalla seisoskelin takapihalla juttelemassa puhelimessa ystävän kanssa ja silmät haritti hajamielisesti horisonttiin. Yhtäkkiä havahduin siihen, että minua tuijotetaan. Sekunnin viivellä tajusin katselevani komeaa kojoottia silmiin. Jännästi tuntui, kuin aika olisi hetkeksi pysähtynyt ja muu maailma ympäriltä hiljentynyt. Kojootti seisoi meidän tontin laidalla ja minä siis aidatun sisäpihan turvassa reilun kymmenen metrin päässä.
Sitten taika murtui, kun kojoottikaverini kääntyi ja lähti hitaasti jolkuttelemaan tietä pitkin pois päin. Puhelun päätyttyä kerroin kanssa-asukkaille havaitsemastani luontokappaleesta, mutta enää ei siitä näkynyt hännän huiskaustakaan. Kuopus asettui Rosita kainalossa pihavallin päälle passiin odottelemaan, josko onni olisi myöntäminen ja kojootti tekisi comebackin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti