Oi maamme Suomi

Tämä blogi täyttää tänään yksi vuotta. Tasan vuosi sitten kirjoittelin Oulussa lähtölaukausta, ulkona oli 20 astetta pakkasta ja evakkoasunnon ikkunasta aukeni talvinen satumaa. Nyt ollaan Kaliforniassa, toisella puolella pohjoista pallonpuoliskoa, ja ensimmäistä kertaa kuulen kaatosateen ropisevan kattoon. En olisi ikipäivänä uskonut, että vuoden aikana kirjoitan reilut 300 juttua ja niitä lueskellaan lähes 30 000 kertaa. Aina kun minulla meinaa loppua usko ja tahto tähän touhuun, niin joku laittaa mukavaa palautetta ja niin minä taas jaksan kiitoksen voimalla jatkaa.

Kulunut vuosi tuntuu käsittämättömän pitkälle ja tapahtumarikkaalle ajanjaksolle. Olo on kuitenkin paljon rauhallisempi ja seesteisempi kuin vuosi sitten. Koti on nyt täällä ja nautimme elämästä päivä kerrallaan ja yritämme olla murehtimatta huomisen haasteista. Olen monesti miettinyt, miten hyvä on kun ei tiedä tulevasta, vaan herää aina uusin silmin uuteen aamuun.

Tänään katselimme tuntitolkulla itsenäisyyspäivän vastaanottoa  koko komppanian voimin ja nautimme siitä suunnattomasti. Ainoa mikä riipaisi, oli jonkun nuoremman sukupolven edustajan haastattelu ja hänen hyvin epämääräinen käsityksensä itsenäisyyden merkityksestä. Ajattelin siinä itsekseni, että jos ei meidän lapset tässä ulkomailla asumisessa ole mitään muuta oppineet, niin ainakin arvostamaan koti-Suomea ja suomalaisuutta ylitse kaiken.