Kojoottien paluu

 

Meidän kotikojootit on tehneet comebackin. Ei mene viikkoa, ettei iltakävelyllä tulisi kojoottiseuraa vastaan. Eräs naapuri raportoi nähneensä kolme pennun lauman liikenteessä, joten pesä taitaa olla jossakin lähistöllä.Tällä kertaa kojoottikohtaamiset ovat olleet varsin sivistyneitä ja vastapuoli on luikkinut vauhdilla karkuun.

Tänä iltana meillä oli ulkoilutuskokoonpanossa perheen esikoinen ja kuopus koripallolta aseistautuneena. Seurue ei ehtinyt kymmentä metriä kotipihasta, kun kojootti pomppasi läheisestä puskasta tielle. Koiraprinsessa ei jälleen kerran tajunnut höykäsen pöläystä uhkaavasta vaarasta, vaan tassutteli tyytyväisenä omaa tahtia. Kuopus oli karjahtanut ja hätistellyt kojootin koripallolla loitommaksi. Sitten seurue oli jatkanut lenkkiä tyytyväisenä ja raportoi kommelluksista vasta kotiin palattuaan.

Lennot varattuna

Jihaa!! Nyt meillä on lennot varattuna Suomeen. Matkaseurueeseen kuuluu myös koiraprinsessa Rosita, jolle toivomme lennolle vähän parempaa vointia kuin tänne tullessa. Lentojen varaaminen koiruudelle oli vähän mutkikkaampaa, mutta ritari kukkui urhoollisesti yhden yön soitellen lentoyhtiöille Suomen päähän.

Kaikki ovat aivan innoissaan Suomen-reissusta, eivätkä malta odottaa kunnes pääsevät tapaamaan reissun pääkohdetta mummua. Meillä on niin monta ihanaa sukulaista ja ystävää, jotka haluaisimme välttämättä tavata. Nyt kun lähtöpäivä on tiedossa, niin tekisi ruveta jo pakkaamaan kasseja. Onneksi meillä on tulossa ihastuttavia vieraita sulostuttamaan lähiviikkojamme.

Puuman pesässä

 

Tässä ei ole viime päivinä ehtinyt blogiakaan päivittämään, kun kaikki illat on mennyt puumien pesässä lätkätreenejä seuratessa. Meidän pikkuhai loikkasi alkuviikoksi puumiin hiomaan maalivahdin taitoja. Treenit jatkuu Sharkseissa kesäkaudella pari kertaa viikossa, mutta hai halusi siihen päälle lisäharjoitusta.

Saimme tutun jääkiekkoisän kautta vinkkiä, että maalivahdeille saattaisin löytyä tehotreeniä lähiseudun toisesta jääkiekkoseurasta. California Cougarit eli Puumat kokoontuu naapurikaupungissa Cupertinossa erään jättiostoskeskuksen alakerrassa. Siellä se meidän mamma on nyt istua napottanut nenä punaisena toppatakki päällä. Huomenna käydään sitten vuorostaan palelemassa Sharksien treeneissä. On tämän lätkämamman elämä vaan aika viluista.

Kolhu kylkiluussa

 

Maalivahtimme sai lauantain treeneissä mojovan osuman rintalastaan ja kylkiluihin, mutta tyylilleen uskollisena porskutti hammasta purren loppuun asti. Mamman röntgensilmä huomasi heti, että nyt kävi oikeasti kipeästi ja yritin viittoilla sankaria pois jäältä. Eiköhän se rontti vetänyt vaan henkeä pienen kunniakierroksen ajan ja luisteli takaisin tulilinjalle. Valmentajat innostuvat välillä vetelemään tosi kovia laukauksia, jotka jättää suojuksiinkin lommoja. Sitten kun maalivahti sattuu olemaan huonossa asennossa ja rintapanssari nousee ylös, niin jälki voi olla pahaa.

Treenien jälkeen kurkkasin heti paidan alle ja siellä näkyi kaksi pientä viivaa niissä kohtaa mihin kiekko oli osunut. Meikäläisellä ei mainittavaa kokemusta murtuneiden kylkiluiden diagnosoinnista, varpaista ja ranteista kyllä sitä enemmänkin. En antanut edes kipulääkettä, kun halusin tietää oikeasti kuinka kipeä rinta oli.

Maanantaina kolli lähti normaalisti treeneihin ja veti sekä kuivatreenit että jäät kunnialla läpi. Kotimatkalla hän sitten rupesi juttelemaan, että oikeastaan hän haluaisi mennä lääkäriin näyttämään ruhjoutunutta rintaa. Se oli kuulema kipeytynyt koulussa koripalloa pelatessa niin, että oli ollut vaikea kävellä portaita. Lisäksi hengittäminen sattuu ja rinnassa on sellainen yksi kohta, jossa joku painaa. ARRGGH! Olisikohan asiasta voinut mainita aiemmin?!?!

Tiistaiaamuna sitten suuntasimme lääkäriin ja minä pyysin mokkeamme olemaan mainitsematta edellisen illan treeneistä. Lääkärin kanssa lähdettiin sitten liikkeelle oikein perusasioista. Jouduimme valaisemaan tohtoria kiekon anatomiasta ja maalivahdin varusteista. Lisäksi minä yritin parhaani mukaa selittää, että Tarzanin kipukynnys on normaalia korkeampi ja hän voi esimerkiksi hiihtää pitkiä matkoja murtuneella ranteella.

Röntgenreissun jälkeen saimme helpottavan tiedon: ei murtumia. Molemmat kiekot olivat osuneet hyvin keskelle, jossa luu on paksuimmillaan. Kylkeen tai alavatsaan osuessa olisi kyseessä ollut pahempi juttu.

