Ajokorttihakemus lisukkeineen

Ai että on mielenkiintoista puuhaa tämä ajokorttihakemuksen täyttäminen. Perustietoja täyttäessä iski kauhea kiusaus keksiä mieheni nimen perään joku komealta kalskahtava suffiksi, vaikkapa JR (juniori), SR (seniori) tai III (kolmas). Jännää on myös, että ajokorttiin kirjataan osoite ja ulkonäkötiedot, eli hiusten ja silmien väri sekä pituus ja paino. iPad kävi aivan kuumana kun muunsin kiloja ja senttejä Amerikan mitoiksi. Nyt ei sitten varmaan passaa värjätä hiuksia tai lihoa ylettömästi.

Hakemuksen kääntöpuolella tulee vielä yllättävämpiä juttuja vastaan, kuten elinluovutussuostumus. Varsin älykästä, että jokaiselle ajokortin haltijalle merkitään keskusrekisteriin tieto asiasta ja ajokorttiin tulee luovuttajalle vaalenapunainen piste. Halutessaan voi elinluovutuksen rajoittaa koskemaan vain tiettyjä elimiä tai kudoksia ja suostumuksen voi perua milloin vain.

Viimeiseltä sivulta löytyy vielä lomake, jolla yli 18-vuotiaat Amerikan kansalaiset voivat rekisteröityä äänestäjiksi. Samassa yhteydessä voi valita kannattamansa poliittisen puolueen, joita löytyy listasta kuusi: American Independent Party, Democratic Party, Green Party, Libertarian Party, Peace and Freedom Party, Republican Party tai vapaavalintainen joku muu.

Oikein sopivasti päivän blogiaiheeseen liittyen tänään tupsahti postista kauppakassillemme rekisterikilvet. Armaani on ihan pokkana hurjastellut työmatkat ilman rekisterikilpiä jo reilun kuukauden.

Puutarhan parturointia ja villiä luontoa

 

Puutarhurit yllättivät minut aamulla iloisesti ja koskivat jopa kasveihin. Tähän asti puutarhan hoito on rajoittunut roskien poispuhaltamiseen, mutta tänään näin jopa ruohonleikkurin ja pensassakset täydessä touhussa. Sen verran nopeasti puskat harvenivat, että mitään hirveän tarkkaa piiperrystä se parturointi ei ollut ja jälki oli osittain aika karua.

Minun täytyy tunnustaa, että olen salaa saksinut etupihan risukoita, kun tuntui että ne ohikulkiessa raapivat vauhtiraitoja nilkkoihin. Tämän leikkaussession jälkeen sain outoa ihottumaa käsivarteeni ja se ei ole tahtonut millään talttua. Sen siitä saa kun menee toisten tonteille touhuamaan, ilmeisesti puutarhasedät pitävät rikkaruohot loitolla aika tujuilla aineilla. Tällä kasvaa kuulema kaikkialla erittäin häijyä myrkkytammea (poison oak), joka ei pysy kurissa kuin myrkyttämällä.

Myrkkykasveista tulikin mieleeni, että kuopus teki ensimmäisen käärmehavainnon pari päivää sitten koiraa kävelyttäessä. Emme saaneet otusta jälkikäteen tunnistettua, mutta luultavasti kyseessä ei ollut kalkkarokäärme. Niitä löytyy kyllä ihan tästä läheltä vuorilta. Viime viikolla etupihalla jolkutteli kojootti ilman isompaa kiirettä. Meillä on myös melkoisen varma puumahavainto (mountain lion) moottoritien varresta, jossa makasi ilmeisesti autoon törmännyt peuranraato ja sen ympärillä pyöri kaksi isoa kissaeläintä. San Diegon reissulla opin senkin, että ulkona tai autotallissa säilytetyt kengät kannattaa kopistella ennen jalkaan laittamista, ellei halua syöttää varpaitaan mustalle leskelle. Täällä pohjoisempana ei myrkkyhämähäkit ilmeisesti ole niin yleisiä, tai niin ainakin aion uskotella itselleni.

Muista aina liikenteessä...

Iltalukemisena minulla on tänään Kalifornian autoilijan käsikirja. Lähipäivinä pitäisi käydä suorittamassa paikallista ajokorttia varten kirjallinen koe, joka on monesta syystä viivästynyt. Luettavaa on noin sata sivua, enimmäkseen helppolukuista mutta varsin tarkkaa kuvailua siitä, mitä ehdottomasti pitää ja mitä ei missään tapauksessa saa tehdä. Täällä kun pitää pelata varman päälle ja hoksata kieltää ja varoittaa kaikesta mahdollisesta tyyliin kissaa ei saa kuivattaa mikroaaltouunissa. Asiaan törmää hyvinkin arkisissa paikoissa kuten kurkatessaan sivupeiliin, jonka alalaidassa muistutellaan, että peilistä näkyvät kohteet ovat lähempänä kuin miltä ne näyttävät.

Loppukevennyksenä lista kootuista kielloista:
Älä dumppaa eläimiä moottoritielle, voit saada 100 dollarin sakot.
Älä pidä kuulokkeita molemmissa korvissa ajon aikana.
Älä anna kenenkään matkustaa peräkontissa.
Älä hinaa ketään pyörällä, rullaluistimilla, suksilla, kelkalla, skeittilaudalla tai leluilla.
Älä pidä ajaessasi silmälaseja, joissa on niin paksut sangat, että ne estävät näkemästä sivuille.
Älä ammu aseella moottoritiellä äläkä ammuskele liikennemerkkejä.

Liikenteen kiemuroita

Olen pitkään aikonut kirjoittaa täkäläisestä liikenteestä ja tarkoituksena on ollut kuvata mielenkiintoisia liikennemerkkejä. Jotenkin ne aina vilahtaa niin nopeasti ohi, ettei kamerakäsi ehdi reagoida. Yleishavaintona voisin kuitenkin todeta, että täällä on tiessä ja tienvarsissa niin paljon informaatiota, että saa olla melkoinen guru tai nelisilmäinen hirviö, jotta kykenee kaiken sen tiedon havaitsemaan ja sulattamaan ja samalla vielä ohjastamaan autoa. Täällä tosiaankin väännetään rautalangasta moni asia, esimerkiksi hidastetöyssyistä varoitellaan sekä liikennemerkillä että hevosenkokoisilla kirjaimilla tiessä.

Täkäläisen liikenteen kaksi keskeisintä kummajaista on U-käännökset ja punaisia päin kääntyminen oikealle. Uukkareita tehdään jatkuvasti ja joka paikassa, siihen kannustetaan jopa liikennemerkein. Punaisia vastaan kääntyminen on sallittua ellei sitä ole erikseen kielletty liikennemerkillä. Nämä vinkeet kun täällä oikein perusteellisesti oppii, niin on melkoisissa ongelmissa Suomen liikenteessä.

Safarimaisemista luistinradalle

 Tänään vielä kovasti sulateltiin etelän reissun antimia. Telkkarista oli hauska katsella Oscar-gaalaa, kun eilen juuri siitä vierestä kurvailtiin. Eniten on kuitenkin juttua riittänyt San Diegon safaripuistosta, joka lumosi meidät kaikki. Vaikea kuvailla sanoilla, parempi näyttää kuvia.

Tänään saimme kassit purettua ja pyykit pestyä. Päätimme hakea vauhtia alkavaa arkeen luistinradalta. Näiltä nurkilta löytyy kyllä jäähalleja, lähimpänä niistä San Jose Sharksien kotihalli vartin päästä meiltä. Halusimme kuitenkin ulkoliikuntaa, joten päädyimme luistelemaan tekojäälle. Kyllähän siellä oli monenlaista ihmispommia liikenteessä, meikäläinenkin tunsi itsensä melkoiseksi luistinvirtuoosiksi varsin vaatimattomilla taidoilla. Siinä sitten kierrettiin rinkiä yhteen suuntaan niin että lapsetkin valitti jalkalihasten kipeytyvän toispuoleisesti. Mutta mukavaa oli ja kohokohtana saatiin vielä tekolumisadetta, joka lasten mielestä maistui ihan saippualta. 

 

Matkalla maineeseen

Kaikki hyvä päättyy aikanaan ja tänään oli aika kääntää auton nokka takaisin kohti kotia. Paljon hienoja juttuja tuli nähtyä ja koettua, toivottavasti jaksan raportoida niistä joskus myöhemmin. Nyt on päällimmäisenä mielessä ja sielussa lämmin kiitos ystävyydestä. Kyllä täällä kaukana jokaisen ystävän arvo vähintäänkin triplaantuu, ihan sama onko ihminen lähellä vai kaukana. Vaikka täältä nopeasti löytää uusia ystäviä, niin on ylellisyyttä hengähtää hetkinen sellaisen ihmisen rinnalla, joka ymmärtää sanoitta.

Kotimatkalla teimme pikaisen sukelluksen Hollywoodin maailmaan. Tähtösiä näkyi vain katukiveyksillä ja useampi kameraryhmä seikkaili kadunkulmissa, muuten maineikkaat kadut näytti varsin tavallisille. Teimme myös pyörähdyksen Beverly Hillsin kukkuloille ja siellä löytyi enemmän säpinää. Jossakin kartanossa oli isot juhlat ja tiellä parveili laumoittain palveljoita ja autonparkkeerajia. Jotakin tuttua katukuvasta kuitenkin löytyi.

Etelän lomalla

 

 

Kyllä kelpaa tämä etelän rantalomailu, vaikka ilma on ollut hyytävä. Matkalla Los Angelesiin vuoria ylitettäessä lämpötila laski mottoritiellä alimmillaan yhteen asteeseen ja sade muuttui valkoiseksi. Toki oli kiva nähdä lunta, mutta hieman päätä kylmäsi, kun tiesi minkälaisilla renkailla kanssamatkustajat on liikkeellä. Perille päästiin kuitenkin Suomi-ystävien lämpimään huomaan ja aamulla me sitkeät sissit lähdettiin melkoiseen tuulenmyräkkään ja hiekanpöllyytykseen rannalle. Piknikviltille löytyi oikein hyvin tilaa ja uusia kavereitakin löytyi, kuten kuvan pelikaani.

Matka jatkui seuraavana päivänä etelään kohti San Diegon ystäviä ja kauan kaivattua jälleennäkemistä. Säät ei tänäänkään suosineet ulkoilijaa, mutta melko rapsakassa sateessa teimme sitkeän vaellusretken aavikkovuorille. Reissun varrella oli uskomattomia kivenmurikoita, jotka joku jättiläinen oli nakellut pitkin rinteitä ja sinne ne oli sitten jääneet roikkumaan aivan ihmeellisiin paikkoihin.

Presidenttien päivä

Helmikuun  kolmantena maanantaina eli tänään juhlitaan tällä puolella valtamerta kansallista presidenttien päivää. Varsinainen synttärisankari on Yhdysvaltain ensimmäinen presidentti George Washingon, mutta samalla juhlistetaan kaikkia presidenttejä. 1980-luvulle asti kauppojen ovet pysyivät kiinni tällä päivämäärällä, mutta kaupalliset interessit on sittemmin ottaneet selkävoiton tästäkin juhlapäivästä. Joten tavallisille kansalaisille presidenttien päivä on tätä nykyä suuri alennusmyyntipäivä, jolloin kannattaa lähteä shoppailemaan varsinkin autokauppoihin.

Tälle viikolle osuu myös meikäläisten koululaisten "hiihtoloma" eli keskitalventauko. Osa täkäläisistä suomalaisista lähtee uskollisesti talviurheilemaan Lake Tahoen maisemiin neljän tunnin ajomatkan päähän. Me suunnataan nokka kohti etelää ja Ystäviä. Ihanaa päästä lomalle ja tapaamaan tärkeitä ihmisiä. Arki on arkea täällä Kaliforniassakin, ei se auringonpaiste sitä muuksi muuta. Sitä paitsi uusi asunto muuttuu kodiksi vasta siinä vaiheessa kun käy muutaman yön mutkan jossakin ja palaa takaisin.Voi olla, että vaikenen muutamaksi päiväksi, tai sitten en.

Aamukahvit kiikkustuolissa

Pihalle on alkanut vähitellen kertyä monenlaista rompetta. Koristeline on täällä lähes joka pihassa ja sellainen piti saada meillekin. On muuten tosi kiva vempele, lapset jaksaa kummasti pyöriä pientä ympyrää koripallon kanssa tuntikausia. Nuorimmainen on kekseliäästi yhdistänyt välillä koiranulkoilutuslenkin koripallon kuljetusharjoituksiin.

Me ollaan kyllä kovin poikkeavia asukkeja näillä kulmakunnilla. Näymme ja kuulumme päivittäin sata kertaa enemmän kun kaikki naapurimme yhteensä. Välillä ihan hirvittää, miten meidän ryhmärämä sabotoi naapuruston syvää rauhaa. Nyt vielä hankimme etupihalle naapurien silmien alle siron pihakeinun, jossa sitten nautiskelimme lämpimässä aamuauringossa kahvikupilliset ja ihailimme kauniita maisemia. Takapihalle ilmestyi pihakalusteet, joten tästä se grillailukausi lähtee jouhevasti käyntiin.

Palmut ponnarilla ja muita puisevia juttuja

On aivan pakko raportoida taas puuasioista. Täällä kukkii näin helmikuun puolivälissä kirsikkapuut täyttä höyryä. Lisäksi kukkii joku keltainen puu, jota en ole vielä saanut tunnistettua. Aivan käsittämätön luonnonihme on magnoliapuu, joka pukkaa ihan kaljusta oksasta hervottoman isoja ja pökerryttävän kauniita kukkia. Minulla on vakioulkoilureitin varrella useita pieniä magnoliapuita, joidan kukinnan etenemistä tarkkailen päivittäin. Tässä tämän päivän tilanne:

Tänään kävimme ostamassa puutarhakalusteet pihalle. Samasta kaupasta löytyi monenlaisia tuikitärkeitä talvisia tuotteita kuten lumipallokone. Automatkalla lapset bongasivat liikennevaloissa palmuja, joiden oksat oli nostettu "ponnarilla ylös". Siinäpä riitti arvuuttelemista, että mikä ihmeen älynväläys oli kyseessä.

Koirahotelli vai mainosala

Mietin tässä, että olisi varmaan hyvä pohtia jo etukäteen kevyitä vaihtoehtopuuhia, jos kokolattiamaton imurointi alkaa kyllästyttämään. Kun kerran tuota yhtä karvaturria täällä päivät pitkät viihdytän, niin sama kai se olisi perustaa vaikka koirahotelli. Meillä olisi sopivat tilat kahdelle karvakorvalle, ja tarvittaessa löytyy hieno kantokassikin, jos sattuu vähän laiskempi asiakas. Turkin hoitokin onnistuu ihan mainiosti, olen kova tyttö oikomaan takkuja.

Tai sitten voisin vaikka ryhtyä mainoskyltin heiluttelijaksi. Varsinkin viikonloppuisin löytyy vilkkaasti liikennöidyistä risteyksistä eläviä mainospylväitä, jotka heiluttelevat mainoksia kukin tyylillään ja tempollaan. Siinä sitten vaan jammailisin kuulokkeet korvilla ja saisin varmaan aika hyvän rusketuksen ihan luontaisetuna.

Ystävänpäivää ja lääkärin metsästystä

Jo viime viikolla lähikaupan hyllyt notkuivat ystävänpäiväherkuista. Jotenkin on niin nurinkurista, että tuoreleipäosasto on normaalistikin aivan mitätön verrattuna herkkuhyllyihin. Paahtoleipää, kestobageleita ja ikisämpylöitä löytyy runsaasti, mutta jotenkin arvelluttaa se, että ne säilyvät lähes ikuisesti. Ruispaloja on karmea ikävä, samoin Saksan leipomot leijuvat haavekuvina mielessä.

