Vuosi vaihtuu

Eipä ole vielä ehtinyt kummoisempia perinteitä kertyä uuden vuoden vastaanottoon tällä mantereella. Vuosi sitten tavoitteena oli pysyä iltakahdeksaan hereillä ja sekään ei ihan kaikilta onnistunut. Tänä vuonna voi toki yrittää pistää paremmaksi ja valvoa himpun verran pitempään, mikä hyvässä seurassa onnistuneekin mainioisti.

Täällä ei raketteja poksautella ollenkaan Suomen meininkiin. Raketteja ei ole kaupoissa myytävänä, eikä täällä juuri missään ole kaupungin järjestämiä ilotulituksia. Tunnin ajomatkan päästä San Franciscosta löytyisi sitten maailmanluokan rakettishow, mutta sinne on menossa muutama satatuhatta muutakin rakettifania.

Uuden vuoden lupaukset eivät ole meikäläisen heiniä, mutta aina voi miettiä, mitä voisi tulevaisuudessa tehdä paremmin. Toivoisin itselleni entistä parempaa kykyä vapaakellua elämän aallokoissa. Ei haittaa vaikka jalat ei aina ylläkään pohjaan, riittää jos pää pysyy pinnalla. Sen kun oppisi, että on turha huokailla huomisen huolia tai märehtiä menneitä murheita, niin sillä pötkii tulevana vuonna pitkälle.

Purkutuomio

Tonttuleipomossa valmistui meille tänä jouluna ihan kaksi originellia piparkakkutaloa: yksi ihan perinteisestä piparitaikinasta ja toinen mausteeton albiinoversio. Tänä vuonna talot olivat varsin matalia, mikä on fiksu valinta näin maanjäristysalueelle.  Toinen taideteoksista sai vaikutteita eläintarhavierailulta ja sen pihalta löytyi iloinen makiperhe. Tuttun tapaan talot itse ja varsinkin pihamaat koristeltiin yltiöpäisellä karkkimäärällä.

Rakennusvaihe ei sujunut tälläkään kertaa ilman dramatiikkaa vaan esikoinen onnistui polttamaan kätensä tulikuumalla sokerilla. Nyt mestarileipurilla on sormissaan komeat rakot, joita voi sitten iltapuhteena nuppineulalla tyhjennellä. Eilen sitten koitti se kauan odotettu hetki, että julistimme piparkakkutaloille purkutuomion. Kyseessä on kyllä sen verran makea herkku, että omalla porukalla sitä ei saa päivässä tuhottua maan tasalle. Saa nähdä täytyykö hälyttää apujoukkoja paikalle.

Paluu rannalle

 

Nyt oli päässyt livahtamaan laittoman pitkä aika edellisestä rantareissusta. Tasan vuosi sitten kävimme ensimmäistä kertaa Tyynen Valtameren rannalla ja tänään teimme paluun tismalleen samaan paikkaan Santa Cruziin. Silloin vuosi sitten meillä oli yksi korvatulehduspotilas mukana, joten visiitti oli hyvinkin äkkinäinen mutta kovin elämyksellinen.

Tällä reissulla sää oli kesäisen lämmin, paikalla oli niin auringonpalvojia kuin muutama surffaaja. Näillä rannoilla saa olla virtauksien kanssa todella tarkkana ja vartiomattomilla kohdilla on varsin riskialtista mennä uittamaan varpaitaan mereen. Meillä pysyi kengät jalassa, mutta muuten kyllä käärimme lahkeita ja hihoja oikein urakalla. Jälleen kerran tuli sellainen olo, että tänne täytyy tulla useammin, jotakin niin maagista valtameren aalloissa ja kuohuissa on.

Vuosipäivä

Tässä jossakin vaiheessa iltaa tajusimme, että tänään tulee tasan vuosi siitä kun meidän konkkaronkka jalkautui tälle mantereelle. Enpä muista eläessäni olleeni niin pöllähtänyt, kun mitä olin kömpiessäni San Franciscon lentokentällä Limousinen kyytiin. Olin koonnut kaiken tarmoni ja jaksamiseni siihen, että saamme kaikki asiat lähtökuntoon Suomessa ja selviämme lentokoneeseen. Lentomatka oli sitten legendaarinen, siitä piti huolen reissukoiramme, jolta tursui lentojen aikana tavaraa kummastakin päästä. Ensimmäinen aamu oli totaalinen päivä nolla meikäläisen uudessa elämässä.

Kulunut vuosi on ollut sanonkuvaamaton elämys - täyttä elämää ja täynnä tapahtumia. Kummasti sitä sitten vaan sai alkuhämmennyksen jälkeen arjesta kiinni ja nyt tässä kotisohvalla istuessa on ihan sellainen olo, että elämän ohjakset on sangen hyvin kätösissä.  Paljon olemme oppineet, mutta toisaalta tajuaa myös sen, että kuinka vähän oikeastaan tiedämme. Täällä ei varsinaisesti ole sammaloitumisen vaaraa, sen verran arki tarjoaa varmasti jatkossakin haasteita.

Eilen meille kokoontui joukko suomalaisia tuhomaan loput jouluherkut  ja miettimään mailman menoa. Tähän täytyy nyt todeta, että jokainen ihminen on laulun arvoinen ja pienen elokuvan saisi kyllä koottua jokaisen täällä olevan suomalaisen perheen elämästä. Kaikki ovat tehneet elämässään rohkeita ratkaisuja ja uskaltaneet hypätä tuntemattomaan kohti uusia seikkailuita. Kokemusten rikkaudella on kuitenkin hintansa, joka jokaisen kiertolaisen täytyy maksaa. Kaikkiin tukikohtiin, joihin juurensa kasvattaa, jää myös pala sydäntä. Lasten kohdalla miettii sitä, että missä vaiheessa siivet alkavat olla vahvemmat kuin juuret ja kuinka kauas kotipesästä ne voivat heidät aikanaan lennättää.

Tontut trampalla

 

Tontut olivat jättäneet aattoillan suurimman paketin autotalliin ja meiltä meinasi se ihan unohtua joulutohinoissa. Päätontun muisti palaili kuitenkin pätkittäin illan hämärtyessä ja lapset järjestettiin pikavauhtia autotalliin eteen pituusjärjestykseen ja sitten rullaattiin autotallin ovi auki ja tsadam: siellähän köllötteli hartaasti ikävöity trampoliini tiukassa paketissa.

Aamu alkoikin sitten iloisissa asennuspuuhissa. Tonttulauma puuhasteli sulassa sovussa isätontun johdolla ja äititonttu keitteli riisipuuroa kotilieden ääressä. Puolenpäivän jälkeen trampoliini oli kasassa ja sitten alkoi riemukas testaaminen. Koko joulupäivä on mennyt sitten nuorison pomppiessa ja poukkoillessa aurinkoisessa kesäsäässä. Olen todella kiitollinen kotijoukkojeni sopeutumiskyvystä. Tästä Kalifornian joulusta tuli todella erilainen, mutta hyvin lämminhenkinen ja perhekeskeinen, ja omalla tavallaan oikein ikimuistoinen. Paljon perinteitä, roimasti riemumieltä ja ripaus rohkeutta rikkoa rajoja - siinä resepti onnistuneeseen joulumieleen.

Lämmintä joulumieltä

 

Olemme pitkin kulunutta vuotta olleet huolissaamme, miten käy meidän joulumielen täällä kaukana koti-Suomesta. Minä olen onnistunut viettämään joka ainoan elämäni joulun lapsuuden kodissani sukulaisten ympäröimänä. Lapset ovat koko joulukuun kovasti muistelleet jouluaattoja mummun luona ja ikävöineet lunta. Sain viisailta Suomi-rouvilta vinkkejä, kuinka taistella jouluista koti-ikävää. Olemme aseistautuneet kaihomieltä vastaan kahdella joulukuusella, rönsyilevän runsailla koristeilla sekä ylettömällä ja alituisella joululaulannalla. Viime päivinä reseptiin on lisätty vielä tainnuttavan ihanat joulutuoksut piparihöyryistä lanttulaatikon mehevään aromiin.

Aloitimme aattoaamun Skype-puhelulla veljeni kotiin, jonka sohvalta löytyi kaikki armaat lähisukulaiset. Sitten suunnistimme ystäväperheen luo joulupuurolle ja reippaalle helteiselle kävelylenkille, jonka jälkeen lapset halusivat pulahtaa uimaan alle 10-asteiseen uima-altaaseen ja välillä porealtaaseen lämmittelemään. Eipä ollut uima-altaalle sen isompaa tungosta, mutta tämä touhu kävi oikein hyvin korvikkeena joulusaunalle ja hangessa kierimiselle.

Kotiin palattuamme vietimme hartaan joululaulutuokion, jonka jälkeen oli aika jakaa lahjat. Nöyrä kiitos kaikille kummeille ja muille tontuille, jotka muistitte meitä jouluna. Meillä on tällä hetkellä taatusti länsirannikon kahdehdittavin suomalainen karkkivalikoima. Nyt illan hämärryttyä meillä on oikein hyvä ja lämmin mutta hieman kaihoisa joulumieli. Upouudet mummun kutomat villasukat jalassa käperrymme sohvalle katsomaan lahjaksi saatua suomalaista jouluvideota ja lähetämme ajatuksen siivin jättimäisen jouluhalin kaikille teille, meille niin tärkeille ihmisille.

Vihannesbingo

 

... on sellainen ulkosuomalaisen joulunalusleikki, johon tarvitaan vähintään kaksi pelaajaa. Ideana on yrittää etsiä amerikkalaisesta ruokakaupasta aineksia suomalaisiin jouluruokiin. Toinen pelaaja lähetetään ostoslistan kanssa palloilemaan kaupanhyllyjen sekaan ja kotipesässä oleva pelaaja etäohjeistaa häntä kännykän avulla. Pelin vaikeusastetta voi nostaa siten, että yrittää löytää kaikki ainesosat mausteettomina.

Peliin mahtuu muutama tosi paha kompa. Otetaanpa esimerkiksi kaikille suomalaisille tuttu juures lanttu. Koulussa meille on opetettu, että kyseisen vihanneksen englanninkielinen käännös on swede, joka hilpeästi muistuttaa meidän armasta länsinaapuriamme. Tämä ei kuitenkaan ole kelvannut amerikkalaisille, vaan he ovat hatusta tempaisseet sanan rutabaga, joka kuulostaa jollekin rutonsukuiselle sairaudelle. Meillä on joka tapauksessa tällä hetkellä rutabagaloota uunissa paistumassa ja aiomme syödä sitä ihan pokkana huomenna lanttulaatikkona.

Rosollia varten piti  saada metsästettyä myös punajuurta, jonka olin jo huomaavaisesti kääntänyt kauppatontun ostoslistaan. No eihän sieltä kaupasta mitään beetrootia löytynyt, mutta tarkkasilmäinen ritarini huomasi vihannesosastolla jonkun punajuurta muistuttavan rehun. Lapussa luki että greens Swiss chard ja minä sitten sitä googlettamaan, että voisiko se mitenkään mennä punajuuresta. Osui ja upposi, ja nyt meillä on rosolli muhimassa jääkaapissa.

Joulutarkastus eläintarhaan

Tänään päätimme huilata jouluvalmisteluista ja käydä tarkastamassa San Franciscon jouluilmeen. Teimme rivakan läpiajon rannan kautta pitkin maisemareittiä (Scenic Route) ja ihailtavaa riitti maisemissa ei niinkään joulukoristeissa. Kerta toisensa jälkeen minä julistan San Franciscon lempisuurkaupungikseni, on se vaan niin ainutlaatuisen moni-ilmeinen ja maisemiltaan kiehtova.

Ykköskuskilla oli takataskussa mukana kaikki moninaiset vuosikortit, joita olemme vuoden aikana ehtineet hamstrata. Takapenkki äänesti yksimielisesti päivän kohteeksi eläintarhan ja etupenkki komppasi, koska sää oli kesäisen lämmin ja aurinkoinen. Kävimme aluksi tervehtimässä poroja ja sen jälkeen kävimme moikkaamassa lempiotuksiamme makeja, jotka ovat kotoisin samalta Madagascarin saarelta, kuin karvakorvamme Rosien esi-isät. Voin vain kuvitella, miten mahtava meininki niillä on ennen muinoin ollut villinä viidakossa. Vakiokierrokseen kuuluu ehdottomasti myös pingviinit, kylpemistä rakastava virtahepo ja muurahaiskarhu. Tällä kertaa kävimme myös kurkkimassa vastasyntynyttä gorillavauvaa. Ihana päivä ja illalla oli taas kovasti virtaa joululeivontaan.

Koulupäivä pyjamassa

Harvoin on meidän pikkutonttu ollut niin tikkana kouluaamuna ylhäällä. Tänään oli kauhea kiire kouluun nukkumaan ja herkuttelemaan. Tonttu pakkasi makuupussin, unikavereita, Aksoja ja Geronimo Stiltoneita mukaan ja kiskaisi hupparin pyjaman päälle ja sitten kärppänä koulutielle. Hupasen näköistä porukkaa vaelsi kohti koulua, äitikin olisi kuulema ollut tervetullut luokkaan univetimissä. Iltapäivällä itse rehtorikin oli pyjamassa ja aamutossuissa ohjaamassa stop-merkkinsä kanssa liikennettä.

Täällä ei koulussa puhuta paljonkaan joulusta, sillä läheskään kaikki oppilaat eivät oman uskontonsa puitteissa juhlista meidän suurinta kirkkopyhää. Joka paikassa toivotellaan "Happy holidays!" eikä niinkään joulumieltä. Kuopus oli tänään ihmeissään, kun puolet luokasta ei antanut opettajalle joululahjaa, koska eivät itse juhli joulua. Jotenkin tuntuu että meille suomalaisille joulu omine herkkuineen ja perinteineen on aika paljon isompi juttu kuin täkäläisille. Täällä on kaikennäköistä Halloweenia ja Thanksgivingiä valaisemassa pitkää syksyä, mutta Suomessa odotetaan koko ajan vaan suurella hartaudella joulua.

Jouluvalojen ilotulitusta

Poschun meni tänään huoltoon ja ritari tuli kotiin komealla vuokramustangilla, mikä tarkoitti sitä, että pojat piti viedä ajelulle. Ajattelin lyödä useamman kärpäsen yhdellä iskulla ja päätimme käydä ihailemassa läheisen Vasona Parkin kuuluisia jouluvaloja. Puistossa on reilun 1,5 mailin mittainen autoilureitti, joka on koristeltu jouluvaloin oikein amerikkalaiseen tyyliin mitä ihmeellisimmillä teemoilla. Sieltä löytyi kalastavia joulupingviinejä, koripalloilevia joulupukkeja, Loch Nessin hirviö ja lauma jouluisia dinosauruksia, jotka päästelivät omituisia muinaisääniä. Ällistelyksi meni jälleen kerran, ei ihan yltänyt ihailun puolelle, sen verran sekava sillisalaatti oli kyseessä.

Kauneimmat joululaulut

Maailma on pullollaan kaunista musiikkia ja joululaulut on sen aatelia. Niille antaa vielä ihanan sokerihuurrutuksen se tosiasia, että niitä saa laulella ja kuunnella vaan joulun tienoilla. Joululauluista löytyy upeita melodioita ja koskettavia sanoituksia mutta ennen kaikkea saavitolkulla tunnelmaa. Yksi jännä erityispiirre joululauluissa on se, että niitä tekee mieli laulaa laumassa.

Viime perjantaina meillä oli läheisessä luterilaisessa kirkossa kauneimmat joululaulut -tilaisuus suomalaisen papin ja kanttorin johdolla. Paikalle ilmestyi noin 130 suomalaista ja kuopuskin pyöritteli silmiään väenpaljouden edessä. Meillä oli kuoro kasassa rippikoululaisille vahvistettuna ja oi sitä laulamisen riemua! Minulla meinasi vaan hiipiä ikävä puseroon, kun muistelin viime vuoden joulukonserttia kamarikuoro Aioloksen rivissä. Tänään kokoonnuimme pienemmällä kokoonpanolla joululaulelemaan meille pianon säestyksellä ja taas tuli niin lämmin ja jouluinen mieli.

Monen ulkosuomalaisen lempikappale on Sylvian joululaulu, joka sanoitus aukeaa usealle vasta siinä vaiheessa, kun kotimaan tomut on karistettu kengänpohjista. Muistan itsekin lapsena ihmetelleeni moista ruikutusta ja vaikerrusta, joka ei mielestäni kuulu jouluun ollenkaan. Tällä kiertolaisen elämänkokemuksella voin kuitenkin samaistua sanoittajan koti-ikävän tunnelmiin ihan eri tavalla.

Hajuvaara

Aamulla käväisin hammaslääkärissä kidutettavana ja kotipihaan saapuessa havaitsin pistävän savun hajun. Ensimmäinen ajatus oli, että joku sähkölaite on kärähtänyt sisällä ja koiraraukka makaa siellä tajuttomana myrkkykaasuissa. Heti ensinuuskaisulla havaitsin kuitenkin, että sisällä on kaikki kunnossa ja haju tulee ulkoa. Näinä nopean tiedonvälityksen päivinä netistä löytyy heti selitys oudolle ilmiölle. Syntipukiksi paljastui metallinkierrätyslaitoksella riehunut tulipalo, jonka myrkkykaasut levisivät tuulten mukana laajalle alueelle Piilaaksoon. Toisella suunnalla valtameren puolella riehuvat metsäpalot toivat lisäksi omat savut tähän soppaan.

Meillä olisi tänään ollut kuopuksen koulussa juoksukerhoa, mutta se oli peruttu huonon ilmanlaadun vuoksi. Kyllä kävi opettajia sääliksi, sillä aamupäivällä koululla oli ollut Code Red -suojautumisharjoitukset ja lapsilla oli kierrokset sangen korkealla. Opettaja oli kertonut, että varsinaisa vaaratilanteita on koululla ollut harvoin. Muutaman kerran oppilaat on lukittu luokkiin, koska pihalla on hiippaillut kojootti tai pesukarhu (?) ja kerran on hälytys tullut läheisen pankin ryöstön vuoksi. Saratoga valittiin muuten muutama viikko sitten Amerikan turvallisemmaksi kaupungiksi ja meidän koulupiiri on kuulema koko valtakunnan suosituin vanhempien keskuudessa.

Grinch-kemuissa

 

Viime lauantaina pääsimme Grinch-kekkereihin ritarin työpaikalle. Suomalaisella logiikalla kyse oli firman pikkujouluista, mutta mikä lie virallinen nimike ollutkaan. Enpä muista milloin olisin viimeksi ollut pukukoodillisissa avec-juhlissa, ihan piti googlettaa, että mikä kolttu olisi osuva ja asianmukainen.

Juhlapaikka oli koristeltu todella taitavasti amerikkalaisen klassikon Dr. Seussin kirjoista tutulla Grinch-teemalla. Grinch on siis se ärjy vihreä tyyppi, joka vihaa joulua ja haluaa varastaa sen. Juhlassa seikkaili mukana myös Seussin kirjoista ja elokuvista tuttuja hahmoja, joiden kanssa meidän piti onnistua valokuvauttamaan itsemme. Kolmella potretilla sai sitten lunastettua itselleen pienen lahjan. Kaupungin pormestari innostui lämmittelemään käsiäni niin uutterasti, että meistä otettiin ihan ylimääräinen kaverikuva.

Pakko laitaa loppukevennyksenä kuva meidän omasta Dr. Seuss -henkisestä karvaturristamme: koiraprinsessa Rosie kylvyn jälkeen ilman pinniä.

Kuusimetsällä

 

Pitkin syksyä olemme sillä silmällä katselleet joulukuusifarmeja, että olisipa kiva käydä joulun alla metsästysretkellä. Tänään suuntasimme auton nokan kohti meidän lähivuoria Skyline Boulevardille kuusenhakuretkelle. Vastaan tuli huimapäisiä kuusenkuljetusviritelmiä auton katoille kötystettynä. Monissa autoissa ei ole kattotelineitä, joten katon yli on vaan heitetty viltti suojaksi ja sitten on kietaistu köysi kuusen ympärille ja sidottu sisäkautta kiinni.

Voi että oli mukavaa hommaa tuo kuusenmetsästys! Aluksi saimme sahan käteen ja sitten lähdimme etsimään sitä valioyksilöä, joka sai kunnian tulla tuomaan kuistillemme jouluilmettä poron viereen. Pojat leikkivät aivan onnessaan piilosta kavereiden kanssa ja me haahuilimme kuusien seassa paahtavassa auringonpaisteessa. Mitä lie näyttänyt lämpömittari, mutta hiki tuli ihan T-paita päällä kävellessä.

Valinnanvaraa oli kyllä reilusti, oli monenkokoista ja -sävyistä kokelasta. Hinta normikuusesta koosta riippumatta oli 50 taalaa ja hopeansävyisestä kymppi lisää. Amerikkalaiset lajitoverimme ottivat retkestä kaiken ilon irti ja kokeneimmat kehäketut olivat ottaneet eväskorin ja piknikhuovan mukaan ja viettivät koko perheen voimin joulukuista eväsretkeä. Ritarini muisteli edellistä kuusenhakureissuaan vuonna miekka ja kypärä Oulun arktisella leveyspiireillä Sanginsuun metsässä metrisessä hangessa 30 asteen pakkasessa. Jonkun verran erilaista on tämä kuusenmetsästys Kalifornian auringon alla.

Mikä ei kuulu joukkoon?

Nyt on tällä Kalifornian tontuilla ollut sellaiset tohinat viime päivinä, ettei tässä ehdi blogiakaan päivittelemään. Tarkempaa raporttia tulee kunhan tässä vähän meno laantuu. Tänään täytyi oikein tempaista päiväunet, että jaksoi suunnata kulkunsa illan rientoihin. Kuopus toi minulle ruhtinaallisen määrän unikavereita takaamaan makoisat nokoset. Pehmolelujen joukkoon oli eksynyt yksi vierailija, jota en ensi silmäyksellä hoksannut. Onneksi en retkauttanut täydellä painolla läjän päälle.

Rytinää ja ryskettä

 

Iltojen jäähdyttyä meillä on ollut sangen rauhallista, kojooteistakaan ei ole kuulunut ulvahdustakaan. Tässä eräänä iltana rauhan rikkoi iso rysäys, joka kantautui takapihan uumenista. Talon pienin ja isoin mies sinkosivat pihalle tutkimaan pamauksen lähdettä ja talomme takana kulkevalta tieltä löytyi auto törmänneenä puuhun.

Isompi ritari kiiruhti paikalle tarkistamaan tilanteen ja paikalta löytyi kaksi nuorehkoa miestä. He olivat oikein käsipäivää kiittäneet avuntarjouksesta ja kertoneet että kellään ei ole hätää ja poliisi on jo kutsuttu paikalle. Ritari palasi kotiin ja jäi tarkkailemaan tilannetta.

Eihän sinne mitään poliisia tullut ja miehetkin katosivat paikalta jäljettömiin. Paikalle jäi töröttämään vain katkennut puu ja ruttuinen auto. Ritari otti ja pirautti poliisille ja eipä aikaakaan kun lauma sheriffiautoja karautti paikalle. Yksi partio soitteli jo matkalta ja kyseli havainnoista, ja aikoi palata tarvittaessa asiaan. Siinäpä se yö sitten kului poliisiautojen ovenpauketta ja lava-auton örinää kuunnellessa. Aamulla paikalla ei ollut jälkeäkään, katkenneet puutkin oli roudattu yön pimeydessä pois. Aikamoisen napakkaa toimintaa, taitaa olla aika rutiininomaista hommaa täkäläisille viranomaisille.

Halki Kalifornian

Kuopuksen luokka on tämän syksyn uutterasti opettelut kotiosavaltiomme ominaispiirteitä. Tänään heidät sitten vietiin kahden ja puolen tunnin interaktiiviselle mielikuvitusmatkalle ympäri Kaliforniaa ja vanhemmat olivat tervetulleita siipeilemään mukaan. Jälleen kerran minä olin mykkänä ihailusta, kun seurasin vierailevan tähden pedagogisia otteita. Kertakaikkisen hauskan toiminnallinen oppimistuokio, joka sai tällaisen kalkkiaivoisen kotirouvankin oppimaan monta uutta asiaa.

Täällä ei odotetakaan, että lapset jaksaisivat hiljaa kuunnella opettajan jorinoita kovinkaan pitkään ilman että pääsevät hihkumaan, pomppimaan ylös tai olemaan jotenkin muuten aktiivisia. Ja kaikista jännintä on se, että homma on totaalisesti hallinnassa ja kaikki ovat tosi tarkkoina ja motivoituneita oppimaan. Jotkut hommat tehdään koko porukalla, osa pienemmissä ryhmissä ja jotkut jutut yksin.

Historiallisiin vaatteisiin pukeutuneille oppilaille oli jaettu etukäteen tietyt avainsanat, joiden määritelmät he olivat opetelleet ulkoa, samoin vastauksen aiheeseen liittyvään kysymykseen. Kun jutun juontaja mainitsi avainsanan ensimmäistä kertaa, niin kyseisen sanan opetelleen piti livahtaa salaman nopeudella asiantuntijatuoliin ja sanoa määritelmä. Kysymykseen piti vastata kokonaisella lauseella, muuten sai taikasuihkepullosta suihkauksen.

Lopuksi oppilaat kokosivat lattialle jättipalapelin Kaliforniasta ja saivat vuorotellen löydä laittamassa karttaan oikealle kohdalle erilaisia esineitä. Esimerkiksi Los Angelesin kohdalle piti laittaa läjä pikkuautoja ja Death Valley'iin luuranko. Aina välillä ohjaaja kertasi juuri läpikäytyjä asioita, mutta juttuihin lipsahti pieniä asiavirheitä, kuten Sick Valley, jotka oppilaiden piti bongata.

Jäätymisvaara

Ei sitä voi kuvitella, miten täällä Kaliforniassa palellaan sisätiloissa. Suomessahan voi muistaakseni talvella hipsutella vaikka T-paita päällä kotosalla, mutta ei totta tosiaan täällä. Paksun hupparin ja collegepöksyjen kaveriksi tempaisen vielä mummun kutomat pitkät villaiset polvisukat ja sohvalla istuessa saa varustukseen lisätä vielä lämpimän viltin.

Kuopuksen huoneeseen piti ostaa ylimääräinen lämmitin puhaltamaan, kun huone sijaitsee talon päässä ja siinä on kolme kylmää ulkoseinää, joista yksi on lasista liukuovea. Suomessa käytetyt täkit eivät tahdo riittää, vaan lapset lisäävät päiväpeittoja ja vilttejä lämmikkeeksi. Aamuisella lenkillä löytyi jopa jäätä maasta, kääk!

Neulatyynynä

 

Meidän perheen mega-allergikko kävi viime viikolla allergiatesteissä, jotta saatiin koulua varten ajan tasalla olevaa tietoa. Testit piti jakaa kahdelle päivälle, jotta ihoa riitti kaikkia mahdollisia testattavia varten. Mitään uutta ja ihmeellistä ei tuloksissa ollut, nyt toki saimme todistusaineistoa tästä erittäin harvinaisesta sitrushedelmäallergiasta, joka täällä Kalifornian hedelmälaaksossa aiheuttaa aikamoisia ongelmia.

Mielenkiintoista oli kuitenkin, että yhden vuoden aikana meidän allergikkomme on ehtinyt herkistyä joka juukelin ruoholle, puulle ja pensaalle, mitä ikinä tohtori keksikin testata. Joten perheemme jo ennestään mittavaan allergialistaan lisätään nyt uusina mm. täkäläinen kataja, musta saksanpähkinä, jalava, oliivi, vaahtera, akaasia, silkkiäispuu ja poppeli. Nyt ei sitten muuta kuin odottelemaan kevään siitepölykautta.

Joulukuusikandidaatteja

Meidän muovikuusi ei lähtenyt Suomesta mukaan, joten jostakin pitäisi löytää jouluksi uusi tilalle. Tarjontaa täällä on luonnollisesti runsaasti, melkein vähän liikaakin. Muovikuusissa on yleensä valot kiinteästi mukana ja siinä on ensimmäinen mietittävä asia, että kuinka riemunkirjavan valaistuksen kuuseensa haluaa. Sitten on tarjolla valmiiksi hajustettuja kuusia, jotka on ruiskuteltu kuusentuoksuesanssilla. Se ei ole oikein varteenotettava vaihtoehto meille, sillä juuri allergioiden vuoksi jouduimme aikanaan luopumaan aidosta kuusesta.

Viimeksi täynnä kävimme taas muutamassa uudessa kohteessa tutkailemassa kuusivalikoimaa. Tähän mennessä on tarttunut mukaan vain valkoinen minikuusi, jonka neiti koristeli makeilla koristeilla ja laittoi työpöytäänsä koristamaan. Aika herkullisen näköinen viritelmä!

Jouluparaati

Aamupäivällä meidän naapurikaupungissa Los Gatosissa järjestettiin jouluparaati, jota päätimme lähteä tutkailemaan. Emme perehtyneet asiaan etukäteen sen tarkemmin, ajattelimme vaan mennä keskustaan ja seurata muita ihmisiä. Heti kun pääsimme paikan päälle niin hoksasimme, että kyseessä on keskivertokissanristiäisiä isompi tapahtuma.

Jälkeenpäin luin nettilehdestä, että tapahtuma on suurin jouluparaati länsirannikolla ja tänäkin vuonna mukana oli noin 250 ryhmää. Ihmisiä paraati kerää paikalle vuosittain noin 20 000 esiintyjät mukaan lukien. Kulkueessa oli mukana kaikki mahdolliset paikalliset järjestöt ja kuppikunnat purjehdusseurasta eri partio-osastoihin. Sekaan mahtui koirakerhoja ja hevosharrastajia ja tanssijoita joka lähtöön. Musiikkiakin oli tarjolla yllin kyllin säkkipillipoppoosta koulujen marssibändeihin. Löytyipä joukosta BMX-temppuilijoitakin, jotka olivat kovasti meidän poikien mieleen. Mielenkiintoinen ja mieleenpainuva kokemus, kyllä nämä amerikkalaiset osaavat pitää mukavasti hauskaa yhdessä.

Oi maamme Suomi

Tämä blogi täyttää tänään yksi vuotta. Tasan vuosi sitten kirjoittelin Oulussa lähtölaukausta, ulkona oli 20 astetta pakkasta ja evakkoasunnon ikkunasta aukeni talvinen satumaa. Nyt ollaan Kaliforniassa, toisella puolella pohjoista pallonpuoliskoa, ja ensimmäistä kertaa kuulen kaatosateen ropisevan kattoon. En olisi ikipäivänä uskonut, että vuoden aikana kirjoitan reilut 300 juttua ja niitä lueskellaan lähes 30 000 kertaa. Aina kun minulla meinaa loppua usko ja tahto tähän touhuun, niin joku laittaa mukavaa palautetta ja niin minä taas jaksan kiitoksen voimalla jatkaa.

Kulunut vuosi tuntuu käsittämättömän pitkälle ja tapahtumarikkaalle ajanjaksolle. Olo on kuitenkin paljon rauhallisempi ja seesteisempi kuin vuosi sitten. Koti on nyt täällä ja nautimme elämästä päivä kerrallaan ja yritämme olla murehtimatta huomisen haasteista. Olen monesti miettinyt, miten hyvä on kun ei tiedä tulevasta, vaan herää aina uusin silmin uuteen aamuun.

Tänään katselimme tuntitolkulla itsenäisyyspäivän vastaanottoa  koko komppanian voimin ja nautimme siitä suunnattomasti. Ainoa mikä riipaisi, oli jonkun nuoremman sukupolven edustajan haastattelu ja hänen hyvin epämääräinen käsityksensä itsenäisyyden merkityksestä. Ajattelin siinä itsekseni, että jos ei meidän lapset tässä ulkomailla asumisessa ole mitään muuta oppineet, niin ainakin arvostamaan koti-Suomea ja suomalaisuutta ylitse kaiken.

Piparin tuoksua, tonttujen juoksua...

Tänään on ollut aromit meidän talossa kohdallaan ja tonttukin on ollut varsin aikaansaapalla tuulella. Kyllä tämä joulunalusaika on aistimaailmaltaan niin kokonaisvaltaista, piparin tuoksu nostaa kerta kaikkiaan joulufiiliksen kattoon. Teimme jo hyvissä ajoin joulun alla pyhiinvaellusmatkoja paikalliseen IKEA:n ruokaosastolle, kuten kunnon ulkosuomalaisen rutiineihin kuuluu. Sieltä tarttui mukaan suomalaiseen makuun glögiä, piparitaikinaa ja puolukkahilloa.

Onnellisissa piparihöyryissä päätimme leipaista jouluradion tahtiin myös torttuja, jotka onnistuivat yli odotusten. Hillon keitimme kuivatuista luumuista ja taikinaa löytyi ihan lähikaupan pakasteosastolta.Nyt on ihan epätodellisen jouluinen olo ja ulkonakin taitaa olla jo pakkasta. Tonttu sai tänään Suomen paketit liikkeelle, joten nyt vaan pitämään peukkuja, että lähetykset ehtivät jouluksi perille.

Tonttujen tuomisia

 

 

Tontut taitaa olla tälläkin mantereella jo hereillä, tällainen löytyi päivällä oven takaa. KIITOS tontuille! Tätä me sitten ravistelemme ja helistelemme jouluaattoon asti. Kiireisimmät tontut olivat jo ehtineet lähettämään meille etukäteen joulukalentereita, todella huomaavaista toimintaa.