Käännösiskelmiä

Olemme pikkuhain kanssa viettäneet erinäisiä hetkiä moottoritiellä ruuhkassa matkalla jäähallille. Siinä ehtii hyvin jutustella päivän päällimmäiset kuulumiset ja ihmetellä maailman menoa. Viime aikoina olemme keksineet uuden konstin tehokkaaseen ajantappoon.

Tutuilla radiokanavilla pyörii ne yhdet ja samat kipaleet, jotka alkaa osata jo takaperinkin ulkoa. Olemme ryhtyneet simultaanitulkkaamaan lauluja suomeksi ja jollotamme niitä erittäin vapaalla kädellä käännettynä muutaman sekunnin viiveellä alkuperäisen päälle. Koko karmeuden kruunaa kuopuksen husky-vaikutteiset ulvahdukset, joita hän sirottelee sopivan sentimentaalisiin kohtiin.

Lauantain lietsut

 

Löysin tässä itseni lauantaina koiran kanssa kahdestaan sohvalla katsomassa NBA-koripalloa. Ritari karkasi aamulla muille maille vierahille ja neiti on kaverin kanssa elokuvissa. Pojat rupesivat katsomaan paikallisen koripallojoukkueen Golden State Warriersien semifinaaliottelua, mutta sitten tuli kiireitä.

Naapurin intialaisella perheellä on sukulaisia kylässä ihan Intiasta asti. On se kyllä vaan riipaisevan ihanaa, että naapurin pojalla on aina hirveä kiire esittelemään meidän pojat kaikille sukulaisilleen ja tuttavilleen. Nytkin pihassa vilisti jos minkä ikäistä tummatukkaista tyttöä ja poikaa, ohessa salaa näpätty kuva keittiön ikkunasta  kesken tiskauksen. Sitten seurue vilahti tien toiselle puolelle palatsin pihalle telmimään. Minä siivoilin täällä keittiötä juhlakuntoon huomisaamuksi, kun kaikki muut olivat saanet itsensä ulkoistettua siivoushommista. Huomenna aion heittäytyä aivan prinsessaksi ja laitan palvelijat koville :)

Pöksykatastrofi

Kahdeksannen luokan päätösjuhlat lähestyy ja tilaisuuteen on tullut jo ajat sitten selkeät pukeutumisohjeet. Minä olen tuudittautua virheelliseen turvallisuudentunteeseen ja yrittänyt uskotella itselleni, että meidän hujopille vielä mahtuisi vuosi sitten ostetut rippihousut jalkaan. Niitä housuja sitten metsästettiin oikein urakalla ja apujoukkoina meillä oli oikein Suomesta tullut puvustusasiantuntija.

Tänään päätin ottaa härkää sarvista ja selvittää asiain todellisen tilan. Meidän nuorenherran kasvukäyrä ei osoita minkäänlaista hiipumista ja senttejä on kertynyt viime keväästäkin ihan käsittämättömän paljon. Viimeisin virallinen mittaus on viikon takaa ja silloin mittanauha venyi ja paukkui yli 184 cm mittaan.

Niinhän siinä kävi, että housut olivat kutistuneet ja nilkat vilkkuivat lahkeiden alta iloisesti. Ei siis muuta kuin etsimään neulaa heinäsuovasta. Housutehtailijat ei nyt kertakaikkiaan tunnista tällaista ihmisrotua, jolla on kinttujani metritolkulla ja vyötärönympärys on mallia nälkäkurki.

Tehokasta sairastamista

Nyt kun se varvasvamma haittaa minun urheilu-uraani, niin ajattelin ottaa sitten kaiken ilon irti tästä sairastamisesta. Kehitin itselleni aivan megaflunssan, joka vaatii armotonta sohvalla pötköttelyä jalat koholla. Olen antanut kitkerää palautetta nuhanenien tuottamista nenäliinaläjistä, mutta nyt olen itse kunnostautunut uutterana niiskuttajana.

Koko kakun kruunaa luonnollisesti reippaat allergiaoireet, jotka takaa sen, että joka ainoa aukko naamataulussa on aivan tukossa. Olen tällä hetkellä lähes kuuro, kun korvat on aivan tukossa. Aamun askareina yritin tyhjentää korvia pienen pumpun avulla ja siitäkös sain sitten tasapainoaistinkin pillastumaan. Loppupäivä onkin mennyt paineita tasatessa ja seiniä pitkin hiippaillessa.

Historiaa pikakelauksella

Olipas opettavainen iltapäivä kuopuksen koulussa, kun oppilaat marssivat pikakelauksella läpi Amerikan vallankumouksen. Vanhemmat pääsivät ihailemaan esitystä ja minä olin innolla kuuntelemassa ja paikkaamassa aukkoja historian tiedoissa.

Tukevan tietopaketin lisäksi oli jälleen kerran mukava katsella kuopuksen reipasta asennetta ja tehokasta toimintaa. Kiva huomata, että vieraan kielen käyttö ei mitenkään arveluta tai hidasta herrasmiehemme vauhtia. Lopussa koko porukan piti laulaa luikauttaa Amerikan kansallislaulu, mikä aina on minulle vähän vaikea paikka. Nousen kyllä mieluusti kunnioittamaan hetkeä, mutta en mitenkään taivu laulamaan täysin palkein käsi sydämellä kuten vierustoverini. Jäin taas miettimään, että näinköhän me olemme ainoita koko huoneessa, joiden sydän sykkii toisen maan lipulle.