Uni loppui taas tänä aamuna varhain. Päivät menee mukavasti touhuillessa, mutta jokaisena aamuna tieto äidin lähdöstä jysähtää aina uudelleen päähän, sillä nukkuessa sen saattaa hetkeksi unohtaa. Tämä aamu oli erityisen paha, sillä äiti laittoi aina sunnuntaiaamuisin sähköpostia viikon kuulumista ja samalla sovittiin mahdolliset Skype-treffit samalle päivälle. Tämä oli viimeinen aihe, josta äitini kanssa puhuin tasan viikko sitten. Äiti lupasi kiltisti jatkaa viikkoraportointiaan ja naureskeli vielä, ettei uskalla sitä unohtaa, kun tietää minun heti hälyyttävän koko pienen sukumme, ellei viestiä kuulu.Näitä pullonkauloja riittää loputtomiin, sillä äidin muisto leijuu joka paikassa. Tähän mennessä pahoja paikkoja on ollut ensimmäinen Skype-puhelu veljelleni. Siinä kun virittelin konetta, niin eiköhän näytölle pamahtanut ihana luomukuva ykköskontaktistani äidistä, joka hieman kulmat kurtussa katseli kameransilmään. Kone tiesi kertoa, että äiti on offline eli saavuttamattomissa. Auts! Yhtenä aamuna meinasin henkisesti kompastua Sotilaskoti-tulitikkurasiaan, jota pojat olivat käyttäneet mummun kynttilämuistomeren sytyttelyyn. Lapset ovat nostaneet mummulta saatuja kortteja yöpöydälleen. Kuopus totesi hiljaa itsekseen, että ilman mummua mikään juhla ei tunnu enää samalta. Joulu tulee olemaan aika raskas, samoin äitienpäivä, syntympäivät ja nimipäivät ihan tässä vaan muutamia luetellakseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti