Enää kaksi piikkiä aamukammassa jäljellä. Muuttoa on tehty jo syyskuusta lähtien ja nyt alkaa tuntua sille, että on valmis lähtemään. Sitä mukaa kun pakollisten ja kiireellisten asioiden lista lyhenee, niin homma muuttuu helposti päämäärättömäksi puuhasteluksi. Kierrokset on koko ajan korkealla mutta tehot vähissä. Löysinpä itseni eräänkin kerran varastosta törmäilemässä touhukkaana seinästä seinään. Reilu viikko sitten tajusin, että symbioosini muuttolaatikoiden kanssa jatkuu vielä pitkälle ensi vuoteen ja kannattaa ehkä siirtää päähuomio tavaroista ihmisiin.
Viimeisten viikkojen kohtaamiset ovat olleet jäähyväisiä pullollaan. Olemme onnistuneet keräämään tavattoman paljon mukavia ja tärkeitä ihmisiä ympärillemme: lasten opettajat ja uimavalmentaja, tutut ja turvalliset naapurit, minun iki-ihanat kollegat ja oppilaat sekä laulavaiset ystäväni kuorosta ja vielä kirsikkana kakun päällä lähisukulaiset ja sydänystävät. Vaikka olenkin ollut sangen urheana, niin vaara vaanii joululaulujen muodossa. Olen täysin riippuvainen Jouluradiosta, mutta sieltä kaikuvat haikeat ja hartaat sävelmät ovat myrkkyä itsehillinnälleni.
Ihmisten lisäksi pitää hyvästellä myös paikkoja ja painaa mieleen sielunmaisemia. Siinä olen kuitenkin ollut itseni kanssa tosi tiukkana, että puita en ole ruvennut halaamaan. Mutta näin se on, että vasta lähtiessään huomaa, miten lujalla kudelmalla on sidottu kotikontuihin kiinni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti