Kilon poliisin paluu

 

Enpä taas miettinyt ihan loppuun asti asioita, kun julistin Aksat kesäloman alkajaisiksi ansaitulle lepotauolle ja patistin pojat tarttumaan kirjahyllyssä majaileviin suomenkielisiin kirjoihin. Minulla oli mielessä monta uljasta klassikkoa, jotka ilmaisuvoimaisella kielellään rikastuttaisivat poikiemme kutistuvan suomen kielen sanavarastoa.

Olisihan minun pitänyt tietää, mitä muuta sieltä kirjahyllystä käteen tarttuu kuin iki-ihana vitsikirja Kilon poliisi. Näillä vitseillä minua on piinattu jo vuosikausia, jokainen kersa vuorollaan. Luulin olevani tällä mantereella turvassa moiselta moskalta, mutta mitä vielä. Nyt ne kaikki kolme innostuivat nostalgian nimissä kaivelemaan karmeimpia puujalkavitsejä muistinsa pohjukoista. Heko-heko!

Raparperipiirakkaa

 

Neitoni on kunnostautunut kesäloman alkajaisiksi varsinaisena leipurimestarina. Näin alkukesän kunniaksi yksi leipomus on ollut ylitse kaiken ja se on mummun vanhalla reseptillä tehty raparperipiirakka (vanhanajan kahvikupillinen sitä, tätä ja tuota).

Kuopus juuri loman alkajaisiksi muisteli, miten Suomen kodin pihalla oli kasvanut jättimäinen raparperipehko, jonka antimista sisko oli leipaissut yhden jos toisenkin piirakan. Olipa hän ehtinyt jo googlailemaan, että mistä kummasta löytyisi kyseistä herkkua ja sitten yhtenä päivänä lähikaupan vihanneshyllyllä pötkötteli tutunnäköisiä varsia. Tässä alkaa jo itse kunkin vyötäröltä löytymään raparperipiirakkamakkara, sen verran intensiivistä tämä piirakansyönti on ollut.

Japanilaisvaikutteita

Täytyypä vielä laittaa muutama kuva näytille niistä Japanin tuulahduksista, joita edellinen vieraamme toi mukanaan. Kummityttömme toi meidän neidolle tuliaisena ihka-aidon kevytkimonon, jonka oli roudannut mukanaan aivan Japanista asti. Vähänkö oli tarkkaa puuhaa sen päälle pukeminen. Jos vahingossa laittaa etuläpäreet väärinpäin, niin asuste muuttuu hautajaiskoltuksi.

Ruokavaikutteista olen jo hehkuttanut useampaan otteeseen, mutta tässä vielä yksi kuva juhannuspöydästä. Siinä on kummityttömme taikomaa sushia, joka on tehty mittatilaustyönä kaikkien yksilölliset allergiat huomioiden. Ystäväperheemme toi mukanaan suussa sulavaa peruna-ja pastasalaattia, sekä kesäisiä marja/hedelmäjuomia. Aika makoisan näköinen kokonaisuus näistä herkuista syntyi ja maistui mainiosti hellepäivänä.

Simpukkasoppaa

 

Tämmöinen paikallinen herkku tuli vastaan viime reissulla San Franciscossa. Nimeltään se on claim chowder ja kyseessä on jonkinlainen simpukkaperunasörssö ja astian virkaa hoitaa koverrettu hapantaikinaleipä. Monsterisämpylästä on siis silpastu sisukset ulos ja se on täytetty simpukkasopalla.

Testiryhmän mukaan maku oli varsin mieto ja miellyttävä, varsin leppoisa. Vähän tuli kuulema mieleen simpukkaliemessä keitetty kesäkeitto, josta perunaa lukuunottamatta on vihannekset unohtuneet pois. Leipää oli turkasen paljon ja siitä jäi suurin osa syömättä.

Mainio maistelija

Meilläpäs oli niin reipas vieras täällä kylässä, että sille voi syöttää ihan mitä vaan. Sitä parempi mitä kummallisempaa ja eksoottisempaa kaupasta löytyi, se meni kaupaksi  takuuvarmasti. Mehän otimme ilon irti tästä harvinaisuudesta, kun sattuneesta syystä meillä ei niin rohkeasti uskalleta tutustua varsinkaan etelän hetelmiin. Meidän neiti pyöri hedelmäosastolla kuin häkkyrä ja etsi silmät kiiluen kaikista omituisimpia mutanttihedelmiä testattavaksi.

Urhean koemaistajan ruokalistalle päätyi niin guava kuin kiwano eli sarvimeloni ja pitahaya eli lohikäärmehedelmä.  Tässäpä kuvanäytteitä herkuista. Kummitytölle lämmin kiitos, kun tulit ilahduttamaan arkeamme ja rikastuttamaan ruokavaliotamme monilla japanilaisilla herkuilla. Rositalta terveisiä, olet maailman paras rapsuttaja!!!

Riukusääri koripalloleirillä

Tällä viikolla meidän keskimmäisen koripalloilijanura pääsi kunnolla käyntiin. Seuraavat kaksi viikkoa herrasmieheni viettää aamupäivät high schoolilla koripalloleirillä. Täkäläiset lapsoset oppivat pompottamaan koripalloa suunnilleen samaan aikaan kuin kävelemään, joten jonkun verran etumatkaa joutuu armaani antamaan.

Toisaalta tuota vipuvartta on siunaantunut ihan mukavasti ja se ei ole koripallossa ollenkaan hullumpi juttu. Komia se on koko kolli koripallovetimissä, samanlainen rimppakinttu kun mammansa saman ikäisen.

Siamilaiset kiekkofanit

Kaikki on täällä Amerikassa suurta ja se pätee myös jääkiekkomaalivahdin paitoihin. Sinne sisälle saa ihan kevyesti tungettua meidän talon tytöt ja lähinnä vaan kaula-aukosta tekee vähän tiukkaa.

Jotta ei tämä kiekkomamman arki pääse turhaan rutinoitumaan, niin haillemme hommattiin uudet ikiomat suojaukset, jotka luonnollisesti viritellään eri tavalla kuin edeltäjänsä. Harkat oli jo alkamassa kun tämä haiemo vielä veteli viimeisiä remmejä niin tiukalle, että niillä olisi voinut soitella kuin viisikielistä kannelta konsanaan. Sieltä tuli jo yksi ystävällinen isähai avuksi katsomaan, että saadaanko sitä mokkea jäälle ennenkin harkat päättyy...

Palloileva virtahepo

 

Tänään veimme eläinrakkaan kummityttömme San Franciscon eläintarhaan, jonka asukit jälleen kerran hurmasivat meidät. Ehdoton vetonaula oli viehättävä virtahepo, joka jaksoi viihdyttää yleisöä tauotta. Ensin se putsasi harvahkoja hammasvälejä aitavaijeriin ja sitten alkoi palloilu.

Liekö näin jalkapallon MM-kisojen kunniaksi virtahepo oli saanut aitaukseensa megapallon, jolla se sitten taituroi yleisön suureksi riemuksi. Välillä se yritti saada palloa suuhunsa ja sitten se rupesi karvakuonollaan (tai mikä lie mahtaa olla oikea nimitys virtahevon naamataululle) kankeamaan palloa yli aitauksen. Harvinaisen leikkisä ja viihdyttävä eläintarhan asukas!

Papukaijan pulinaa

Eilen kuopus sai kutsun jääkiekkoilevalta luokkakaveriltaan tulla uimakaveriksi muutamaksi tunniksi. Kyseessä oli sama poika, jonka luona hän oli kotipalatsissa yökylässä noin kuukausi sitten. Pikkukollini muistelikin, että kaverin kotona oli uima-altaita useampaan lähtöön. Ison ulkouima-altaan ja kuumavesialtaan lisäksi lukaalista löytyy vielä sisäuima-allas.

Minä sitten kuskasin poikaani paikan päälle sovittuun aikaan ja kävin sivistyneesti vaihtamassa muutaman sanan talon emännän kanssa. Siinä kun juteltiin, niin yhtäkkiä joku rääkäisi korvani juuressa oikein raikuvasti: Hello! Minähän olen tunnetusti helposti säikyteltävissä, joten hyppäsin paniikissa näyttävästi puoli metriä ilmaan. Siinä kun sain shokissa pääni käännettyä äänen suuntaan, niin minua tuijotti riemunkirjavan papukaija häkistään pää iloisesti kallellaan. Kaveri osaa kuulema jutella vaikka sun mitä ja on kovin sosiaalinen. Minulta ei sitten irronnut sen enempää small talkia papukaijan kanssa, vaikka paikallisten ihmisten kanssa pystynkin hetkittäin jo turisemaan täysin vaivatta niitä ja näitä sekä vähäsen noita.

Ruispalanirvana

 

Seuraava vieraamme on laskeutunut keskuuteemme, tällä kertaa vuorossa hurmaava kummityttömme Helsingistä. Siinäpä viihdykettä ja sivistystä meille kerrakseen, kun saamme kuunnella mielenkiintoisia kokemuksia Japanin vaihto-oppilasvuodelta.

Tuliaisetkin osui ja upposi napakymppinä koko revohkaan: ruispalapussi kavereineen sai osan väestä vaipumaan hurmioon ja loput nirvanaan. Tänä aamuna kun laiskasti raottelin silmäluomia, niin yhtäkkiä tajuntaani räjähti tietoisuus siitä, että keittiöstämme leijuu vieno ruispalan tuoksu. Siinä ei montaa loikkaa tarvittu, kun pääsin upottamaan hampaani tuohon himoittuun herkkuun ja vaivuin syvään nirvanaan.

Luut sulaa

 

Ei ole näitä suomalaista luustoa tarkoitettu yli 35 asteen helteisiin. Luut vaan tu
ntuu jotenkin sulavan ja selkärankakin lötkistyy. Yritä siinä nyt sitten tehdä kodinhengetärrutiineja kun pelkkä hengittäminen saa hikikarpalot helmeilemään otsalla.

Koiran kieli on kuin santapaperia ja se laahaa maata. Rositalle on kyllä joku vakavan puoleinen häiriö lämmönjakelukeskuksessa, kun se ihan järkyttävällä helteellä menee tulikuuman pihakiveyksen päälle lötköttämään. Sitten sillä ei mikään itsesuojeluvaisto johdata kohti juomakuppia, vaan se pitää kertakaikkiaan pakottaa juomaan. Kupin sijoituspaikka on todella kriittinen ja mieluisin paikka tuntuu vaihtelevan päivittäin. Tällä hetkellä nestettä menee parhaiten jääpalojen muodossa.

Uima-altaassa evakossa

Lämmintähän täällä on ollut jo tovin, mutta tänä aamuna oli aamukävelyllä vielä tavallista tukalampi olo. Niinhän siinä kävi, että piti palata vuorilenkiltä takaisin, kun koira läähätti kuin pikaveturi. Vettä meillä ei luonnollisesti ollut mukana ja itseäkin alkoi läähätyttää, kun kannoin kuumaa koiraa kohti kotia.

Kotiin palattua mittari näytti varjossa jo 33 astetta ja kello ei ollut paljon yli kymmentä. Siitä se sitten lämpeni reiluun 38 asteeseen, mikä tarkoittaa sitä, että takapihan kiveykselle ei ole avojaloin asiaa. Jossakin vaiheessa sitten uima-altaassa alkoi olla tungosta, vaikka lämpötila sielläkin lähestyi jo kolmeakymmentä. Illalla oli pakko turvautua äärimmäisiin tuuletuskonsteihin ja lähteä avo-Poschulla huristelemaan vuorenrinnettä ylös ja alas.

Lomalle lompsis

Jo joutui armas aika ja lapset pääsivät kesälaitumelle. High school loppui jo eilen ja tänään pääsivät pojatkin kesälomalle. Reippaita koululaisia ovat olleet kaikki kolme ja lomansa ja ruusunsa ovat ansainneet. Kyllä tämä kouluvuosi oli vaan eri tavalla helppo verrattuna viime kevääseen. Nyt nämä systeemit on tuttuja, eikä energiaa mene aivan perusasioiden tajuamiseen.

Toisaalta sitä sitten miettii, että kuinkahan vieraalta suomalainen koulumaailma tuntuisi
. Vaikka olemme sydämeltämme aina supisuomalaisia, niin silti tämä amerikkalainen kouluarki on nyt tutumpaa. Suomalaisista juurista en ole huolissani, ne kukoistaa ja voi hyvin. Kuopuksen koulun avoimien ovien päivänä oli sykähdyttävää huomata, kuinka meidän megablondi saa joka juukelin kirjoitelmaan ja projektiin tuotua Suomi-perspektiiviä ja kailottaa kaikille suomalaisuuttaan. On niin mahtavaa, kun osaa olla ylpeä juuristaan ja kotimaastaan.

Ylpeä haiemo

Minusta on nyt sitten tullut haiemo. Kuopus sai pitkäaikaisen toiveensa toteutettua ja pääsi kesäkaudeksi kokeilemaan siipiään maalivahtina Junior Sharkseihin. Treenit on kerran viikossa ja joka lauantai on sitten pelit. Lauantaina iskuryhmä kävi tutustumassa joukkueeseen ja sai jonkun verran maalivahtirompetta lainaan ja kävi investoimassa puuttuvat osat.

Perheemme jääkiekkovastaava oli tietenkin työreissulta San Franciscossa, joten minulle iski ensimmäinen kuskausnakki treeneihin. Ei muuta kun jättikassi takakonttiin ja nokka kohti San Josen jättiruuhkia navigaattorin armoilla. Muutaman taktisen väärän ja satunnaisen kunniakierroksen jälkeen osuimme oikealle hallille ja jopa oikeaan pukuhuoneeseen.

Olin hieman laiskasti perehtynyt suojusten virittelyyn kotosalla kun ajattelin, ettei niiden romppeiden päälle pukeminen voi olla mitään tähtitiedettä. Hieman saattoi katu-uskottavuuteni rakoilla, kun sitten pukuhuoneessa rävelsin erinäisten suojusten ja jalkapatjojen remmien kanssa ja yritin kieltenopettajan monipuolisella koulutuksella järkeillä, miten tiukalle ja mistä kohtaa ne vedellään kiinni. Rakkaani auttoi urheasti ja niin saimme mokkevehkeet kursittua kasaan ja oman haikalamme jäälle. Sillä pojalla on kyllä asenne niin kohdallaan, kertakaikkisen kelpo kolli niin jäällä kuin maankamaralla.

Siivekäs koira

Rosie tässä miettii, että pitäisikö sitä laittaa pinkit siivet selkään ja lähteä liihottelemaan vieraiden perään. Päivä on ollut tosi tylsä ja rapsutusköyhä. Vain yksi vieras piipahti aamulla pikaisesti, mutta sekin lähti laittoman pian jatkamaan matkaa. Täällä on hiljaista kuin autioituneessa huopatossutehtaassa, aivan pystyynkuollut paikka Rosien mittapuussa.

On se kyllä jännä, miten meidän supersosiaalinen koiraprinsessa tarvitsee ympärilleen kokonaisen hovin. Siitä ei kyllä olisi yksinäisen mummon seurakoiraksi, vaikka niin lahjakas sylikoira onkin. Prinsessamme ego vaatii harrasta palvontaa ja huomioimista, ja sisäinen pentu jatkuvaa skunkinvetoa varsinkin ilta-aikaan. Pieni koira, iso sielu.

Tähtiin tuijottajat

Ei me onnistuttu ylipuhumaan näitäkään vieraita jäämään meille vähän pidemmäksi pätkäksi. Niin ne vaan Rosien pahaa-aavistavan katseen seuratessa pakkasivat kapsekkinsa ja lähtivät lentelemään. Kauhea kolo jää näistäkin vieraista meidän arkeen. Sitä minä vaan ihmettelen, että miten meille sattuu aina niin iloisia ja nauravaisia vieraita.

Meillä kaikilla on jo kauheita vieroitusoireita, kun talossa ei enää kuulu pikku-E:n iloista höpötystä. Talo on niin hiljainen ilman pienten jalkojen töpsötystä ja pieniä ilonkiljahduksia. Kuka meidän kanssa nyt katsoo sievässä läjässä Milliä ja Mollia tai käy iltaisin tarkistamassa tähtitaivaan?  Olitte ihania vieraita te kaikki, muistakaapa tulla pian takaisin heti kun rusketus rupeaa hiipumaan!