 

Meidän ystävänpäivä meni tällä kertaa ohi pienemmällä herkuttelulla. Kuopus on sairastellut jo pitempään ja tänään päätin, että on aika käydä lääkärin luona näytillä. Minulta meinasi loppua kunto ja usko kesken, kun perehdyin meidän terveydenhuoltovakuutuksen kiemuroihin. Vakuutusfirmalla on omat sairaalat, joista ensin piti valita se meille sopivin. Google Mapsin avulla koitin hahmottaa, mikä sattuisi olemaan reviirilläni tai edes siedettävän lähellä sitä. Sitten piti ymmärtää, millainen hätä meillä oli, eli oliko kyseessä hätätapaus (emergency) vai kiireinen tapaus (urgent care). Periaatteessa pitäisi olla omalääkäri, jolle aika ensisijaisesti varataan, mutta eihän meillä sellaista ole. Kirjauduin nettipalveluun, jossa voin varata sellaisen, mutta salasana saapuu vasta viikon kuluttua postissa. Kaikki tämä, jotta löytäisin oiken puhelinnumeron johon soittaa.

Erittäin monen mutkan jälkeen päädyin soittamaan maanlaajuisen palvelunumeroon. Halusin siis vain varata normaalin lääkäriajan kelle tahansa lääkärille, mutta vastattuani vartin verran sairaanhoitajan kyselyyn hän konsultoi lääkäriä, joka passitti meidät päivystykseen. Ei muuta kun potilas takapenkille ja navigaattorin armoilla seilaamaan kohti sairaalaa. Palvelu oli sutjakkaa ja asiallista, lapsella ei mitään vakavaa ja lääkkeetkin saatiin samasta talosta. Sainpa samalla iskulla hankittua ihan livenä sen perhelääkärinkin, ja suoran numeron, josta jatkossa voin varailla lääkäriaikoja.

Vanhempainillassa

High schoolissa pidettiin tänään vanhempainilta tuleville 10.-luokkalaisille. High school siis kestää neljä vuotta, eli luokat 9-12,  ja se aloitetaan sen ikäisenä kun Suomessa mennään kasille. Kauhean aikaisin täällä pitäisi tietää, mihin aineeseen haluaa satsata. Middle schoolissa voi jo valita kursseja, jotka auttaa hyppäämään alkeiskurssien yli high schoolissa.

Valinnanvaraa siis riittää, on tiettyjä ainekokonaisuuksia, joista pitää valita joku kurssi. Esim. matikassa tahkotaan koko vuosi joko geometriaa tai algebraa. Tänä vuonna neiti lukee koko vuoden maailman maantietoa ja ensi vuonna on valittava siitä ryhmästä maailman historia. Samoin biologian korvaa ensi vuonna kemia. Sitten koitetaan hirveästi kerätä jotakin kredittejä ja "kunniakursseja", joista on yliopistoon hakiessa aivan älyttömästi hyötyä.

Täkäläinen vanhempainilta eroaa suomalaisesta vastineestaan radikaalisti sen suhteen, että vanhemmilla on kysyttävää liiaksikin asti. Joka välissä kysyttiin, että onko kysyttävää ja aina oli. Ja sitten kehuttiin, että onpa hienoja kysymyksiä ja fiksuja vanhempia. Meikäläinen istui hiljaa ja kuunteli silmät pyöreinä joitakin kirjainyhdistelmiä, jotka kaikki muut tuntuivat ymmärtävän. On se jännä, kun joutuu koko ajan paikkomaan aukkoja ja hulluna yhdistelemään löysiä johtolankoja. Onneksi aluksi ei tajuakaan mitä kaikkea ei ymmärrä.

Eläinkaupassa

 

Täkäläisessä eläinkaupassa saa kulumaan tuntikausia. Sitä vaan kuljeskelee hyllyjen välissä ja yrittää löytää mitä kummallisempia tuotteita. Koirat käyttävät täällä ainakin näin talvella yleensä ulkovaatteita ja myös erilaisia juhla-asuja löytyy nelijalkaisille ystävillemme runsaasti. Luulen tunnistaneeni kylpyviitan tai sitten ne olivat eläinhahmonaamiasvaatteita. Pikkuprinsessoille löytyy tyllihameita ja ihania pantoja. Jalkineita on runsaasti tarjolla, eri malleja ja sävyjä. Vastaan tuli myös aurinkolasit, jotka näytti kyllä aivan uimalaseilta.








Saman katon alta toimii yleensä eläinlääkäripalvelut, trimmaustilat, koirankoulutusalue ja mikä pahinta adoptiokeskus. Viikonloppuisin saattaa ulko-oven vieressä odottaa viatonta eläinkauppa-asiakasta sydäntäriipaiseva näky - rivi adoptoitavia koiria häkeissä ja aitauksissa. Yritä siinä sitten kovettaa sydämensä ja keskittyä kuivanappulaostoksiin kun tietää, että matkalla takaisin autolle kymmenet pienet toiveikkaat silmäparit rukoilevat jokaista ohikulkijaa heltymään.

Taikahuilu

Kysäisin juuri kannustusjoukoilta, että mistä nyhjäisin tänään juttua. Omasta mielestä tämä oli varsinainen normipäivä, eikä tästä ole oikein reviteltävää. Kuopus vietti taas päivän kotona, hän teloi eilen nilkkansa puolustaessaan perheen kunniaa paikallisessa Oulun mestaruus koripallo-ottelussa. Hänelle ominaiseen tyyliin vamma paljastui vasta nukkumaan mennessä ja aamulla jalka olikin sitten jo kävelykelvoton. Joten päivä kului potilasta silittäessä ja hoivatessa, lähitienoilla juoksennellessa ilman ja kera koiran ja kuskatessa unohtuneita eväitä high schooliin. Imuroidakin ehdin ja pestä lakanoita ja ja ja...

Rupesinpa sitten selaamaan iPadin kuvia, josko niistä löytyisi jutun juurta. Löysin tällaisen omituisen kuvan, jota jäin ihmettelemään. Kyseessä on kuulema taikahuilu eli ilmapallo, joka itsekseen soittelee irlantilaista tinapilliä. Siis vähän niin kuin kotikutoinen automaattisäkkipilli. Siitähän meillä riemu repesi, laitteelle keksittiin muutama muukin mehukas nimi, joita en viitsi tässä julkaista.

Mitä me tästä opimme: kun oikein silmin katsoo, niin tylsästäkin päivästä löytyy kultahippuja. Vähän niikuin englanninkielisessä sanonnassa todetaan: Every cloud has a silver lining, eli jokaisella pilvellä on hopeareunus. Ja muinainen roomalainenkin tiesi, että kannattaa tarttua hetkeen eli Carpe diem. Ilo on revittävä pienistä asioista, silloin elämä hymyilee :)

Puukavalkadi

Minä tykkään puista ja täällä riittää sillä saralla ihmeteltävää ja ihailtavaa. Meidän takapihalla kasvaa kaksi jättimäistä tuijaa, jotka on ainakin 20 metriä korkeita, ja niin leveitä, ettei niitä saa mitenkään mahtumaan valokuvaan. Tänään puun latvaan istahti iso petolintu, jonka kiikarin, kameran ja lintukirjan avulla tunnistimme melkoisella todennäköisyydellä amerikanhiirihaukaksi (red-tailed hawk). Kyseessä on Pohjois-Amerikan yleisin haukka, jonka siipiväli voi olla jopa 1,5 metriä. Saa siinä sitten miettiä, että kuuluukohan pienet pörröiset hauvat täkäläisten haukkojen lempiravintoon.

Minun lempipuita on kaikenlaiset käkkärämännyn täkäläiset sukulaiset, jotka kasvavat mieluummin leveyttä kuin korkeutta. Joissakin puissa on todella mielenkiintoisen näköisiä onkaloita, joita olisi kiva päästä tonkimaan. Jokapäiväiseltä koiranulkoilutusreitiltä löytyy houkuttelevan näköisiä kiipeilypuita, onpa yhteen jopa rakennettu tukeva puumaja.

 

Taitavaa musisointia

Suzanne Vega tuli laulamaan meidän naapuriin Villa Montalvoon ja me saimme onneksi peruutusliput konserttiin. Meillä oli hieman epäselvänä, onko konsertti sisäsalissa vai pihan ulkolavalla. Eihän vilukissalla ole tällaisessa tilanteessa mitään muuta vaihtoehtoa, kun pelata varman päälle. Sukelsin vaatekaapin syvyyksiin ja hetkeä myöhemmin vyöryin autoa kohti tuhdisti pehmustettuna. Farkkujen alla oli pitkät kalsarit ja toppatakki peitti neljä kerrosta villa- ja fleecevaatetta. Päässä oli pipo, jaloissa talvitöppöset, käsissä hanskat ja kaulan ympärillä lämmin kasmirhalihuivini. Kassissa oli vielä kaiken varalle fleecehuopa.

Kun kurvasimme parkkipaikalle, niin viereisestä auton ovesta pilkisti siroista sandaaleista paljaat varpaat. Pahat aavitukset vahvistuivat kun hiippailimme lähemmäksi päärakennusta. Oli siinä pokassa pitelemistä kun astelimme tundravaatteissa sisäteatteriin, tosin luojan kiitos viimeiseen riviin. Suzanne Vega oli aivan loistava, erittäin taitava muusikko ja kovin sympaattinen esiintyjä. Ja tunnelma oli LÄMMIN.

Arjen sankareita

Hatunnosto kaikille maailman lapsille ja heidän uskomattomalle joustavuudelle ja sopeutumiskyvylle. Melkoisia arjen sankareita on varsinkin ne lapset, jotka heitetään täysin eri ympäristöön, vieraaseen maahan ja kulttuuriin selviytymään koulupäivästä ventovieraiden ihmisten ympäröimänä ja joskus jopa ilman yhteitä kieltä.

Kävin tänään kuopuksen luokan julkkisjuhlissa (Famous person party). Oppilaat olivat jo viikkojen ajan perehtyneet johonkin jo edesmenneeseen merkkihenkilöön ja tehneet hänestä monenlaisia tuotoksia. Loppuhuipennuksena pidettiin juhlat, joissa jokainen oppilas rooliasussa piti puheen elämästään ja saavutuksistaan. Luokka oli hienosti koristeltu ja tarjolla oli herkkuja yleisöksi saapuneille vanhemmille. Kaikki vanhemmat (paitsi minä) ilmestyivät paikalle lähikuppilasta napatun kahvimukin kanssa - taas joku kirjoittamaton sääntö, jonka hallitsen suvereenisti ensi kerralla. Olisihan se pitänyt arvata, sillä täällä on opettajilla ja avustavilla superäideillä välituntivalvonnassakin kahvit mukana.

Tunnelma katsomossa ja esiintyjien keskuudessa oli sangen jännittynyt ja ajattelinkin, että aika tiukkaan paikkaan joutuu meidän koululainen. Harjoituksissa Kolumbusta oli jännittänyt niin että oli ihan pyörryttänyt, mutta sitten hän oli keksinyt, että jos sumentaa silmiä, niin ei näe yleisöä ja sitten ei jännitäkään niin paljon. Tällä reseptillä varustettuna hän marssi itsevarmasti yleisön eteen hienossa lainaksi saadussa rooliasusaan ja äidin saappaissa ja esitti erittäin varmasti ja sujuvasti kuuluvalla äänellä oman osuutensa.

Viimeinen tehtävä oli yllätys oppilaillekin. Heidän piti harjoitella sellaista amerikkalaisittain jaloa taitoa kuin mingle with guests, eli seurustella sujuvasti vieraiden kanssa. Heidän tuli kierrellä luokassa ja vastata vanhempien esittämiin satunnaisiin merkkihenkilöä koskeviin kysymyksiin. Minä yritin olla takarivissä mahdollisiman näkyvästi, että lapseni osaa tulla luokseni turvaan. Kissanviikset, Kolumbus harppoi ensimmäisten joukossa isoilla saappaillaan eturivin vanhempia haastatelemaan. Lyhyen keskustelun jälkeen hän koppasi kolmikulmalakin komeassa kaaressa pois päästään, teki syvän hovikumarruksen ja siirtyi sitten seuraavan luo.

Minä istuin sanattomana takapenkissä. Lujasta puusta on rakkaani tehty ja monissa liemissä keitetyt siivet kantaa.

