Kotikojootin kuva

Puolentoista vuoden vaanimisen jälkeen minulla on vihdoinkin esittää kuvamateriaalia naapurustossa hiippailevasta kojootista. Se tässä vaan vähän kismittää, että kuva ei ole minun nappaamani, vaikka olen ahkerasti yrittänyt sovittaa kojoottikuiskaajan viittaa harteilleni. Minun kestoperusteluni kuvamateriaalin puuttumiselle on ollut se, etten ole uskaltanut irrottaa maagista katsekontaktia Kelju K:n kanssa valokuvaamisen ajaksi.

Ritarini oli tässä pari iltaa sitten lapsenlikkana, kun muut aikuiset humpsuttelivat Bruno Marsin konsertissa. Hänellä oli ollut iltakävelyllä mukana teiniprinsessamme, koiraprinsessamme ja enkelinkiharainen pikkuprinsessa rattaissa. Tämän prinsessaseurueen keskellä hän oli sitten kylmän viileästi räppäissyt kuvan kotikojootistamme ja lähetti sitten minulle leuhkasti lenkkikaveristaan kuvan konserttiin.

Mars Brunon konserttiin

 

Eilen oli kunnon irtiotto arjesta, kun karautimme sukulaisporukalla Oaklandiin Bruno Marsin konserttiin. Menomatka meni tsiljoonan muun auton kanssa ruuhkassa puolitoistatuntia körötellen, mutta niin sitä vaan perille päästiin Oracle Areenalle juuri sopivaan aikaan.

Pian lavalle kömpi lämppäribändi, joka soitteli oikein menevää musiikkia. Bändin nimi Aloe Blacc kuulosti ihan tuikituntemattomalle, mutta eiköhän viimeiset kipaleet olleet radiokanavien vakiokamaa. Puoli kymmenen huitteilla itse Bruno kiipesi lavalle viidakkotunnelmiin ja siitä alkoikin melkoinen musiikillinen ilotulitus. Mahdottoman multitalentti härränvärkki, joka häikäisi musikaalisuudellaan. Ihan siinä meikäläinenkin innostui kummitytön vierellä hytkymään musiikin tahtiin ja välillä meinasi ihan hengästyä lavameininkiä seuratessa. Hieno kokemus, joka kaikui korvissa vielä pitkälle yöhön.

Viemärihöyryissä

Tämän päivän ominaistuoksu oli vieno viemärinlöyhkä. Putket eivät sitten yöaikaan auenneet taianomaisesti, vaan viemäridraama jatkui aamulla entisellään. Lapset kuskattiin kiireesti kouluun ja heitä ohjeistettiin hyödyntämään koulun helpotuslaitosta uutterasti. Vieraat kuskattiin läheiseen ostariin koko päiväksi toimivien puuterihuoneiden ulottuville. Täytyy tunnustaa, että onnistuimme päivän mittaan ideoimaan mini grip -pussille uuden uljaan käyttötarkoituksen.

Putkimies lennähti paikalle ennen kymmentä ja totesi piakkoin, että kyseessä on vähän isompi probleema. Vessanpönttö siirrettiin paikaltaan ja putkia yritettiin putsata jollakin ihmevempeleellä. Pian työmaa siirtyi takapihalle, johon kaivettiin lapiosavotalla iso kuoppa. Erinäisten vaiheiden jälkeen viemäri rupesi vetämään siihen malliin, että saimme luvan käyttää vessaa ja kylppäriä normaalisti. Voi sitä autuutta ja ylellisyyttä, kyllä vetävä viemäri on luksusta!

Ei niin prinsessa olo

 

Meillä asustaa tällä hetkellä yhdeksän ihmistä saman katon alla ja viemärit on takkuilleet viime päivinä jonkun verran. Nyt se riemu sitten repesi, kun tänään ei vessanpöntöt enää vetäneet ja suihkukaapin lattiallalle nousi vedenpaisumus. Onneksi keittiössä vielä pystyy laskemaan vettä ja röörit vetää siedettävästi.

Vieraat ovat käyneet reippaasti ulkosuihkussa puutarhaletkun alla ja uima-altaastakin on voinut käydä etsimässä vilvoitusta. Puskapissalle en ole vielä taipunut, liekö sekin edessä huomenna. Siinä riittäisi taas naapureilla ihmettelemistä, kun meidän takapihalla alkaisi vilahdella paljaita takapuolia. Huomenna on mahdollisesti tulossa huoltomies, siihen asti haistaan jalat ristissä pahalle.

Laiska lenkkeilijä

 

Meidän koiraprinsessa ei tunnetusti ole mikään innokas lenkkeilijä. Pahinta on se, jos isi vaihtaa lenkkivetimet päälle ja sitten lempeästi kutsuu karvaturria talutushihna kädessä. Silloin on vaarana  joutua ylipitkälle lenkille, jossa on laittoman vähän nuuskintataukoja.

Iltaulkoilulla tulee yleensä vastaan vakiokarvanaamoja, joista osaa yritämme aktiivisesti vältellä. Rosien ykkösvihollinen on pieni musta koira, jonka omistaja on sanonut koiransa mielellään metsästävän pieniä valkoisia jäniksiä, jonkalaiselta Rosie kuulema näyttää. Emme ole sitten päästäneet koiriamme nuuskintaetäisyydelle.

Kesävarpaat

Voi että meillä on somat prinsessan varpaat kylässä! Koko tyttö kaksi-vee on kyllä varsinainen makiainen ruuvikiharoineen ja nöpönenineen. Jotenkin on niin hurmaavaa kuunnella pientä ääntä, joka niin auliisti avaa sielunmaisemiaan ja vielä selvällä suomen kielellä. Mahtavan rikasta ja nasevaa kieltä höystettynä Muumien ja muiden lastenohjelmien suurilla mietelauseilla ja osuvilla sutkauksilla. Tekisi mieli purkittaa tuota iloista kiltystä pahan päivän varalle.

No niin, nyt takaisin niihin kesävarpaisiin. Niille löytyy todella makeita jalkineita muotitietoisen rinsessamme valikoimista. Kalifornian ehdoton ykkösjalkine on hemaisevat varvastossut, joita löytyy kaupoista joka makuun ja lähtöön. Lisäksi vierailevan prinsessamme garderobista löytyy miniatyyrikokoiset Converset ja Vansin kaikki tennarit tietenkin pinkkinä.

Innokas kanssamatkustaja

 

Karvaturrimme Rosita on aina innoissaan lähtemässä oululaisittain "mukkaan", jos kyseessä on autoajelu. Koiraneito pakkaa itsensä kovin kätevästi kuljetuskassiin, varsinkin jos huomaa, että kyseessä on suurempi operaatio. Tällä hetkellä ihan ykkössuosikki on koiran salakuljetukseen tarkoitettu kauppakassi, jossa prinsessamme levähtää mielellään pitempiäkin tuokioita päiväsaikaan siinä toivossa, että mamma ohikulkiessaan nappaa kassin kainaloonsa.

Rosiella tuntuu olevan jotakin käsitystä ajan kulusta, sillä aamuisin se ei ole koskaan vaanimassa mukaan pääsyä ovella. Iltapäivällä sen sijaan koiraneitomme on kovin itsevarmana asemissa, kun on aika lähteä hakemaan koululaisia kotiin. Minä joudun aina antamaan meriselityksen tienylitystädille koulun nurkalla, jos koira on unohtunut kotiin.

Enkelikiharainen vieras

 

Sieltäpä se lentokone eilen toi meille aikamoisen aarrelastin. Auton täydeltä armaita sukulaisia ja turvaistuimessa pieni enkelinkiharainen prinsessa. Matkalaukuista löytyi tuliaisena upeita rippilahjoja kummeilta ja mummulta sekä suussasulavia herkkuja. Olipa sinne eksynyt ihastuttava suklaalähetys omilta kummeiltani Kokkolasta. Lämmin kiitos kaikille meitä lahjoneille!

Meitä hemmotellaan nyt pikkuneidin naurunheläyksillä ja tauottomalla iloisella puheenpulputuksella. Koko kuppikunta on aivan lääpällään ihastuttavaan pikkuprinsessaan ja lapset jaksavat loputtomiin viihdyttää neitokaista. Kertakaikkinen ilopilleri ja superreipas maailmanmatkaaja!

Rötöskanto

Polveni on parantunut oikein mallikkaasti ja muistoksi kohelluksestani jäi sievän vaaleanpunainen arpi. Tänään minua lähestyttiin sairaalan taholta, jossa kävin ompeluttamassa polveni kasaan. Olisihan minun pitänyt jo poikien kipsiepisodien viisastamana arvata, että minulta halutaan vamman aiheuttamasta kolarista lisätietoja. Sitä vaan kyselivät, että ihanko itse teloin kinttuni vai voisiko mitenkään löytyä syntipukkia, joka laitettaisiin korvaamaan ensiapukuluni.

Minullahan ei ole vieläkään tarjottu hyvityksenä tonttia Villa Montalvosta ja siellä se sama kanto ja kaatunut puu vielä törröttävät samalla paikalla. Pitäisikö hurauttaa jututtamaan puistovahtia ja vilauttaa ohimennen Kaiserin kirjettä? En kyllä ikinä kehtaisi mennä syyttämään sitä kantoa minun kompuroinnista, mutta en voi olla miettimättä, että niinköhän tästä maasta joku löytyy, jolla pokka riittäisi siihen.

Maastopalon etäseurantaa

Etelä-Kaliforniasta kuuluu hurjia uutisia maastopaloista. Ei tämä ole ensimmäinen kerta, kun olen nähnyt pelottavia uutiskuvia ilmiliekeissä olevasta pöheiköistä, mutta nyt tilanne on eri, kun vaaravyöhykkeellä asuu hyvät ystävät. Aika avuttomalle tuntuu seurata netin välityksellä, kuinka paloalueet leviävät ja kuinka uusia paloja syttyy sinne ja tänne. Vaikea on kuvitella niitä ääriolosuhteita, joissa palomiehet taistelevat tulta vastaan henkensä uhalla.

Paikan päällä asukkailla on valtava huoli, kun television välityksellä seuraavat, miten tilanne etenee. Uusia alueita evakuoidaan jatkuvasti ja teitä joudutaan sulkemaan. Vaikka palo ei riehuisi ihan vieressä, niin silti kitkerä savunhaju ja tummat savupilvet muistuttavat lähellä vaanivasta vaarasta. Pahinta on se, että tuulen suunnan vaihtuminen voi hetkessä muuttaa tilannetta radikaalisti, joten koko ajan pitää olla varpahillaan. Tärkeät paperit ja tavarat on lähtövalmiina, jos evakuointikäsky tulee. Tiukka paikka, josta mahdollisimman moni toivottavasti selviää säikähdyksellä. Meillä on koko perheen ajatukset  tiiviisti San Diegon ystävien luona.

Kojoottivahdissa

 

Eilen illalla seisoskelin takapihalla juttelemassa puhelimessa ystävän kanssa ja silmät haritti hajamielisesti horisonttiin. Yhtäkkiä havahduin siihen, että minua tuijotetaan. Sekunnin viivellä tajusin katselevani komeaa kojoottia silmiin. Jännästi tuntui, kuin aika olisi hetkeksi pysähtynyt ja muu maailma ympäriltä hiljentynyt. Kojootti seisoi meidän tontin laidalla ja minä siis aidatun sisäpihan turvassa reilun kymmenen metrin päässä.

Sitten taika murtui, kun kojoottikaverini kääntyi ja lähti hitaasti jolkuttelemaan tietä pitkin pois päin. Puhelun päätyttyä kerroin kanssa-asukkaille havaitsemastani luontokappaleesta, mutta enää ei siitä näkynyt hännän huiskaustakaan. Kuopus asettui Rosita kainalossa pihavallin päälle passiin odottelemaan, josko onni olisi myöntäminen ja kojootti tekisi comebackin.

Tarkenee

Tänään ei ole kylmä luita kolottanut. Aamulla yritin ehtiä lenkille ennen hellelukemia, mutta eiköhän elohopea ehtinyt kivuta loppumatkasta kymmenen huitteilla jo yli kolmenkymmenen asteen. Aika säälittävää raahustusta se kyllä oli, eikä auttanut vaikka yritin nesteyttää itseäni kilometrin välein. Jalat vaan painaa tonnin ja henki ei tahdo kulkea, sillä helteiden myötä ilmanlaatu aina heikkenee ja tällä hetkellä minunkin nuhanenäni oireilee reippaasti siitepölystä.

Puolen päivän aikaan kävin koululla pyörähtämässä juoksukerhossa ja otin sieltä tuliaisena mukaan yhden helteen hyydyttämän megablondin. Aika nopeasti se virkosi kotihoidossa jäähileisellä appelsiinimehulla ja suolatikuilla. Täällä ei tunneta saksalaisten koulujen hellevapaata, vaan lapset touhuilivat pihalla välitunnilla ja liikuntatunnilla ihan normaalisti, vaikka varjossa lämmintä oli 35 astetta.

Isoveli ilmestyi kotiin naama komean tummanpunaisena, oli kuulema hyvin tarennut pyörällä polkaista pitkän ylämäen. Onneksi näistä murheista selvittiin muutamalla lasillisella kylmää juotavaan. Isompi huoli ja jännityksen aihe oli tänään Etelä-Kaliforniassa riehuvaa pensaspalo, joka poltti maastoa turhan lähellä ystäväni taloa. 40 asteen helle ja kova tuuli ovat kovin arvaamattomat kaverit tulelle.

Saippuakuplaterapiaa

 

Olipa aamulla vaikea uskoa, että arjen rattaat piti pyöräyttää käyntiin. Jotenkin koko eilinen meni aivan juhlahumussa ja aika kirkossa meni aivan lentämällä. Minä tarvisen aina yhden päivän maadoittumiseen, ennen kuin kykenen toimimaan normaalisti. Onneksi tämä kotirouvan arki on enimmäkseen sen verran joustavaa, että hidas käynnistyminen ei aiheuta kauheaa tappiota tai turmiota.

Sen verran piti arkea kuitenkin keventää, että illalla piti puhallella saippuakuplia. Lähipäiviksi luvataan järkkyjä helteitä, keskiviikolle jopa 36 astetta. Silloin ei tässä talossa puhallella muuta kuin hikihelmiä otsalta. Niissä lämpötiloissa ei imuri liikahda eikä rouva viihdy pitkään kaasulieden ääressä. Taidan ottaa koirasta mallia ja mennä keittiön pöydän alle kivilattialle läähättämään.

Tuplarippijuhlat

Minä olen maailman ylpein äiti. Sain tänään katsella rippikirkossa kahta rakasta nuorta, jotka niin upeasti ja fiksusti suoriutuvat urakastaan. Neiti oli niin kauniina ja tyynenä ja pitkänhuiskea velipoika vierellä kovin suoraselkäisenä ja asiallisena. Rippikoulu on ollut aivan huikea kokemus meidän nuorille ja siitä kuuluu suuri kiitos uskomattomalle papille. Ei voisi parempaa evästystä elonpolulta saada, kuin ne huikeat keskustelut, mitä meidän riparilaiset ovat saaneet käydä Jarmo-papin kanssa.

Kuopus kantoi kortensa kekoon kuoron riveissä ja isi kuvasi ylpeyden aiheitaan uutterasti. Eipä tästä päivästä muuta puuttunut, kuin sukulaiset ja kummit, jotka olivat kovasti mielessä. Tänään on syytä olla paljosta kiitollinen.

Rippivalmisteluja

Tänään on sitten valmistauduttu huomisen juhlallisuuksiin. Vaatteita on sovitettu ja silitetty ja viime hetken virityksiä on tehty juhlakenkiin niin lusikalla kuin saksillakin. Suurin urakka oli kukkaissavotta rippijuhliin. Kyllä se taiteilija on vaan taiteilija jokaisella taiteen saralla. Minä harvensin meidän räjähtänyttä puutarhaa  napsimalla kukkasia ja lehtiä vähän sieltä sun täältä ja sivutoiminen floristiystäväni taikoi niistä upeita kukkakimppuja. Voi että kun jollakin on silmää ja taitoa.

Nyt meillä on kukkaismeri takapihan pöydällä ja aamulla alkaa viime hetken virittäytyminen kohti rippijuhlaa. Saattaa se mamma saada sitä ennen vielä kahvit sänkyyn. Nyt äkkiä nukkumaan, niin pääsee nopeammin juhlimaan,

Vilinää naapurustossa

Olen kuullut useammalta naapurilta, että meidän perhe on tuonut mukavasti vilinää naapurustoon. Meidän pojat jaksavat uutterasti pelata koripalloa ja sählätä etupihalla, ja ilahduttavan usein vastakkaisen naapurin intialainen poika tulee mukaan. Viime viikolla lähitaloon muutti uusi perhe ja sen mukana yläasteikäinen poika, joka kulkee nyt pyörällä yhtä matkaa kouluun meidän metri-Heikin kanssa.

Ei voi kun hattua nostaa uuden naapurinpojan käytöstavoille. Ensitapaamisella hän tuli reippaasti esittelemään ja kättelemään minut. Kysäisipä vielä, että onko minulla mitään sitä vastaan, jos hän hetken heittelee koripalloa tässä poikani seuraksi. Myöhemmin illalla minä äidyin ylistämään moista sujuvan kohteliasta käytöstä omalle pojalleni, joka totesi tyynenä, että hän oli ihan samalla tavalla toiminut tavatessaan naapurin pojan äidin koululla.

Loppukevennyksenä  kuva vähän toisenlaisesta vilinästä naapurustossa. Tämmöinen naapuri oli ylittämässä tietä alkuviikosta ja luikerteli iloisena meidän pihalle. Kovin oli kiltin ja vaarattoman näköinen, hyvä ettei meidän apulaismetsänvartija innostunut kantamaan sitä omilla käsillään turvaan hurjastelijoilta.

Oodi opettajille

Jokainen, jolla on kouluikäinen lapsi, tietää, kuinka tärkeää työtä opettajat tekevät. Meidän lapsille on siunaantunut koulutaipaleen varrella toinen toistaan parempia opettajia. Säännön vahvistavana poikkeuksena oli eräs Saksan vuosien opettaja, josta tein läksiäislahjaksi virallisen valituksen painavasta syystä ja sain lopulta pahoittelukirjeen oikein valtion kouluvirastosta.

Opettajan ammattiin on ympäri maailmaa ajautunut vallan hienoja ihmisiä, suuria persoonia ja upeita kasvattajia. Palkka on varsin laiha korvaus siitä vaivannäöstä, jotka monet kansankynttilät tekevät päivästä toiseen suurella sydämellä ja pitkällä pinnalla. Opettajan ammatti on siitä hassu, että jokainen tuntee olevansa asiantuntija, kun on katsellut sitä touhua vuosikausia pulpetin takaa. Aika harvalla maallikolla on kuitenkaan kokemusta eläväisen lapsilauman hallinnasta, kun reilu parikymmentä erilaista oppijaa pitää saada keskittymään ja tekemään aivotyötä. Harvoin opettajan työ loppuu luokkahuoneen oven sulkemiseen takanaan, kotitöitä ja valmisteltavaa riittää niin paljon kun jaksaa.

 

Pitäisi vaan aina muistaa sanoa kehut ääneen, eikä jättää niitä mieleen hautumaan. Tällä viikolla meidän kaikissa kouluissa on opettajien huomioimisviikot. Sähköpostissa on tullut vanhemmille esimerkkejä siitä, miten voi auttaa oppilaita huomioimaan opettajaansa. Alaluokilla on joka päivälle joku teema. Maanantaina oli tehtävänä antaa opettajalle iso hali tai ylävitonen. Meidän halinalle halaa opettajan muutenkin mennen tullen palatessa ja vielä viime vuoden opettajan siinä sivussa. Tänään pyydettiin tuomaan opettajalle kukka omasta puutarhasta. Torstaina on vuorossa omatekemä kortti ja keskiviikkona sekä perjantaina opettajia hemmotellaan vanhempaintoimikunnan herkuilla.

 

Mietin tässä hiljaa itsekseni, että mitenköhän mahdettaisiin ottaa tällainen idea vastaan suomalaisessa koulumaailmassa ennen kaikkea vanhempien taholta. Eriävät mielipiteet uskalletaan taatusti sanoa isoon ääneen. Minun mielestäni jokaisen ammatin edustaja ansaitsee kehut ja kiitokset, kun tekee uutterasti ja tunnollisesti työnsä. Kyllä kiitosta tähän maailmaan mahtuu.

Torilla

Täällä paikalliset tuottajat myyvät tuoreita tuotteita pitkin viikkoa vähän siellä sun täällä. Saratogan keskustassa on tarjolla tuoreita herkkuja aina keskiviikkoisin ja tällaisia farmareiden myyntikojuja löytyy vaikka lääkäriasemien parkkipaikoilta. Viikonloppuna löytyy sitten isompi toritapahtuma läheisen yliopiston parkkipaikalta.

Täällä ihmiset tykkäävät ostaa tuoreita kukkia ja vihanneksia torilta ja sen kyllä huomaa kävijämäärästä. Meilläkään ei meinanneet kädet riittää, kun melkein joka kojusta tarttui jotakin mukaan. Täällä löytyy kyllä järkeään hyvän makuisia vihanneksia ja hedelmiä ihan kaupastakin, mutta kyllähän nämä toriherkut oli räjäyttää makunystyrät mennessään.

Yökylässä palatsissa

 

Kuopus oli eilen luokkakaverin synttäreillä ajelemassa mikroautoilla. Iloisena yllätyksenä hän sai ainoana vieraana jatkokutsun päivänsankarin luo yökylään. Veimme siis kelmimme mikroautoilukeskukseen ja matka jatkui sieltä sankarin vanhempien kyydillä heidän kotiinsa. Googlailin illalla osoitetta ja se oli yhden lenkkireittini varrella, jossa kukkuloita koristaa toinen toistaan komeampia talojättiläisiä.

Aamulla kun sitten suunnistimme annettuun osoitteeseen kuittaamaan junioria, niin löysimme itsemme melkoisen palatsin edestä. En sitten kuitenkaan kehdannut ryhtyä paparazziksi ja toisekseen ei siitä olisi puoletkaan mahtunut yhteen kuvaan. Oven avasi oikein ystävällinen herrasmies, joka jäi juttelemaan mukavia kanssamme. Rakkaamme oli kertonut vuolaasti hersyviä tarinoita Suomesta, eniten hilpeyttä oli kuulema herättänyt saunajutut, kuinka kunnon löylyjen jälkeen juostaan nakuna järveen tai hankeen pyörimään. Hohhoijakaa, siinäpä Suomi-markkinointia parhaimmillaan.

Jääkiekosta riitti juttua ja Teemu Selänne sai taas suitsutusta. Päivänsankari oli vuosi sitten aloittanut jääkiekon Sharks Junioreissa ja toivoi meidän Kärpän liittyvän riveihin. Pojan isä totesi, että pojan ei tarvitse olla paras, mutta sen verran hän oli ollut luistelutaidoissa muita jäljessä, että isä oli palkannut yksityisen luisteluvalmentajan treeniavuksi. Nokian kuulumisetkin vaihdettiin ja uusi toimitusjohtaja sai positiivista palautetta. Päivänsankarin äiti on kuulema useamman kerran tavannut kyseisen herran kasvokkain ja on kuulema hyvä tyyppi.

Flamingolasit ja pyyhepino

 

Yksi erikoispiirre täällä kaukomailla asumisessa on se, että tänne ei niin vaan piipahdeta pikavistiitille, vaan vierailijat viipyvät yleensä vähintään pari viikkoa meitä viihdyttämässä. Jokainen vierailu on aarre meille, lämmin tuulahdus koti-Suomesta. Voiko parempaa ystävän lahjaa ollakaan, kuin rikastuttaa ja jakaa arkemme, kulkea hetkisen rinnallamme.

Tänä aamuna meidän piti jättää tilapäiset jäähyväiset rakkaille ystäville, jotka toivat niin paljon iloa ja valoa elämäämme. Emäntä pääsi aivan repsahtamaan vierailun aikana, kun kokit Vanamo ja Kolmonen hoitivat sekä ruokaostokset että gourmet-ruokinnan suvereenisti. Hyvä kun aamulla muistin enää miten astianpesukone toimii ja  koirakin jäi tänään kokonaan ulkoiluttamatta, kun siitäkin hommasta olin onnistunut vieraantumaan totaalisesti.

Silti ei tullut eron hetkellä tippa silmään, mitä sitä näin arvokasta ystävyyttä suremaan. Siitä ne ovesta ulos astuivat, meille niin tärkeä ihmiset, ja takaisin tulevat toivottavasti pian. Suurta ylpeyttä tunnen kummitytöstä, jonka siivet kantaa ja kantti kestää suuriakin seikkailuita. Vierailusta jäi jäljelle paljon muuta kuin flamingolasit ja rantsupyyhkeet, jotka jäävät odottaman seuraavaa vierailua. KIITOS!