Musta varvas

Ei tästä pääse yli eikä ympäri, minulla taitaa olla varvas murtunut. Mielestäni sen voisi laskea urheaksi urheiluvammaksi, sillä kompastuin eilen olohuoneen lattialla lojuvaan sählymailaan ja siinä rytäkässä onnistuin mystisesti telomaan oikean jalan nimettömän varpaan.

En sitten ensialkuun ottanut asiaa mitenkään vakavammin, sillä koluutan kinttujani ja varpaitani tasaiseen tahtiin huonekaluihin ja seinän kulmiin. Kävinpä sitten illan päälle reippaan viiden kilometrin iltalenkin neidin ja koiran kera. Varvas oli vähän arkana, mutta hyvin sillä pystyi köpöttelemään tukevat läppöset jalassa.

Yöllä sitten heräsin useamman kerran siihen, kun peitto koski varvasta ja se tuntui keljulta. Aamuhämärässä nostin sitten varovasti peitonkulmaa tarkistaakseni varpaan vointia silmämääräisesti.
Se ryökäle oli yön aikana muuttunut sievän lilaksi ja muutenkin vähän paisunut. Kyseessä ei yllättäen ole ensimmäinen murtunut varvas perheessämme, joten merkit oli harmittavan tutut. Yritän nyt ottaa nämä hoitotoimenpiteet vähän vakavammin kuin tuon kevyehkön ensiavun. Saatan jopa malttaa pitää muutaman päivän taukoa juoksemisesta ja keksiä korvaavaa toimintaa.

Karvatöppöset

Seuraavaksi esittelen kahdet eri jalanlämmittimet mallia karvakuono. Ensimmäisen kuvan karvaläjää esittää arvoisa koiraprinsessamme Rosita. Tässä eräänä päivänä palasin aamulenkiltä ja yllättäen ovella ei odottanutkaan innokas yhden koiran vastaanottokomitea. Rosie ilmestyi saarekkeen takaa hitaasti laahustaen ja päätään roikottaen. Sitten sen pysähtyi jalkojeni juureen, köpsähti selälleen ja nosti kintut kohti taivasta. Ei siinä tarvittu ylempää matematiikkaa, kun osasin yhdistää koirani katuvaisen matelun ja pöydältä kadonneen munakkaanpalan yhteen. Aika rehdisti rinsessa kuitenkin tunnusti rötöstelynsä ja säästyikin ihan kaikista pahimmalta höykkyytykseltä.

Toisen kuvan jalanlämmitin on Rositan sulho, joka oli vähän aikaa sitten meillä hoidossa. Sulho on jotenkin erityisen ihastunut villasukkiin, joten viluiset jalkani saivat erittäin hyvää hoitoa. Mummun kutomien villasukkien päälle sain vielä villakoiran pään karkoittamaan viimeisetkin vilunväristykset varpaista.

Elossaolotodistus

Nyt sekin on sitten virallisesti todistettu, että meikäläinen on elossa! On se kyllä vaan tosi iloinen asia, josta ei aina muista olla kiitollinen. Mietinkin tässä, että täytynee ottaa paperista oikein kopio, jota voi sitten pahana päivänä katsella. Kun oikein keljuttaa ja tuntuu että kaikki asiat menee pieleen, niin aina voi olla kiitollinen siitä, että on elossa. On se vaan melkoinen lahja ja etuoikeus.

Tässä kohtaa on aivan pakko muistella armaan äitini legendaarisia sanoja hengenvaarallisen leikkauksen jälkeen. Kun sain äitini heräämöstä paluun jälkeen puhelimen päähän, niin ensimmäinen kommentti oli, että olipa mukava yllätys olla elossa, kun heräsin. Aika kunnioitettava asenne.

Nyt tietenkin herää kysymys, miksi meikäläisestä on pitänyt laatia elossaolotodistus. Kyynisimmät voisivat arvailla, että Kalifornian aurinko on tehnyt tehtävänsä ja naama alkaa näyttää siltä, että parasta ennen -päiväys on ehtinyt hurahtaa pahemman kerran ohi. Ei pidä paikkaansa, vaikka kurttuja (lue: naururyppyjä) on kertynyt naamatauluun matkan varrella kiitettävästi. Itse asiassa tarvitsimme Suomen talokauppa varten todistuksen Suomen konsulaatissa siitä, että emme ole mitään Amerikan haamuja.

Lätkämatikkaa

Täällä sitä taas ollaan viettämässä keskiviikkoiltaa jäähallin lehtereillä. Illan istunnolla on pituutta kaiken kaikkiaan neljä tuntia, tosin osa menee rattoisasti moottoritiellä ruuhkassa istuessa. Nyt kun talvikausi on ohi, vuorossa on Hockey Academy, jossa treenataan kahdesti viikossa. Kyseessä on ihan kunnon myöhennys, ensin tunnin kuivatreenit punttisalilla ja sitten jäät päälle. Autoon kömpii illalla puoli kahdeksan jälkeen kirkkaanpunainen, hikinen ja onnellisen uupunut mokke.

Minulla on nyt mahtava tilaisuus sukeltaa matematiikan syvyyksiin kolmen tunnin ajan ilman, että tekemättömästä kotityöt hyppivät silmille. Seuranani on termospullo kahvia ja vanha kunnon ruutuvihko ja lyijykynä. Saapa nähdä, miten viisas olen ennen kuin on aika kurvata takaisin kotiin.

Koulun penkille

Eilen onnistuin yllättämään itseni. Olen jo pitkään katsellut läheistä West Valley Collegea sillä silmällä, että olisikohan sillä jotakin tarjottavaa minulle. Matkaa kyseiseen oppilaitokseen on meiltä ihan reilu kilometri. Se on itse asiassa kaikista kouluista lähimpänä meidän taloa.

Haahuilin aikani collegen nettisivuille ja yritin selvittää hakuprosessia. Katsoin parhaaksi kerätä kaikki mahdolliset dokumentit mukaan ja tehdä täsmäiskun paikan päälle. Suureksi ällistyksekseni prosessi eteni sangen sutjakkaasti. En ottanut mukaan mitään tutkintotodistuksia, sillä minulla ei ole niistä englanninkielisiä käännöksiä. Ilmoittautuakseni uudeksi opiskelijaksi tarvitsin joko voimassa olevan viisumin, jonka perusteella voin todistaa asuneeni yli kaksi vuotta Kaliforniassa. Toinen vaihtoehto olisi ollut green card, joka on ollut voimassa yli vuoden.

Marssin ulos opintotoimistosta West Valley Collegen opiskelijatunnus kädessäni ja nyt minulla on toukokuun alussa oikeus rekisteröityä syksyllä alkaville kursseille. Periaatteessa tällaisen uuden opiskelijan pitäisi suorittaa tasokoe englannissa ja matikassa, mutta kaikille kursseille se ei ole välttämätöntä. Koska tässä on kuitenkin tullut viime vuosina vierestä vilkuiltua high schoolin matematiikkaa, niin ajattelin kuitenkin kokeilla onneani. Opiskelenkin tässä kahlannut jo ihan toista päivää YouTuben preppauskursseja ja kummasti asioita alkaa palautua mieleen.

Varjopyöräilyä

Eilen pääsin ensimmäistä kertaa eläissäni maastopyöräilemään kahdestaan ritarini kanssa. Yleensä kokoonpanoon kuuluu vähintäänkin yksi henkivartija. Tällä kertaa olimme ovelia ja kävimme viemässä jälkikasvun urheilemaan keskenään YMCA:lle. Sitten hurautimme lähimmille kukkuloille pyörät auton perässä ja kävimme reilun tunnin hilpaisun ylä- ja alamäkeä.

Maisemat eivät lakkaa lumoamasta ja saa olla tarkkana, ettei luiskahda kurvissa rinnettä alas, kun silmät jää kiinni väärään paikkaan. Välillä polku kävi aikalailla kapeaksi ja meikäläisen tasapainolla sai olla tarkkana kuin porkkana. On ihmeellistä asua näin epätodellisen kauniissa maisemissa ja päästä liikkumaan luonnon helmaan.
 

Yläaluokkien infoilta

 

Tänään tieni vei yläasteen infoiltaan, jossa tulevien kuudesluokkalaisten vanhempia valmennettiin tulevaan muutokseen. Meidän kuopus on varsin huolettomin mielin tulevasta koulunvaihdosta eikä meitä vanhempiakaan asia kauheasti mietitytä. Pahnan pohjimmainen nyt sattuu olemaan vaan aika monessa liemessä keitetty ja selvinnyt kunniakkaasti isommistakin elämänmuutoksista.

En varmaan koskaan opi ymmärtämään täkäläisten vanhempien rajatonta kunnianhimoa. Varsinkin matematiikan suhteen aasialaiset vanhempien vasimukset matematiikan opetukselle ovat tähtitieteellisiä. Tavoitteena on suorittaa ja yhden tai jopa kahden vuoden lukion matematiikan oppimäärää yläkoulun aikana ja kesälomatkin pyhitetään opiskeluun. Rehtori yritti kyllä urheasti puolustaa lasten oikeuksia ja suositteli oppilaiden kesäohjelmaksi pääasiassa hauskanpitoa. Kyllä meitä vanhempia on niin monenmoisia. Lähes kaikki vanhemmat haluavat taatusti lapsensa parasta. Näkemys siitä, mikä on parasta, vaihtelee vaan aika hurjasti.

Hämähäkkihälytys

 

Meidän perheen eläinrakkaus hipoo sitä tasoa, että hämähäkit ja kaikki lentävät öttiäisetkin pyritään vangitsemaan muovimukiin ja toimittamaan vahingoittumattomana ulkoilmaan. Tässä ötökämsuojeluprojektissa kunnostautuvat ennen kaikkea perheen isoin ja pienin ritari.

Tänään sitten tuli käytävässä vastaan sen kaliiperin hämähäkki, että mamma julisti taloon yleishälytyksen. Teinineiti jäi vahtimaan kohdetta haukansilmillään ja minä ryntäsin hakemaan koiran turvaan. Pikkukolli kävi noutamassa meidän lähes puhkiluetun taittokirjasen Amerikan myrkyllisistä elukoista ja kasveista. Tunnistaminen lähti luonnollisesti liikkeelle pahimmasta mahdollisesta vaihtoehdosta, joka oli myrkkyhämppis fiddleback spider. Keskimmäinen kolli oli tietokoneella ja rupesi salamannopeasti googlaamaan lisätietoa ja tuhoamisohjeita.
 

Minä viestitin hätätilanteesta Suurelle Päällikölle, joka oleili vielä työmaalla. Päädyimme pikaisen neuvottelun jälkeen turvautumaan kättäpidempää ja kaivoin kiireellä esille imurin. Nämä on niitä suuria hetkiä, jolloin saa lasten silmissä sovittaa sankarin sädekehän päänsä päälle. Puin henkisesti Super-Hessun viitan ylleni ja väänsin imurin maksimitehoilla. Sitten lähestyin kohdetta imurin teleskooppivarsi ääriasentoon viritettynä. Varmuuden välttämiseksi huudatin imuria täydellä teholla, kunnes otus häpyi härvelin syvyyksiin. Siiten survoin suuttimen kiireellä ulko-oven paremmalle puolelle ja heivasin koko vempeleen kaaressa perässä pihalle. Ei muuta kuin ovi äkkiä kiinni ja lukkoon.

Siellä sai se öttiäinen miettiä tekosiaan ja jäädä odottamaan viimeistä voitelua. Ritarin tultua kotiin ja tutkittua uhrimme tarkemmin meidän hurja myrkkyhämähäkkitarinamme latistui merkittävästi. Kyseessä ei kuulema ollut mikään hengenvaarallinen hämähäkki vaan tavallisempi woodlouse spider, jota löytyy kuulema Suomen korkeuksiltakin. Ihan sama, minä kuitenkin sain roudattua sen metrisen karvajalan ulos talosta ja ylitin itseni ja hämähäkkikammoni 10-0. Olen siis selkeää sankariainesta tai ainakin ihan kelvollinen tiikeriemo.

 

Diegon haikkausta

Kyllä löytyy San Diegostakin komeita vaellusmaastoja. Meidän kevätloma Etelä-Kaliforniassa sujui mukavasti ulkoillen. Merenranta on aina komeaa katsottavaa ja jokaisessa rantakaistaleessa on oma leimansa. Käyskentelimme Torrey Pinesin jylhillä rantakallioilla, joita eroosio on jännittävästi uurtanut ja raidottanut. On se vaan ihmeellinen tämä mailman maisemien kirjo.

Kaktuksen kukkia

 

Alkuviikon hiljaisuus johtuu iki-ihanasta kevätlomasta San Diegon "siskon" luona. On se kyllä vaan suuri lahja, kun meillä on täällä kaukomailla paikka, jonne mennä sukuloimaan vaikka ihan virallisesti ei taida sukupuut kohdata. Yhteenkuuluvuuden tunne on kuitenkn suuri ja kaikki viihtyy yhdessä ristiin ja rastiin.

Loman aikana vaelsimme mailin jos toisenkin. Meikäläisen erityisenä kiinnostuksen kohteena oli tällä kertaa kakutuksen kukinnot. Aivan käsittämättömän kuivista olosuhteista huolimatta jotkut kakutukset jaksavat pukata melkoista väriloistoa piikkikuorensa sisuksista.

Uppotukki altaassa

 

Ei taida tulla minusta merenneitoa eikä syvänmerensukeltajaa. Tänään kyllä koettelin urheasti rajojani saukko-ominaisuuksieni suhteen, mutta vesi nyt ei vaan ole elementtini vaikka kuinka vesimies horoskooppimerkiltäni olenkin.

 

Meillä oli tänään aivan huipputilaisuus päästä tutustumaan laitesukelluksen alkeisiin omassa uima-altaassa. Paikalle saapui suuri sukellusmestari, joka ensin kuivalla maalla pikakurssitti meidät laitteistoon ja perussääntöihin ja sen jälkeen vei meidät yksi kerrallaan sukeltelemaan ja harjoittelemaan muutamaa perustemppua veden alla. Niinhän siinä kävi, että kaikki muut saivat kunnialla suoritettua annetut tehtävät, mutta minulla tuli pupu pöksyyn. Hurjan kannustuksen saattelemana rohkaistuin kyllä vaipumaan pinnan alle ja tekemään muutaman verryttelykierroksen altaan pohjassa, mutta sitten tuli kiire päästä kurkkaamaan päivänvaloa pinnalle.Olen kovin ylpeä perheen muista mestarisukeltajista ja kiitollinen sukellusmestarille hienosta opetuksesta ja meditatiivisesta mielenrauhasta veden alla.

Hiirenvirnoja

 

Aamun haikkauksella riitti taas ihailtavaa luonnon kauneudessa. Unikoiden räväkkä oranssi on värjännyt rinteitä jo pitkän tovin. Nyt oli väripaletin lisätty hiirenvirnojen viehättävä violetti. Ilma oli aamulla ihanan raikas. Viime päivinä on tullut raikkaasti, eikä päivälläkään ole tullut tukalaa. Ensi viikolle on jopa luvassa pieniä sadekuuroja ja sitä meidän allergikot odottavat kuin kuuta nousevaa.