Aamiaisjuttuja

Ruispuuroon tottuneet suomalaiset massut on Amerikassa aamulla ihmeissään. Olemme kokeilleet vaikka sun mitä aamiaiseksi, mutta ruispuuron voittanutta ei löydy. Sen pystyy nielemään muutamassa minuutissa ja sillä porskuttaa pitkälle päivään. Amerikkalaisten aamiashyllyssä muffinssit ja muut makeat herkut syrjäyttää tylysti puuron.

Tänään taas vietimme pitkän hartaan hetken lähikaupan murohyllyllä. Sieltä löytyi jos vaikka millä huurrettuja ja kuorrutettuja herkkuja. Myslikokeilut on tähän mennessä menneet metsään. Olemme onnistuneet ostamaan mauttomia kivikovia papanoita, jotka ratisevat hampaissa kuin hiekka. Hot cereal (kuumia muroja) -kyltin alta löytyy kyllä kaurapuuroa, mutta se ei meidän allergioihin sovellu. Yksi paketti lähti tänään siltä hyllyltä kokeiluun, päätimme että se saa luvan olla pikamannapuuroa.

Kouluvierailulla

Pääsin tänään oikein viralliselle vierailulle keskimmäisen lapsen kouluun. Olin sopinut tapaamisen opettajan kanssa ja hän vielä muistutti sähköpostilla, että menenhän varmasti toimiston kautta ja hoidan siellä tarvittavan protokollan. Minun täytyi siis käydä kirjaamassa nimeni, vierailun syy, vierailun kohde, tarkka tuloaika ja lähtiessä vielä tarkka poistumisaika. Palkinnoksi tästä sain komean vierailijatarran rintapieleeni.

Mietin miksi juuri tässä koulussa ollaan niin tarkkoja, muissa en ole moisiin muodollisuuksiin törmännyt (tai sitten en ole vaan asiaa tajunnut enkä ole onnekkaasti jäänyt rysän päältä kiinni). Middle school eroaa muiden lasten kouluista siinä, että se on alueena hyvin avoin. Heti kun astuu luokasta ulos on ulkona, joten ikkunasta pääsee kurkkimaan kuka vaan. Kaikki lokerikot löytyy ulkoa, samoin ruokailu tapahtuu pihalla - ei muuten onnistuisi Oulun korkeudella tammikuussa.

 

Kuvituksena keltainen koulubussi sivulta ja takaa. Sivukuva on elementary schoolin nurkalta, ja pieni punainen piste on valpas tienylityksen valvoja (crossing guard). Takakuva on napattu vauhdista. Koulubussin edestä ja takaa löytyy punaiset vilkkuvalot ja jos ne on päällä niin kannattaa pysähtyä. Muuten napsahtaa tuhannen taalan sakot ja ajokortti lähtee kuivumaan jopa vuodeksi.

Kaasuttelua

Nyt en aio kertoa meikäläisen seikkailuista ratin takana, säästetään ne jutut toiseen kertaan. Se kauan odotettu kaasulasku tupsahti vihdoinkin postilaatikkoon ja siinä vaiheessa ruvettiin miettimään, että mitä kaikkea se kaasu tässä talossa oikein pyörittää. Kaasuliesi ja -uuni on alkukankeuden jälkeen osoittautuneet oikein näppäriksi vempeleiksi. Osa meidän suomalaisista kattiloista on tosin tykännyt vähän kyttyrää kaasuliekin päällä kököttämisestä ja taisipa talon rouva tutusteluvaiheessa sulattaa ainakin yhden kauhanvarren.

Suurin kaasusyöppö on varmasti lämmitys, jota näin kalifornialaisittain arktisena talvena on tarvittu kovasti. Meillä ei todellakaan ole lattialämmitystä eikä edes pattereita, vaan sellaiset ritilät katonrajassa, jotka aina välillä kovalla tohinalla hönkivät lämmintä ilmaan, niin että hiukset lepattavat iloisesti. Veden lämmittäminen on myös kaasun hommia ja näillä yölämpötiloilla (juuri ja juuri plussan puolella) emme ole todellakaan harkinneet uima-altaan lämmitystä.