Me uskollisesti seuraamme joka päivä Tonttu Toljanterin tekosia ja kuuntelemme Jouluradiota. Vaikka paikallisradiokin on muuttunut aivan jouluiseksi, niin silti tarvitsemme aimo annoksen suomalaisten perinnettä, jotta saamme tunnelman kohdalleen. Meiltä löytyy kyllä myös saksalainen adventtikranssi ja  kalenteri, jossa on pieni kirja jokaiselle päivälle. Viimeksi tänään muistelimme kaiholla Ulmin joulutoria aaseineen ja lampaineen sekä Pyhää Nikolausta. Saa nähdä mitä tästä amerikkalaisesti joulusta jää meidän sydämiimme asustamaan.

Shortsit jäähylle

Tämä oli pikkukollin vaatetus vielä viime sunnuntaina eli joulukuun ensimmäisenä päivänä: T-paita, shortsit ja varvastossut. Tänään viileni jo huomattavasti ja lähipäiviksi luvataan jäätävän kylmää säätä, yöksi jopa pakkasta!! Mehän jätimme kaikki autonikkunan rappauslaitteet fiksusti Suomeen, joten melkoiseksi raapimiseksi voi aamulla mennä.

Meidän keskimmäinen on sitkeästi pyöräillyt shortseilla kouluun, mielellään T-paidassa ja ilman hupparia. Tänä aamuna sain käyttää koko arvovaltani, jotta sain neuvoteltua pitkät housut jalkaan. Huomisaamusta varoittelin jo etukäteen, että voimme joutua vääntämään kättä takin käytöstä. Yritin vakuutella, että ei Suomessakaan kukaan kulje pikkupakkasella puolialasti kouluun ja välitunneillakin on jo näillä keleillä pipopakko. On tämä älytöntä meininkiä, että meillä keskustellaan shortseilla laittamisesta talvitelolle.

Kanjonifaktaa

Grand Canyonin strategiset mitat: pituus 446 km, keskimääräinen leveys 16 km. Ikää kanjonilla on tiedemiesten arvion mukaan 6 miljoonaa vuotta, sen verran aikaa Colorado-joki on tarvinnut, jotta on saanut kaiverrettua yhden mailin eli 1,6 km syvyisen kanjonin.

Väritykseltään Grand Canyon on kiehtova, minulla tulee siitä jotenkin mieleen Katti Matikaisen punakeltaraidallinen turkki. Alimmaiset ja vanhimmat kerrokset on vaatimattomasti noin 2 miljardia vuotta vanhoja. Punainen leveähkö vaihtiraita on nähnyt vaivaiset 300 miljoonaa kesää ja talvea. Ylin kuopuskerros on sitten noin 250000000-vuotias ja siihen on kertynyt kaikenlaista moskaa muinaisista aavikoista, meristä ja soista.

Kirje jouluradiolle

Armas jouluradio,

Kiitos kun tuot meille lämmintä, leutoa ja henkäystä hellää joulunodotukseen täällä kaukana Kaliforniassa. Tänä aamuna aivan kädet vavisten puristin iPadiä, kun naputtelin jouluradio.fi:tä ja meinasin aivan pyörtyä onnesta, kun ensimmäiset sävelet kajahtivat ilmoille. Taivaallinen tunne!

Alkuhurmoksen jälkeen mieleeni hiipi havainto siitä, että jotakin on vakavasti pielessä. Katse harhaili ulos ikkunasta ja pysähtyi kotipalmuumme, joka paistatteli jokapäiväisessä auringonmollotuksessa. Veisasin juuri suurella paatoksella lumesta ja pakkasesta ja jotenkin tunnelma lässähti pahemman kerran.

Nyt minulla olisikin kaino pyyntö. Olisiko mahdollista saada meille lumettomilla seuduilla asuville ulkosuomalaiselle hieman muokattu versio kotoisista joululauleloista? Ihan noin ensi alkuun pyytäisin teitä sensuroimaan kaikki liiallista koti-ikävää herättävät kylmät sanat, kuten lumi, pakkanen, hanki, nietos, jäätynyt, tuisku ja kuura. Ne voisi korvata vaikka ihan tylsästi piip-äänellä. Myös värin valkoinen pyytäisin teitä mahdollisuuksien mukaan muuttamaan mielellään vihreäksi.

Näin saisimme ihan kivuttoman version esimerkiksi iki-ihanasta joululaulusta Varpunen jouluaamuna: PIIIIP on jo peittänyt kukat laaksosessa, järven aalto PII-II-IP PIIP-PIIP PIIP-IIP PIIP-PIIP, varpunen pienoinen syönyt kesäeinehen, järven aalto PII-II-IP PIIP-PIIP PIIP-IIP PIIP-PII. Tai sitten: Vaain vihreeääätä jooouluuaa... 


Kiittäen ja kumartaen,
Joululaululintunen