Ystävänpäivää ja lääkärin metsästystä

Jo viime viikolla lähikaupan hyllyt notkuivat ystävänpäiväherkuista. Jotenkin on niin nurinkurista, että tuoreleipäosasto on normaalistikin aivan mitätön verrattuna herkkuhyllyihin. Paahtoleipää, kestobageleita ja ikisämpylöitä löytyy runsaasti, mutta jotenkin arvelluttaa se, että ne säilyvät lähes ikuisesti. Ruispaloja on karmea ikävä, samoin Saksan leipomot leijuvat haavekuvina mielessä.

 

Meidän ystävänpäivä meni tällä kertaa ohi pienemmällä herkuttelulla. Kuopus on sairastellut jo pitempään ja tänään päätin, että on aika käydä lääkärin luona näytillä. Minulta meinasi loppua kunto ja usko kesken, kun perehdyin meidän terveydenhuoltovakuutuksen kiemuroihin. Vakuutusfirmalla on omat sairaalat, joista ensin piti valita se meille sopivin. Google Mapsin avulla koitin hahmottaa, mikä sattuisi olemaan reviirilläni tai edes siedettävän lähellä sitä. Sitten piti ymmärtää, millainen hätä meillä oli, eli oliko kyseessä hätätapaus (emergency) vai kiireinen tapaus (urgent care). Periaatteessa pitäisi olla omalääkäri, jolle aika ensisijaisesti varataan, mutta eihän meillä sellaista ole. Kirjauduin nettipalveluun, jossa voin varata sellaisen, mutta salasana saapuu vasta viikon kuluttua postissa. Kaikki tämä, jotta löytäisin oiken puhelinnumeron johon soittaa.

Erittäin monen mutkan jälkeen päädyin soittamaan maanlaajuisen palvelunumeroon. Halusin siis vain varata normaalin lääkäriajan kelle tahansa lääkärille, mutta vastattuani vartin verran sairaanhoitajan kyselyyn hän konsultoi lääkäriä, joka passitti meidät päivystykseen. Ei muuta kun potilas takapenkille ja navigaattorin armoilla seilaamaan kohti sairaalaa. Palvelu oli sutjakkaa ja asiallista, lapsella ei mitään vakavaa ja lääkkeetkin saatiin samasta talosta. Sainpa samalla iskulla hankittua ihan livenä sen perhelääkärinkin, ja suoran numeron, josta jatkossa voin varailla lääkäriaikoja.